tuleva elokuvavuosi 2020

Kirjoitin viime vuonna postauksen, jossa listasin eniten itselläni ajatuksia nostattavia elokuvia tulevalle vuodelle. Postausta oli hauska kirjoittaa ja myös taustatyö oli mielenkiintoista. Ajattelinkin tehdä tästä jonkin tason perinteen blogini puolelle. Viime vuoden postaukset pääset lukemaan tästä. 

Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet kohti ensi vuotta, jonka elokuvatarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin! Itse painotan kuitenkin jälleen animaatioita ja supersankarielokuvia, koska ne ovat omia suosikkigenrejäni.

alkuvuosi/talvi

Vuoden alussa teattereissa pyörii vielä vahvasti viime vuoden lopulla ilmestyneitä elokuvia. Omiin alkuvuoden teatterikäynteihin lukeutuukin esimerkiksi Tähtien sota-saagan viimeinen osa, Star Wars:The Rise of Skywalker, jonka menen katsomaan ystäväni kanssa. Itse en ole Star Wars-elokuvien suurin fani enkä ymmärrä niistä kaikkea, mutta haluan mielenkiinnosta nähdä, kuinka kaikki tulee päättymään. Lisäksi tietysti joulupäivänä ensi-iltansa saanut Frozen 2 pyörii elokuvateattereissa, mutta itse pääsen katsomaan sen jo tämän vuoden puolella! Odotankin sen näkemistä kuin kuuta nousevaa...

Helmikuun alussa, 7.2.2020 ensi-iltansa saa DC Comicsin varsin mielenkiintoinen uutuuselokuva. Birds of Prey on naissupersankareihin keskittyvä spin-off-elokuva vuoden 2016 mielipiteitä jakaneelle Suicide Squadille. Elokuvassa suuressa roolissa tuleekin olemaan Margot Robbien näyttelemä Harley Quinn. Kriitikoilta tyrmäyksen saaneen Suicide Squadin jälkeen Birds of Prey aiheuttaa jonkin verran epäilyä, mutta pidän sen ideasta ja odotan mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton se tulee saamaan. Harley Quinn on kuitenkin hahmona mielenkiintoinen, ja supersankariryhmittymät ovat viime aikoina olleet suosittuja. Nähtäväksi jää, miten elokuva saadaan pysymään selkeänä ja kuinka eri hahmot on kirjoitettu.

kevät

6.3.2020 Pixarin animaatioelokuva Onward (suom. Eteenpäin) saapuu valkokankaille. Elokuva on yksi eniten odottamiani elokuvia ensi vuodelle, sillä Pixar ei yksinkertaisesti ole koskaan pettänyt laatutasollaan, ja elokuva vaikuttaa trailerin perusteella hyvin mielenkiintoiselta. Trailerin perusteella kyseessä on kahdesta veljeksestä ja heidän seikkailustaan kertova elokuva, josta ei fantasiaa puutu. Päähenkilöiden ääninäyttelijöinä elokuvassa kuullaan mm. Marvel-elokuvista tutut Tom Holland ja Chris Pratt, joiden yhteistyötä odotan innolla.

Maaliskuun lopulla, 27.3.2020 Disneylta saapuu jälleen uusi re-make elokuva vanhasta piirrosklassikosta. Tällä kertaa live action-versioksi on muutettu vuoden 1998 Mulan. Kuten olen aiemmin blogissa maininnut, en itse suhtaudu suopeimmin Disneyn uuteen ideaan uudelleenkäyttää ideoitaan vanhoista klassikoistaan. Olen kuitenkin myös kiinnostunut uuden Mulanin suhteen. Traileri on jälleen näyttävä, mutta klassikon taianomaisuutta elokuvassa tuskin saadaan kokea. Fanien keskuudessa keskustelua on herättänyt vitsiniekkana toimineen Mushu-lohikäärmeen puuttuminen trailerista. Itseäni hahmon puuttuminen ei kuitenkaan haittaisi, sillä uusi versio luultavasti halutaankin tehdä vakavammassa mielessä. Mulania näyttelee uudessa elokuvassa itselleni täysin vieras Liu Yifei. Hän vaikuttaa kuitenkin hyvin lupaavalta Mulanina, ja odotan mielenkiinnolla, kuinka hän suoriutuu roolistaan.

kesä

Toukokuun alussa, 1.5.2020 Marvel Studiosilta saapuu teattereihin tuttuun hahmoon keskittyvä elokuva, Black Widow. Hahmo on esiintynyt monissa Marvelin aiemmissa elokuvissa ja kuului myös Avengers-ryhmän alkuperäisiin jäseniin. Black Widow/Natasha Romanoff saa kuitenkin sooloelokuvansa vasta nyt, vaikkakin elokuvan tapahtumat sijoittuvat monia vuosia taaksepäin. On kuitenkin kiinnostavaa nähdä, millainen tarina on huippuagentin takana. Black Widow ei ole minulle se kaikkein odotetuin supersankarielokuva ensi vuodelle, mutta aion kuitenkin sen jossain vaiheessa katsoa. Toivon elokuvan tarjoavan kunnon agenttiviihdettä ja jännitystä, sekäjonkin verran syvällisyyttä.

2020 tarjoaa runsaasti naissupersankareita. Jo kolmas naissupersankariin keskittyvä elokuva vuodelle on DC Comicsin jatko-osa hyvin menestyneelle 2017 julkaistulle Wonder Womanille. Wonder Woman 1984 saa ensi-iltansa 5.6.2020. Itse pidin ensimmäisestä Wonder Womanista, ja kävin katsomassa sen kaveriporukalla. En kuitenkaan osaa yhtään miettiä, mistä jatko-osa tulee kertomaan.

19.6.2020 Pixarilta tulee vuoden toinen animaatioelokuva, Soul. En tiedä ollenkaan mitä ajatella kyseisestä elokuvasta etukäteen. Jotenkin unohdin kokonaan, että sekin oli tulossa, kun olen niin innoissani Onwardista. Elokuvan päähenkilö on ilmeisesti jazz-muusikko, joka putoaa kaivoon ja... sitten hänelle tapahtuu jotakin kummallista trailerista päätellen. Soulin animointi tuo itseleni mieleen vahvasti Inside Outin. Trailerin perusteella elokuva ei innosta juurikaan, mutta toisaalta tulossa voi olla mitä vain, sillä Pixarin elokuvat ovat olleet lähes poikkeuksetta viihdyttäviä ja hyviä. Lisäksi kiinnostusta lisää se, että elokuvan ohjaaja, Pete Docter kertoo elokuvan pohtivan esimerkiksi syitä sille, miksi ja mitä varten olemme täällä ja mistä tulemme. Kyseessä saattaakin siis olla syvällisempääkin settiä, joka olisi hyvin toivottavaa!

syksy

Syksyltä en löytänyt itselleni juuri mitään kiinnostavaa, sillä se on usein kauhuelokuviin painottuvaa aikaa. Myöskään loppukesä ei tarjoa juurikaan uutta katsottavaa. Elokuviin saapuu 3.7.2020 Minions 2. Pidin keltaisten olioiden koheltamisesta sivuroolissa erityisesti ensimmäisessä Universal studiosin Itse ilkimys-elokuvassa, mutta päähenkilöiksi komediahahmot eivät yksinkertaisesti sovi. Lisäksi 10.7.2020 ilmestyvä Ghostbusters re-boot (Ghostbusters: Afterlife) tulee varmasti herättämään keskustelua erityisesti alkuperäisten elokuvien fanien keskuudessa...

loppuvuosi/talvi

6.11.2020 Marvel Studios julkaisee vuoden toisen elokuvansa, Eternals. Elokuva tulee esittelemään katsojille uuden yliluonnollisia kykyjä omaavan supersankarijoukon. Näyttelijäkaartista itselleni tuttuja ovat mm. Pahatar-live actionissa pääroolissa esiintynyt Angelina Jolie sekä Game of Thronesista tutut Richard Madden ja Kitt Harrington. Elokuvaa odotan innolla, sillä sankariryhmät ovat tyypillisesti olleet mukavia seurattavia, ja on kiinnostavaa saada MCU:hun uusia hahmoja. En kuitenkaan tiedä lainkaan mitä odottaa elokuvan juonelta, sillä elokuvasta ei vielä löydy paljoa tietoa.

Kiinnostavia tulokkaita siis jälleen luvassa! Itse odotan ensi vuoden elokuvista eniten Onwardia.

Mitä elokuvia sinä odotat eniten ensi vuodelta?

vuoden 2019 elokuvat: top 9

Vuonna 2019 julkaistiin useita elokuvia, jotka itsekin katsoin, mutta en vain saanut aikaseksi tehdä arvostelua. Lisäksi tosin julkaistiin merkittäviä elokuvia, joita en itse ehtinyt koko vuonna katsoa (harmittaa, etten vieläkään ole nähnyt paljon puhuttanutta Jokeria...) Ajattelin kuitenkin vuoden lopuksi listata tämän vuoden uutuuselokuvia ja vertailla, mitä kaikkea elokuvavuosi 2019 toikaan tullessaan.

9. Räyhä-Ralf valloittaa Internetin (ensi-ilta Suomessa: 1.2.2019)

(Ralph Breaks the Internet)

Räyhä-Ralf valloittaa Internetin ilmestyi Yhdysvalloissa jo viime vuoden puolella, mutta Suomeen se saapui vasta helmikuussa. Elokuva on jatkoa vuoden 2012 Disneyn animaatioelokuvalle Räyhä-Ralf. Aiempi osa ei kuulu suosikki Disney-elokuviini, ja suhtaudun usein liiankin varauksella nykyaikaisiin animaatioihin, jotka iittyvät vahvasti teknologiaan.

Räyhä-Ralf valloittaa Internetin sopii varmasti nuoremmille katsojille, mutta vanhempaa katsojakuntaa se ei viihdytä yhtä hyvin. Elokuvasta löytyy kuitenkin vahvasti Internetiin ja moniin elokuvaviittauksiin nojaavaa huumoria kaiken ikäisille, ja myös sen tarinalla löytyy syvällisempi puoli. Suureksi osaksi seikkailu jä kuitenkin pinnalliseksi, ja joskus Ralfin mustasukkaisuudesta johtuva lapsellinen käytös alkaa jopa ärsyttää katsojaa.

8. Captain Marvel (ensi-ilta: 27.2.2019)

Marvel Studiosin ensimmäinen elokuva vuodelle 2019 oli uuden naissupersankarin esittelevä Captain Marvel. Se oli Marvel Studiosin ensimmäinen naissupersankarista kertova sooloelokuva, vaikka muuten naissankareita on elokuvissa nähty aiemminkin (Black Widow, Scarlett Witch...)

 Elokuva on ihan hyvä, mutta siinä ei löydy juuri mitään, mikä erottaisi sen muista genrensä elokuvista. Päähenkilö Carol Danvers (Brie Larson) on ihan kiinnostava hahmo, huumori toimii ja Samuel L. Jackson on tapansa mukaan mainio Nick Furyna, mutta lopputulos jää lopulta laimeaksi, eikä elokuva nosta tunteita suuntaan tai toiseen. Elokuva yksinkertaisesti unohtuu kaikkien niiden muiden, samankaltaista kaavaa nouattavien supersankarielokuvien joukkoon.
lue arvostelu tästä

7. Shazam! (ensi-ilta: 5.4.2019)

DC:lle tyypillisestä synkästä tyylistä poiketen studio julkaisi tänä vuonna myös kevyemmän elokuvan. Shazam! onkin juoneltaan todella hölmö elokuva, mutta se onnistuu hölmöydessään mainiosti. Elokuvan huumori jaksaa naurattaa ja hymyilyttää, mutta siitä löytyy myös yllättävän surullisia kohtauksia kaiken huvittavuuden keskellä. Elokuvan pahis, dr. Sivana (Mark Strong) on kuitenkin todella jalkoihin jäävä hahmo, josta ei jää oikein mitään käteen. Lisäksi muut elokuvan päähenkilöä Billya (Asher Angel) ja tämän parata ystävää Freddya (Jack Dylan Grazer) lukuun ottamatta jäävät lopulta melko laimeiksi hahmoiksi.

 Ongelmistaan huolimatta Shazam! nousee listalla Captain Marvelin yläpuolelle siksi, että se eroaa omalla tavallaan muista supersankarielokuvista. Tämä onkin hyvä vaihtoehto kaveriporukalla katsottavaksi, kun kaivataan hölmöä supersankarihuumoria, joka on kuitenkin kevyempää kuin esimerkiksi Deadpool-elokuvien huumori.

6. Näin koulutat lohikäärmesi 3 (ensi-ilta: 25.1.2019)

(How to Train Your Dragon 3)

Näin koulutat lohikäärmeesi-trilogian 2010 julkaistu ensimmäinen osa on yksi ala-asteaikaisia lempielokuviani, ja muistan sen vuorosanat melkein ulkoa. 2014 julkaistu toinen osa ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta (luultavasti nostalgian puutteesta johtuen), mutta se oli myös vaikuttava ja onnistunut animaatioseikkailu. Nyt trilogia saadaan päätökseen.

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on onnistunut päätösosa trilogialle, vaikka sillä on myös ongelmansa, eikä se päihitä edeltäjiään. Tarinankulku on ajoittain epätasaista ja jää muutamassa kohdassa pahasti paikoilleen. Lisäksi juoni on melko ennalta-arvattava, ja elokuvan traileri paljastaa liikaa. Elokuva kuitenkin onneksi paranee loppua kohden, ja siitä löytyy myös toivottua koskettavuutta, vaikka itse olisin kaivannut sitä enemmänkin.

5.  Lego elokuva 2 (ensi-ilta: 14.2.2019)

(The Lego Movie 2: The Second Part) 

2014-vuoden Lego elokuva oli menestys, ja jatkoa tietysti seurasi. Itsekin yllätyin ensimmäisen Lego elokuvan suhteen positiivisesti, ja lisäksi Lego Batman elokuva oli myös hauska. Lego elokuva 2 ei kuitenkaan yllä ensimmäisen osansa tasolle. Huumori tuntuu ajoittain yksitoikkoiselta, ja lisäksi elokuvan musiikit ovat omaan makuuni liiankin "massapoppia". Lisäksi osa hahmoista tuntui niin liioitelluilta, että ne kävivät ärsyttävyyden rajoilla. Näistä huolimatta elokuvan juonessa on kuitenkin aitoa kekseliäisyyttä, ja se onnistuu välillä todella yllättämään juonenkäänteillään.Uskon, että nuoremmat Legojen ystävät jaksavat ainakin innostua myös jatko-osasta yhtä paljon kuin edeltäjästäänkin, ja kyllä vanhemmatkin katsojat tämän ainakin kerran jaksavat alusta loppuun seurata.

4. Aladdin (ensi-ilta: 8.5.2019)

En ole Disneyn re-make-elokuvien suurin fani, ja odotukseni niitä kohtaan ovat usein hyvin skeptiset. Näin oli myös uuden Aladdinin kohdalla. Päästessämme kuitenkin tavallista halvemmalla elokuviin, päätimme antaa myös epäilyä aiheuttaneelle Aladdinille mahdollisuuden.

Aladdinin juoni seuraa päällisin puolin animaatioklassikon tuttua juonta. Uudessa versiossa positiivista kuitenkin on rohkeus tehdä tuttuun juoneen myös jotakin uutta, rikkomatta vanhaa klassikkotarinaa. Erityisesti Jasminesta on saatu kenties entistäkin kiinnostavampi hahmo, ja lisäksi Will Smithin lampunhenki tuo elokuvaan uusia sävyjä olemalla tarpeeksi erilainen kuin piirrosversion legendaarinan Robin Williamsin/Vesa-Matti Loirin versio.

Vaikka uusi Aladdin ei ikimaailmassa voita Disneyn 1992 vuoden klassikkoa, se on suuri positiivinen yllätys. Musiikkinumerot ovat näyttäviä ja kuulostavat hyvältä, ja juoni toimii. Varjopuolena huutelee kuitenkin edelleen ajatus, oliko tämäkään lopulta tarpeellinen elokuva vai silkkaa rahastusta. Joka tapauksessa itse voisin mielelläni katsoa Aladdinin uudelleen, ja olen jopa yllättynyt, että se yltää listalla top 5-joukkoon.
 lue arvostelu tästä

3. Spider-Man: Far From Home (ensi-ilta: 3.7.2019)

MCU:n Hämähäkkimies on yksi suosikkisupersankareitani samaistuttavuisuutensa vuoksi, ja hahmon ensimmäinen sooloelokuva Spider-Man: Homecoming onkin yksi suosikki Marvel-elokuviani. Odotukset jatko-osaa olivat siis korkealla.

Spider-Man: Far From Home onkin oikeastaan kaikkea mitä siltä toivoinkin. Se on sekoitus teinielämän ongelmia ja toimintaa, MJ:n ja Peterin kohtaukset ovat sopivan jännittyneitä ja teinimäisen kiusallisia ja lisäksi elokuva saa janoamaan jatko-osaa. Elokuvan katsomisen jälkeen siitä jäi hyvä olo, ja katsoisin sen mielelläni uudelleen.
lue arvostelu tästä

2. Toy Story 4 (ensi-ilta Suomessa: 6.9.2019)

Kaikki kolme aiempaa Toy Storya ovat olleet mahtavia, mikä on trilogioille harvinaista. Toy Story 3 sai myös kriitikoilta ylistäviä arvosteluita, ja se tuntui täydelliseltä ja loogiselta lopetukselta sarjalle. Kuitenkin tänä vuonna elokuvasarjalle ilmestyi vielä neljäs osa. Jälleen olin hieman skeptisenä liikkeellä, mutta onneksi olin väärässä!

Toy Story 4 tuntui ajatuksena typerältä ja turhalta. Se on kuitenkin yllättävän merkittävä ja looginen, sillä se tuo myös Woodyn seikkailulle selkeän loppuosan. Juoni pitää otteessaan alusta loppuun, ja uudet hahmot ovat mielenkiintoisia. Parasta elokuvassa ovat kuitenkin sen monet tärkeät teemat, jotka osuvat myös vanhempiin katsojiin. Loppujen lopuksi Toy Story 4 on koskettava ja hieno elokuva, vaikka elokuvasarja olisi hyvin voinut loppua kolmanteenkin osaan.

1. Avengers: Endgame (ensi-ilta Suomessa: 24.4.2019)

Marvel Studiosin Avengers-elokuvat ovat olleet jättimenestys, ja tänä vuonna massiiviselle elokuvasarjalle saatiin myös loppu. Vuotta ennen Endgamea ilmestynyt Infinity war jätti fanit odottamaan hämmentyneinä, mihin kaikki tulisi loppumaan. Olikin erityisen jännittävää myös elää aikaa ennen elokuvan julkaisua, kun fanit ympäri maailmaa spekuloivat jännittyneinä tulevia tapahtumia, ja trailerit saivat ihon kananlihalle.

Suurin pelko kahden viimeisen Avengers-elokuvan kohdalla oli, kuinka paketti saataisiin pysymään kasassa ja juonessa pysyisi mukana, kun hahmoja on niin hurja määrä. Russon veljekset kuitenkin selvästi tietävät mitä tekevät. Avengers: Endgame oli elokuvakokemus, jota en ole ennen kokenut.  Elokuva herätti 3 tuntia kestävällä matkallaan tunteita aina naurusta suureen suruun ja haikeutueen, ja elokuvateatterista lähtiessä olo oli aivan tyhjä. Fanikunnan suurudesta ja elokuvan massiivisuudesta kertoo myös jotakin se, että maailman eniten tuottaneimman elokuvan ykköspaikka vaihtui monien vuosien jälkeen Avatarista Avengers: Endgameen, ja omasta mielestäni Endgame on kyllä paikkansa listalla ansainnut.

arvostelussa: Kaksin karkuteillä (2010)

Sarjassamme "piti arvostella aikoja sitten, mutta on aina jotenkin unohtunut luonnosten syövereihin", arvosteltavaksi pääsee tänään Walt Disney Animation Studiosin 50. animaatioelokuva, Kaksin karkuteillä (eng. Tangled). Elokuva perustuu Grimmin vejesten satuun pitkähiuksisesta ja torniinsa lukitusta prinsessasta, Tähkäpäästä. Elokuva tuli ensi-iltaan 2011, ja kävin katsomassa sen isäni kanssa ollessani 9-vuotias. Muistan edelleen yllättävän elävästi tuon reissun, ja myös itse elokuvasta monet kohtaukset jäivät mieleen pidemmäksi aikaa. Nyt kun elokuva on tullut Netflixiin ilmaiseksi, voin myöntää katsoneeni sen luvattoman monta kertaa lähiaikoina... Kaamos onkin minulle joka vuosi oikeaa Disney-maratonaikaa, kun pimeys tuntuu iskevän päälle ja kaipaa jotakinastetta kevyempää ja hyväntuulisempaa katsottavaa. Luvassa saattaa siis olla lähiaikoina enemmänkin Disney-arvosteluja!

***

Vanha Gothel tahtoo pysyä ikuisesti nuorena ja tarvitsee tähän löytämäänsä taikakukkaa. Hänen tulee vain laulaa laulu, ja kukka pitää hänet nuorena. Monia vuosia tämän jälkeen valtakunnan raskaana oleva kuningatar sairastuu vakavasti, ja vartijat vievät kuningattaralle taikakukan juurineen. Kuningatar parantuu, ja kultahiuksinen prinsessa syntyy. Gothel tarvitsee taikaa edelleen, ja huomaa taian olevan nyt tytön taikahiuksissa. Taika kuitenkin katoaa, jos hiuksia leikkaa. Gothel ei aio luopua nuoruudestaan, ja hän lukitsee tytön torniin. Gothel kasvattaa tytön omanaan, ja opettaa tämän pelkäämään ulkomaailmaa. Iän karttuessa "Tähkäpään" uteliaisuus ulkomaailmaa kohtaan kuitenkin kasvaa. Kun vartijoita pakoileva mestarivaras Flynn Rider kapuaa sattumalta torniin piiloon, Tähkäpää näkee tilaisuutensa tulleen. Hän lähtee ensimmäistä kertaa ulkomaailmaan, ja suostuttelee Flynnin viemään hänet katsomaan valtakunnasta nousevia valoja, jotka ilmestyvät aina hänen syntympäivänään.

***

Elokuvan päähenkilönä toimiva Tähkäpää on innokas, kiltti ja utelias. Monista harrastuksistaan huolimatta (maalaaminen, virkkaus, soittaminen, leipominen...) aika tornissa käy pitkäksi, ja hän unelmoi joka vuosi yhä vahvemmin ulkomaailmasta tämän vaaroista huolimatta. Erityisesti hänen jokaisena syntymäpäivänään taivaalle ilmaantuvat valot saavat Tähkäpään kiinnostumaan tornista lähtemisestä, mutta hän ei kuitenkaan halua tuottaa äitipuolelleen pettymystä. Tähkäpää on 18-vuotias, ja aikuisuuden lähestyessä myös tämän oma tahto alkaa kuitenkin hieman kasvaa. Koko elämänsä tornissa viettänyt Tähkäpää uskoo herkästi muita, ja on myös melko luottavainen. Elokuvan aikana Tähkäpää muuttuu huomattavasti itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi, kun elokuvan alussa katsoja taas näkee hyvin epävarman ja äitipuolensa vietävissä olevan neidon. Tähkäpää edustaa kuitenkin selvästi Disneyn uudempien ja itsenäisempien prinsessojen ryhmää, sillä hän osaa taistella hyvin itse (erityisesti paistinpannulla), ja on sisimmässään seikkailunhaluinen. Tähkäpää omistaa hyvin pitkät taikahiukset, joilla on parantava voima, ja jotka alkavat loistaa pimeässä laulua laulaessa.

Elokuvan toisiksi suurimmassa roolissa ja tarinan kertojana toimii valtakunnan etsityin varas Flynn Rider. Flynn on kekseliäs huijari, ja myös ainakin omasta mielestään jonkin tason naistenmies. Lisäksi Flynn vaikuttaa kuitenkin alusta alkaen huumorintajuiselta tyypiltä, ja hän voisi hyvin kuulua Disneyn komeimpiin prinsseihin ;). Ylimielisestä ulkokuorestaan huomatta Flynn osaa kuitenkin pistää muiden tarpeet omiensa edelle, ja on myös loppujen lopuksi reilu.

Eläinhahmoina elokuvassa nähdään Tähkäpään lemmikkikameleontti Pascal ja valtakunnan sotilaiden kapteenin hevonen Maximus. Pascal on Tähkäpään ainoa ystävä tornissa asuessaan, sillä eihän hän ole edes tavannut ketään Gothelia lukuun ottamatta. Pascal onkin pienestä koostaan huolimatta luottoeläinystävä. Hän pitää Tähkäpään puolia sen verran kuin voi ja auttaa myös päätöksenteossa. Pascalin ilmeitä on hauska seurata, ja onhan hahmo myös todella suloinen! Maximus toimii elokuvan hauskana hahmona. Alunperin kapteenin ratsuna toiminut Maximus haluaa saada varkauksistaan kiinni Flynnin keinolla millä hyvänsä, mutta joutuu vastahakoisesti tekemään tämän kanssa jonkin aikaa yhteistyötä. Tähkäpäästä Maximus kuitenkin pitää alusta asti. Hevonen käyttäytyy usein hyvin koiramaisesti ja on myös yllättävän älykäs. 

Katsojalle selviää heti elokuvan alussa totuus Gothelista, mutta Tähkäpäälle hän esiintyy tämän oikeana äitinä. Gothel on kiero ja manipuloiva hahmo, ja hän saa helposti ihmiset puolelleen halutessaan. Gothel haluaa elää ikuisesti, jonka vuoksi taikakukka ja myöhemmin Tähkäpään hiukset ovat hänelle kaikki kaikessa. Julmuutta Gothelilta ei juuri puutu: hän varastaa lapsen vanhemmiltaan, pitää tätä salassa tornissa ja opettaa tämän pelkäämään kaikkea ulkomaailmassa. Gothel on kuitenkin todella hyvä pahishahmo, ja kaipaankin juuri näitä alusta asti pahoja hahmoja lisää Disneyn nykyisinkiin elokuviin, kun on tällä hetkellä menossa tuntuu olevan jonkin tason "yllätyspahis"-trendi.

Muita sivuhahmoja elokuvassa ovat valtakunnan murtuneet kuningas ja kuningatar, Flynniä jahtaavat sotilaat ja tämän entiset rikoskumppanit sekä rosvoporukka, joihin Tähkäpää ja Flynn tutustuvat tavernassa.

 

 Kuten olen maininnut, Kaksin karkuteillä on hyvin klassinen Disney-elokuva: se perustuu satuun, mukana on ilkeä äitipuoli ja luvassa on vauhdikas seikkailu. Mutta mitäpä klassinen Disney-klassikko olisikaan ilman lauluja? Elokuva on siis musikaali. Elokuvan ensimmäinen laulu on menevä When Will My Life Begin, jossa Tähkäpää esittelee tavallisen päivänsä kulkua tornissa ja unelmoi tornista lähtemisestä. Laulu kuullaan myös uudelleen lyhyempänä, kun Tähkäpää päättää lähteä tornistaan. Seuraava laulu on Gothelin esittämä Mother Knows Best, jonka aikana Gothel pelottelee Tähkäpäätä ulkomaailman vaaroista ja vakuuttelee tornissa pysymisen olevan paras vaihtoehto. Myös tämä laulu kuullaan myöhemmin uudestaan. Flynnin ja Tähkäpään saavuttua rosvojen ravintolaan lauletaan I've Got a Dream, jossa ravintolan rosvot jakavat unelmiaan. Elokuvan romanttisin laulu on ehdottomasti I See The Light, jonka Flynn ja Tähkäpää laulavat ihastellessaan taivaalle ilmestyviä valoja. Näiden lisäksi elokuvassa kuullaan monta kertaa Healing Incantation, jota laulaessa Tähkäpään hiusten taika toimii. Omat suosikkilauluni elokuvassa ovat hyväntuulinen When Will My Life Begin ja tietysti ihana I See The Light. Pidän elokuvan lauluista todella paljon, ja ne ovat iso plussa elokuvaan. Vaikka laulut hyviä, eivät ne ole aivan kaikista Disney-lauluista parhaimpia. Jotenkin ne ovat lopulta niin perinteisiä, että suurin osa laulunumeroista ei jää mieleen pidemmäksi aikaa.

Kaksin karkuteillä on hyvin Disneymäinen elokuva, ja juuri siksi pidänkin siitä niin paljon. Elokuvan juoni ei ole suuria yllätyksiä täynnä, mutta kiinnostavaa sen sijaan on päähenkilöiden välinen dialogi ja heidän suhteensa kehittyminen. Elokuvassa on paljon hauskoja kohtauksia, ja erityisesti elokuvan alkupuoli on suurelta osin todella hyväntuulinen. Draamaa ei kuitenkaan jää myöskään puuttumaan, ja elokuva saa ajoittain myös hyvin synkkiä sävyjä. Myöskään hahmojen kohtaloiden näyttämisessä ei ole säästelty, mikä on vain plussaa.

Elokuva on tietokoneanimaatio, ja sen värimaailma on todella raikas ja monipuolinen. Tähkäpään pitkiä hiuksia on keksitty käyttää monipuolisesti eri tarkoituksiin, ja niiden liikkeet on myös animoitu luontevasti. Myös hahmojen liikkeet ovat hyvin sulavia. Luonto näyttäytyy elokuvassa hyvin värikkäänä. Elokuva on visuaalisesti siis taattua Disney-laatua.

Kaksin karkuteillä on mukava paluu Disneyn perinteisiä reittejä kulkevien elokuvien pariin. Satumainen tunnelma kulkee mukana läpi elokuvan, mutta elokuvassa on myös paljon jännitystä. Elokuvan hahmot ovat kaikki hyvin kirjoitettuja, ja erityisesti elokuvan pahis on tarpeeksi julma ja juonikas. Päähenkilöiden välinen kemia toimii erinomaisesti, ja myös sivuhahmot ovat hauskoja, mutteivät vie liikaa ruutuaikaa muilta hahmoilta. Laulut ovat erityisesti musikaalielokuvista pitävien mieleen, ja ne piristävät tarinan kulkua huomattavasti. Yksi tähti lähtee yksinkertaisesti siksi, ettei elokuva erotu lopulta mitenkään erityisesti Disney-animaatioiden joukosta. Lyhyesti sanottuna kyseessä on kuitekin yksi Disneyn tietokoneanimaatioiden parhaista elokuvista, joka jaksaa viihdyttää useampaan otteeseen!

4/5

arvostelussa: Liikkuva linna (2004)

En ole koskaan ollut mikään animen suurkuluttaja, mutta monet Studio Ghiblin elokuvat ovat kuuluneet perheemme elokuvavalikoimaan lapsuudestani asti. Useat Ghibli-elokuvat tuli vuokrattua elokuvavuokraamoista viikonloppuisin yhden kerran katsottaviksi, mutta omana meiltä löytyi ainakin Kikin lähettipalvelu, Naapurini Totoro, Henkien kätkemä sekä tänään arvosteluun pääsevä Liikkuva linna. 

Liikkuva linna oli lapsena äitini lempielokuva, mutta itse en tuolloin lämmennyt sille yhtä paljoa. Pidin kyllä Ghiblin kummallisista, osittain pelottavista ja jännittävistä elokuvista (Henkien kätkemä olikin näistä oma suosikkini), mutta Liikkuva linna jäi tuolloin hieman sekavaksi. Nyt törmäsin elokuvaan kuitenkin uudestaan, ja halusin ehdottomasti nähdä sen hieman tuoreemmin silmin. 

***

Hattukaupassa työskentelevä nuori Sophie joutuu turhamaisuuden noidan kiroamaksi, ja muuttuu nuoresta tytöstä 90 vuotta vanhaksi naiseksi. Sophie ei pysty selittämään asiaa mitenkään perheelleen, joten hänen on lähdettävä etsimään asuinsijaa ja ratkaisua kiroukseensa muualta. Sophie päätyy asumaan salaperäisen Howl-velhon liikkuvaan linnaan, ja tutustuu myös linnan muihin asukkaisiin. Hän myös päätyy tekemään sopimuksen linnan tulidemoni-Calciferin kanssa, jonka avulla he molemmat pääsisivät eroon kirouksistaan.

***

Elokuvan päähenkilö on siis Sophie, hattukaupassa työskentelevä nuori tyttö, joka muuttuu vanhukseksi noidan kirouksesta. Sophie vaikuttaa hyvin kiltiltä ja tunnolliselta ihmiseltä. Tarinan mittaan hahmo kuitenkin kehittyy, ja hänestä tulee avoimempi ja rohkeampi. Sophie ei tahdo kenellekään pahaa, ja hän on valmis näkemään kaikissa jotakin hyvää. Päähenkilönä Sophie on hyvä. Hän on tavallinen, joten häneen on helppo samaistua, mutta hän ei jää tylsäksi, vaan uusia puolia tulee jatkuvasti esiin. Sophie ottaa myös äkkinäisen vanhenemisensa yllättävän hyvin vastaan, eikä hänen alkujärkytyksensä kestä kauaakaan.

Sophie törmää Howliin ensimmäisen kerran joutuessaan kadulla pulaan. Howl on hyvin mahtavat voimat omistava nuori velho, joka asuu Liikkuvassa linnassaan. Hänestä liikkuu ihmisten keskuudessa paljon huhuja, ja hänen persoonallisuuttaan ajatellaan usein ilkeäksi. Luonteeltaan Howl on joskus ylidramaattinen ja hieman teinimäinen, mutta sisimmässään hyväntahtoinen ja ystävällinen. Howl on hyvin kiehtova hahmo, josta  haluaa elokuvan aikana tietää koko ajan lisää. Hän onkin ehdottomasti lempihahmoni elokuvasta!

Liikkuvaa linnaa liikuttaa tulidemoni Calcifer. Calcifer on suloinen, kiukutteleva ja kiusoitteleva tuli. Hahmo on hyvin hauska ja mielenkiintoinen, mutta myös merkittävä juonen kannalta. Calcifer oli lapsena suosikkihahmoni elokuvassa, eikä se ole ihme - onhan hän mahtava työmyyrä liikuttaessaan valtavaa linnaa ihan itse ;).

Edellä mainittujen lisäksi elokuvan hahmokaartiin kuuluvat linnassa asuva Howlin nuori oppipoika Markl, mykkä ja avulias variksenpelätin Naurispää, katkera, Sophielle kirouksen langettava Turhamaisuuden noita sekä valtion johdossa toimiva, velhoja tavoitteleva Madame Suliman ja tämän iäkäs lemmikkikoira.

Yksi elokuvan ehdottomasti parhaista puolista ovat sen loppuun asti mietityt hahmot, ja niiden muutos. Jokainen hahmo muuttuu elokuvan aikana merkittävästi, eikä yksikään hahmo käy tylsäksi tai ärsytä.  Erityisesti päähenkilöt vaikuttavat aidoilta, koska heissä on niin monta puolta. Juoni seilaa tasapainoisesti yliluonnollisen ja maallisen välillä. Tapahtumien ympärillä on tavallinen maa, jossa käydään sotaa, mutta ajoittain siviilit myös elävät vain normaalia elämäänsä. Liikkuva linna taas on taianomainen kaikkine yksityiskohtineen ja uusine maisemineen, ja lisäksi velhot ovat kykyineen aivan omaa luokkaansa.Yliluonnollisuutta käytetään elokuvassa kiinnostavan synkästi ja dramaattisesti.

Visuaalisesti Liikkuva linna on taattua Ghibli-tavaraa. Ajoittain hahmojen liikkuminen on luonnollisesti epäsulavampaa kuin nykytekniikalla, mutta se ei häiritse katselua ollenkaan. Parasta antia elokuvassa ovat sen tarkasti piirretyt yksityiskohdat, joita löytää jokaisella katselukerralla lisää. Erityisesti liikkuva linna on täynnä pieniä yksityiskohtia, ja myös sen liikkuminen on näyttävää. Lisäksi maisemat ja hahmojen ilmeet ovat kauniisti toteutettu. Värimaailma vaihtelee paljon. Joskus värit ja maisemat ovat kirkkaita ja kesäisiä, joskus taas ahdistavia ja tummasävyisiä.

Mikäli elokuvasta haluaa etsiä miinuksia, sitä voi antaa erityisesti elokuvan loppupuolella tulevasta sekavuudesta. Yksi elokuvan kantava voima on sen tulkittavuus, mutta lopussa tahti kiihtyy melko yllättäen. Lisäksi Sophien vanhenemiseen olisi voinut kiinnitää enemmän huomiota. Itse olisin ainakin saanut shokin pidemmäksi aikaa, jos peilistä katsoisikin yhtäkkiä 90-vuotias versio itsestäni. Lisäksi aivan kaikilta kliseiltä ei säästytä, mutta suurimmaksi osaksi juoni on onneksi omaperäinen ja yllättävä.

Liikkuva linna on esimerkki animaatiosta, josta aikuiset tai nuoret saavat lapsia enemän irti. Elokuvasta riittää kyllä ihmeteltävää myös nuoremmille, ja erityisesti hauskat sivuhahmot tuovat varmasti viihdettä jokaiselle, mutta monimutkainen juoni ja abstraktit ilmiöt aukenevat paremmin varttuneemmille katsojille. Elokuvan parhaita puolia ovat sen kiehtovasti kirjoitetut hahmot ja juoni, josta löytää joka katselukerralla jotakin uutta. Elokuva vaatiikin luultavasti useamman katselukerran, jotta siihen pääsee aidosti sisälle. Liikkuva linna on taitava draamaelokuva, jota suosittelenkin kaikille varttuneemmille animaatioiden ystäville. 

4/5

arvostelussa: Lego Elokuva (2014)

Legot ovat pysyneet pinnalla lelujen markkinoilla jo vuosia. Erilaisia settejä ja hahmoja tulee myyntiin jatkuvasti, Lego-aiheisia pelejä ja sarjoja on huima määrä, ja sattuupa Tanskasta myös löytymään Legoille kokonaan omistettu Legoland laitteineen ja rakennelmineen. Helmikuussa 2014 Legot rantautuivat vuorostaan elokuvateatterien valkokankaille, kun ensi-iltansa sai Suomessa 14.2. (ja Yhdysvalloissa 7.2.) Lego Elokuva (eng. The Lego Movie).

Minulle itselleni Legot eivät ole ehkä olleet lapsuudessa yhtä suuri juttu kuin joillekin muille, mutta kyllä niitä silti löytyi, ja olihan niistä kiva rakentaa kaikenlaista mitä mieleen tuli. Joskus vahtiessani pikkuveljeäni rakentelemme edelleen yhdessä palikoilla, ja joskus minusta alkaa tuntua, että minä olen meistä se innokkaampi osapuoli. Mahtavaa, miten niin yksinkertaisista palikoista voi saada niin paljon irti! Ei siis ole ihme, ettei Legojen nousukiidolle näy loppua, ja hyvä niin. Muistan nähneeni Lego Elokuvan trailerin elokuvateatterissa sen ensi-illan aikoihin, ja kiinnitin huomiota elokuvan hauskaan animaatiotyyliin. En kuitenkaan innostunut elokuvasta niin paljoa, että sitä olisi tullut katsottua.

Lähivuosina olen suunnitellut Lego-elokuviin tutustumista jo pidemmän aikaa innostuttuani animaatioelokuvista uudella tavalla. Mielenkiintoani lisäsi myös hyvä palaute, jota erityisesti juuri tämä ensimmäinen osa sai. Jotenkin tämä kuitenkin kuuluu niihin elokuviin, joita en vain yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi katsoa. Käydessämme tänä kesänä Legolandissa elokuvan hahmot olivat kuitenkin paljon esillä, ja paikka toi muutenkin mieleen lapsuuden Lego-hetket. Elokuva on siis ollut tänä kesänä erityisen paljon mielessä, ja saadessani kesäflunssan en voinut keksiä parempaa aivot narikkaan-katselmusta, kuin trailerin perusteella kepeältä seikkailulta vaikuttavan Lego Elokuvan.

***

Lego-maailmaa uhkaa tuho, mikäli maailman ilkeä Valtias Bisnes saa toteutettua suunnitelmansa. Maailman pelastaminen jääkin aivan tavallisen rakennusmies-Legohahmon, Emmetin, harteille, kun tämä löytää sattumalta Vapauden palan. Seikkailuun avukseen Emmet saa kuitenkin tehokkaan Tyylilyylin, paljon tietävän Vitruviuksen, Tyylilyylin vakavan poikaystävän Batmanin sekä joukon erilaisien asioiden rakentamiseen erikoistuneita mestarirakentajia.

***

Elokuvan päähenkilö on täysin tavallinen rakennusmies Emmet. Emmet ei kuitenkaan tavallisuudesta huolimatta millään tavalla tylsä hahmo. Häntä on hauska seurata alusta asti, ja hahmosta pitää välitömästi tämän sympaattisuuden, hyväntahtoisuuden ja hauskuuden vuoksi. Hahmo myös kokee selkeää kehitystä elokuvan aikana, jota on todella kiinnostavaa seurata. Emmetin ääninäyttelijäksi on valikoitunut itselleni Marvelin Guardians Of The Galaxy-elokuvista hyvin tuttu Chris Pratt, joka tuo hahmoon juuri oikeanlaista energiaa ja tunteita.

Emmet tutustuu Vapauden palikan löydettyään nopeasti itsevarmaan ja toimeliaaseen Tyylilyyliin (Elizabeth Banks), joka olisi itse unelmoinut olevansa Emmetin sijaan maailman sankari. Tyylilyylistä ei naisenergiaa puutu, mutta hahmo vaikuttaa erityisesti aluksi ajoittain ylimieliseltä aliarvioidessaan tavallisen ja kömpelöhkön Emmetin suoriutumista tehtävästään. Myös Tyylilyyli kuitenkin muuttuu elokuvan aikana ymmärtäväisemmäksi ja empaattisemmaksi. Hahmosta ei kuitenkaan jää läheskään yhtä läheistä kuvaa kuin Emmetistä.

Vanha Vitruvius tietää Vapauden palikan merkityksestä paljon, ja toimii Emmetille eräänlaisena oppaana kertoessaan tämän tulevasta tehtävästä. Vitruvius on lämminhenkinen ja viisas hahmo, mutta hänestä saadaan aikaan myös huumorikohtauksia. Vitruviuksen ääninäyttelijänä toimii legendaarinen Morgan Freeman, jonka ääni sopii hahmolle kuin valettu.

Lego Elokuvassa on paljon tuttuja kasvoja esimerkiksi erilaisista elokuvista, Lego-versioina tietenkin. Näistä hahmoista eniten ruutuaikaa saa DC Comicsin Batman (Will Arnett). Batman on itsevarma, tai oikeastaan ylimielinenkin hahmo, joka haluaisi mieluiten tehdä kaiken yksin omalla tavallaan. Lisäksi hänellä on monia tuttuja piirteitä, kuten vakavuus. Batman on hyvin hauska lisä tarinaan, ja hahmo kuuluukin ehkä suosikkihahmoihini elokuvassa. Hahmoa vähääkään tuntevat katsojat saavat Batmanin kohtauksista hauskoja hetkiä, ja häntä näytetään sopivasti, ettei hahmo varasta elokuvaa liikaa muilta hahmoilta. Batmanin lisäksi DC:n hahmoista tavataan elokuvassa pikaisesti Wonder Woman (Cobie Smulders), Superman (Channing Tatum) ja Green Latern (Jonah Hill). Lisäksi muista elokuvista nähdään esimerkiksi Star Warsin Chewbacca, Han Solo ja Lando Calrissian.  Erilaiset viittaukset ovat erityisen hauska lisä Lego Elokuvaan, ja vanhemmatkin katsojat nauttivat varmasti niiden bongaamisesta.

Emmet saa avukseen Valtias Bisneksen suunnitelmia estämään joukon taitavia mestarirakentajia, mutta osa heistä häipyy ja luovuttaa välittömästi tajutessaan, että operaatiota johtamaan lähtee aivan tavallinen ja kokematon Emmet. Emmetin avuksi jäävät kuitenkin robottiasussa kulkeva merirosvo Teräsparta (Nick Offerman), ylipirteä Puolikisu (Alison Brie) sekä avaruusaluksista innostunut astronautti Ben (Charlie Day).

Elokuvan pääpahis on Valtias Bisnes (Will Ferrell). Hän haluaa pitää Legomaailmassa kaiken täysin järjestyksessä, ja on luonut suunnitelman saadakseen tahtonsa kokonaan läpi. Valtias Bisnes on melko perinteinen pahishahmo, mutta toimii erinomaisesti juuri tällaisessa elokuvassa. Tuntuu myös ihanalta nähdä pitkästä aikaa animaatioelokuvassa kunnon pahis, kun antisankarimaiset "yllätyspahikset" ovat olleet lähiaikoina animaatiomaailmoissa nouseva trendi. Valtias Bisneksen pääkätyrinä toimii Paha kyttä (Liam Neeson), joka tottelee pomonsa käskyjä suurelta osin pakon sanelemana.

Lego Elokuva voi vaikuttaa ideana pidennetyltä Lego-mainokselta. Elokuvasta löytyy muutama kohtaus, jotka voisivat olla suoraan mainoksesta, mutta kokonaisuudessaan se onnistuu kuitenkin pysymään toimivana animaatioseikkailuna. Erityisesti animaatio on mielenkiintoisesti toteutettu, ja se tuo täydellisesti mieleen sen, kuinka kyseessä olisi eloon herätetty Lego-leikki. Kaikki maailmassa on tehty Legoista, ja palikoita on osattu soveltaa hienosti erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Lego-elokuvassa on myös sekoitettu erilaisten teemojen hahmoja, mikä on todella toimiva ratkaisu. Näin elokuvasta tulee mielikuvituksellisempi, sillä leikeissäkin parasta on juurikin leikkiä epäjärjestyksessä kaikilla hahmoilla mitä itseltä sattuu löytymään. Erilaiset hahmot aivan eri maailmoista tapaavat tässä elokuvassa useaan otteeseen, ja epäjärjestys on yksi elokuvan parhaita puolia. Myös viittaukset eri julkisuuden henkilöihin ja fiktiivisiin hahmoihin ovat elokuvan suuri plussa, sillä ne tarjoavat aikuiskatsojillekin hauskoja hetkiä. Elokuvan muu huumori on kevyttä, vauhdikasta ja hauskaa. Juonellisesti Lego Elokuva on hyvin perinteinen animaatioseikkailu. Sitä kuitenkin täydentävät hyvin kirjoitetut hahmot ja erityisesti Emmetin kehitystarina.

pähkinänkuoressa:

Lego Elokuva on hyvän mielen elokuva, joka on mainio ratkaisu koko perheen elokuvailtaan tai sitten omalle ajalle, kun kaipaa jotakin kevyttä katseltavaa. Täyttä kohellusta luvassa ei kuitenkaan ole, vaan siinä on myös omat tunteellisemmat hetkensä. Animaatioiden ystäville elokuva on kannattavaa katsottavaa, sillä Legoja on osattu käyttää hyvin taitavasti esimerkiksi taustoissa ja rakennuksissa. Monet sivuhahmot jäävät hieman taka-alalle, mutta Emmet on päähenkilönä onnistunut ja kehittyy tarinan aikana. Elokuvafanit löytävät Lego Elokuvasta huiman määrän viittauksia muihin elokuviin, ja lapset taas viihtyvät varmasti mukana huumorintäytteisessä seikkailussa. Kokonaisuudessaan Lego Elokuva on hyvin toimiva animaatio, jonka katsoo mielellään alusta loppuun. Minulle se ei kuitenkaan jäänyt lopulta mieleen kovinkaan erityisellä tavalla, mutta Legojen suurkuluttajille se uppoaa varmasti paremmin.

3.5/5

arvostelussa: Spider-Man: Far From Home (2019)

Arvostelu sisältää merkittäviä spoilereita Avengers: Endgamesta, joten ethän lue arvostelua mikäli et kyseistä elokuvaa ole vielä nähnyt. Pyrin olemaan spoilaamatta mitään itse arvosteltavasta elokuvasta, mutta parhaan katselukokemuksen useimmiten saat, kun luet arvosteluja vasta katsottuasi elokuvan ensin itse.

Spider-Man on yksi maailman tunnetuimpia supersankareita. Alunperin sarjakuvista lähtöisin oleva hahmo on esintynyt myös valkokankailla useampaan otteeseen eri näyttelijöillä ja studioilla, mutta Marvelin elokuvauniversumiin hahmo liitettiin vuoden 2016 elokuvassa Captain America: Civil War, kun Tony Stark otti hänet mukaan omiin joukkoihinsa Avengers-ryhmän sisällissodassa. Tämän jälkeen Marvelin Spider-Man sai ensimmäisen sooloelokuvansa Spider-Man: Homecoming, ja hahmo esiintyi myös viime vuosien jättielokuvissa Avengers: Infinity war sekä Avengers: Endgame. Spider-Man on siis alkanut löytää mukavasti oman paikkansa Marvel-elokuvissa, ja on ollut todella mielenkintoista seurata hahmon matkaa.

Kuten olen aiemmin maininnut, Spider-Man on lempihahmoni Marvelin supersankareista. Spider-Man: Homecoming teki minuun välittömästi vaikutuksen, ja se onkin edelleen ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lempielokuviani (elokuvan arvostelun voit lukea tästä.) Muistan itse asiassa monet elokuvan vuorosanat ulkoa. Olin siis enemmän kuin innoissani, kun Spider-Manin toisen sooloelokuvan ilmoitettiin ilmestyvän kesällä 2019. Olinkin välittömästi ennakkovaraamassa lippuja keskiviikon näytökseen, ja odotin elokuvailtaa kuin kuuta nousevaa. Odotukseni olivat sen verran korkealla, että yritin hillitä itseäni, etten sitten pettyisi. Miten elokuva sitten loppujen lopuksi onnistui? Odotuksia oli paljon, mutta onnistuiko toinen osa pitämään aiemman osan tason ja tunnelman?

Spider-Man, oikealta nimeltään Peter Parker, on edelleen isoihin saappaisiin joutunut teinipoika, joka yrittää tasapainotella supersankarielämän ja arjen keskellä. Vaikka hahmo on usein innoissaan sankaripuuhissaan, erityisesti nyt hän kaipaa irtiottoa ja tavallista elämää raskaiden aikojen keskellä. Mikä olisikaan siis parempaa, kuin jättää Spider-Man-asu kokonaan kotiin ja lähteä luokkaretkelle lomailemaan? Peterin suunitelma ei kuitenkaan toimi kauaakaan Nick Furyn tavoitellessa häntä jatkuvasti, ja maailman ollessa turvaton useiden suurien Avengers-sankarien poismenon jälkeen.

Spider-Manin tietä MCU:ssa on ollut todella mielenkiintoista seurata. Kyseessä todella on teini, joka on jo päässyt olemaan mukana maailmaa mullistavissa taisteluissa kaikkein suurimpien sankareiden joukossa. Ei ole siis ihme, että tavallista elämää on todella ikävä. Peter on yritteliäs, kevyttä vitsiä heittävä ja ajoittain noloihin tilanteisiin joutuva poika. Erityisesti hänen mentorinaan toimineen Tony Starkin/Iron Manin uhrattua itsensä maailman pelastumiseksi Peter tuntee kuitenkin suuria paineita olla tarpeeksi hyvä ja Starkin arvoinen kaiken sen sen jälkeen, mitä Stark on hänen eteensä tehnyt. Peterin ja Tony Starkin suhde on tärkeä, ja se on onneksi otettu hyvin huomioon myös uudessa elokuvassa. Peter on erityisesti elokuvan alussa hyvin hukassa, ja hänen on vaikeaa tehdä oikealta tuntuvia päätöksiä. Hahmo kuitekin todella muuttuu elokuvan aikana, ja hän on myös selvästi kehittynyt sankarihommissa edelliseen elokuvaansa verrattuna. Yksi parhaista asioista hahmossa edelleen on kuitenkin se, että hän tekee virheitä ja joutuu todella painimaan arkistenkin asioiden kanssa. Näin hahmo on hyvin samaistuttava ja inhimillisen tuntuinen. Spider-Mania on kaikissa MCU:n elokuvissa näytellyt Tom Holland, enkä itse pysty kuvittelemaan enää rooliin ketään osuvampaa näyttelijää.

Spider-Man: Homecomingissa Peter Parkerin ihastuksena toimi Liz. Elokuvan lopussa Liz kuitenkin muuttaa pois ja vaihtaa koulua. Nyt Peter on ihastunut aiemmassa elokuvassa hieman salaperäiseksi jääneeseen Michelle Jonesiin, eli MJ:hin (Zendaya).  MJ herätti huomioni jo ensimmäisessä elokuvassa, ja pidin hahmon outoudesta. Jäin myös toivomaan, että hahmoon tutustuttaisiin enemmän. Olinkin erityisen onnellinen, että nyt MJ:n rooli nousee huomatavasti suuremmaksi, ja hahmoon päästään tutustumaan yllättävän hyvin. Aloin myös pelkäämään, että MJ:stä tulisi neito hädässä, mutta tätä ei onneksi tapahtunut lainkaan, sillä tämä nainen ei pelastajaa tarvitse ollessaan hyvin päättäväinen, rohkea ja omatoiminen. Hahmossa ehdottomasti plussaa on myös hahmon sarkastinen ja suorasanainen persoonallisuus. Zendaya ja Tom Holland näyttelevät hyvin yhdessä, ja hahmojen kohtaukset ovat usein juuri oikealla tavalla niin teinimäisen kiusallisia, mutta silti vain toimivia.

Myös Peterin paras ystävä Ned (Jacob Batalon) on tietysti edelleen merkittävässä roolissa. Ned oli Peterin ensimmäinen läheinen, jolle hän paljasti olevansa Spider-Man (Tony Starkia lukuun ottamatta). Kaksikko touhuilee jälleen usein yhdessä, ja Ned toimii myös hyvänä huumorihahmona. Lisäksi Ned auttaa usein Peteriä esimerkiksi harhauttamalla muiden huomiota muualle tai selittelemällä Peterin poissaoloja tämän toimiessa Spider-Manina. Lisäksi elokuvassa ovat mukana myös hyvin monet aiemmasta elokuvasta tutut Peterin luokkalaiset sekä kaaoottisia käänteitä saavan luokkaretken valvojina toimivat opettajat, jotka tuovat useita hauskoja hetkiä. Tony Starkin paras ystävä ja Spider-Man: Homecomingissa Peterin touhuja vahtinut Happy Hogan (Jon Favreau) on myös elokuvassa, ja hän on edelleen vahvasti mukana Peterin elämässä. Happy saa elokuvassa hyviä hetkiä ja tuo hyvät naurut, mutta toimii myös tukena Peterille. Peterin täti May (Marisa Tomei) esiintyy tuttuna, aidosti pojasta välittävänä huoltajana. Nick Fury (Samuel L. Jackson) on vanha, oma itsensä: suorasanainen ja itsevarma, ja yksinkertaisesti yhtä Nick Fury kuin aina. Elokuvassa uutena esiteltävä hahmo on Mysterio. Mysterio on kiinnostava ja hyvin onnistunut hahmo, ja Jake Gyllenhaal on erittäin hyvä valinta rooliin.

Spider-Man: Far From Home on täydellinen sekoitus huumoria, teiniromantiikkaa sekä toimintaa sopivassa suhteessa. Toimintakohtaukset ovat todella kiinnostavia, jännittäviä ja näyttäviä, vitsit toimivat ja romantiikka ei varasta koko elokuvaa, mutta täydentää sitä osuvasti. Peterin luokkatovereista saadaan hahmoina enemmän irti kuin aiemmassa elokuvassa, ja myös muut hahmot sopivat elokuvaan hyvin ja ovat hyvin kirjoitettuja. Peter Parkerin kehitys on looginen ja huomattava. Alun hukassa olemisen jälkeen Peter alkaa saada ajatuksiaan selviksi ja tulee määrätietoisemmaksi. Hahmo on kuitenkin edelleen kaikesta huolimatta sisältä se sama naapuruston Spider-Man, joka on katsojille tullut aiemmista elokuvista tutuksi. Elokuva on tunnelmaltaan hyvin samankaltainen kuin Spider-Man: Homecoming, mikä sopii Hämähäkkimies-elokuville mainiosti. Se ei kuitenkaan ole täysin samanlainen kuin edeltäjänsä, vaan tuo ruudulle myös paljon uutta. Myös tarina itsessään on aiempaan osaan verrattuna selvästi erilainen. Kun Spider-Man: Homecomingissa Peter Parker totutteli olemaan Spider-Man ja opetteli uusia kykyjään, on hän jo jatko-osassa huomattavasti osaavampi kykyjensä suhteen, mutta saa sen sijaan painia uusien asioiden parissa.

Uusi hämisleffa on oikeastaan kaikkea, mitä itse olisin voinut toivoa, ja vähän enemmänkin. Elokuvateatterista lähdettyäni (tietenkin kahden teksitysten jälkeisen kohtauksen  jälkeen) olin yksinkertaisesti niin onnellinen ja hyvällä tuulella useamman päivän, eikä hype ole vieläkään kunnolla hiipunut. Elokuva pitää otteessaan alusta asti, ja päähenkilö Spider-Man on itsessään yksinkertaisesti niin symppis hahmo, ettei hänelle oikeastaan voi toivoa kuin hyvää. Hahmon historia ja universumin lähiaikaiset tapahtumat on otettu hyvin huomioon, ja myös sivuhahmoista saadaan paljon irti. Osa sarjakuvien faneista ei luultavasti pidä joistakin elokuvan ja hahmojen suhteen tehdyistä ratkaisuista, mutta itseäni ne eivät useimmiten haittaa, sillä mielestäni elokuvat saavat välillä kulkea enemmän omalla tiellään. En yksinkertaisesti itse keksi elokuvasta negatiivista sanottavaa, joten tyydyn vain totemaan, että elokuva nousee lempielokuviini hahmon aiemman sooloelokuvan rinnalle. Erityisesti, jos pidit Homecomingista, kannattaa siis Far From Homen perässä todella suunnata elokuvateatteriin.

5/5

postauksen kuvat osoitteesta

https://marvelstudiosnews.com/2019/01/15/over-100-hd-screencaps-from-the-spider-man-far-from-home-teaser-trailer/

arvostelussa: Aladdin (2019)

Arvostelin viime kuussa Aladdinin vuonna 1992 julkaistun piirretyn version, ja tähtiä se sai 4.5/5. (Kokonaan voit lukea arvostelun tästä.) Elokuva onkin todellinen klassikko, enkä usko kovinkaan monen odottavnkaan uuden version pääsemistä samalle tasolle. Kuinka uusi Aladdin sitten pärjäsi minun näkökulmastani? Oliko uusi versio täysin turhaa, vanhan ja hyvän uudelleen kierrättämistä vai yllättikö elokuva odotukseni?

Arvostelu sisältää paljon vertailua 2019 vuoden ja 1992 vuoden versioiden välillä :D.

***

Agraban valtakunnan johtajaksi pääsemistä havitteleva sulttaanin neuvonantaja Jafar tarvitsee toivoidensa täyttymiseen Ihmeiden onkalosta löytyvää taikalamppua, jossa asuu kolme toivomusta toteuttava Henki. Jafar ei kuitenkaan suinkaan aio itse vaarantaa henkeään astumalla monia ihmishenkiä vaatineen onkalon sisään, vaan hän tarvitsee jonkun tuomaan lampun. Huomatessaan prinsessaan ihastuneen katuvarkaan, Aladdinin oleskelevan luvattomasti palatsissa, Jafar näkee tilaisuutensa tulleen ja järjestää Aladdinin noutamaan lampun hänelle luvaten palkkioksi työstä hurjasti rikkauksia, jotka hänen mukaansa auttaisivat Aladdinia tekemään vaikutuksen prinsessaan.

***

Elokuvan päähenkilönä toimii tietenkin kaduilla asuva, köyhä Aladdin, joka hankkii elantonsa varastelemalla. Aladdin on kuitenkin hyväntahtoinen, sillä hän varastaa pakon sanelemana ja on myös valmis esimerkiksi jakamaan hankkimaansa ruokaa muille, vielä huonommassa asemassa oleville. Aladdin on seikkailunhaluinen ja rohkea, mutta vaikka hän on sopeutunut omaan eläämäänsä hyvin, hän haaveilee usein palatsista ja rikkaammasta elämästä, sekä tietenkin ihastuksensa Jasminen sydämestä. Aladdin on hyvin samanlainen hahmo kuin piirretyssä versiossa. Hän vaikuttaa ihan mukavalta, mutta jää hahmona tylsäksi. Hahmon persoonallisuus on hyvin samanlainen kuin tuhansilla tarinoiden päähenkilöillä, eikä hän jää erityisemmin mieleen. Uudessa versiossa hahmoa näyttelee Mena Massoud, joka oli itselleni täysin tuntematon ennen elokuvan katsomista. Massoud luo Aladdinista hyvin samanlaisen kuvan kuin aiemmassa versiossa ja onnistuu työssään hyvin. Hahmo ei vain itsessään anna mahdollisuuksia erottuvampaan näyttelijän työhön.

Toisin kuin Aladdin, palatsissa elävä prinsessa Jasmine on saanut uudessa versiossa hieman muutoksia. Hahmo on otettu elokuvassa huomattavasti suurempaan rooliin, ja hahmo on myös saanut entistä määrätietoisemman ja itsenäisemmän luonteen. Jasmine esitellään uudessa elokuvassa heti alussa Aladdinin tapaan, ja hän myös taistelee entistä vahvemmin omien oikeuksiensa eteen. Jasmine on uuden version parhaita puolia, sillä näin elokuva saa uudenlaista sanomaa, ja hahmon persoonallisuus on huomattavasti kiinnostavampi kuin Aladdinin. Jasmine haluaa edelleen muuttaa Agraban vanhahtavaa lakia ja poistaa pakkoavioliiton, mutta tällä kertaa hän kyseenalaistaa myös sen, miksei itse voisi hallita valtakuntaa isänsä jalanjäljissä. Myös Jasminea näyttelevä Naomi Scott oli itselleni tuntematon ennen elokuvan näkemistä. Scott osoittautuu kuitenkin erinomaiseksi valinnaksi Jasminen rooliin, ja hän saa hahmoon tuotua myös jotakin uutta vanhan, aiemmin nähdyn prinsessan lisäksi.

Aladdinin trailerin saapuessa yksi eniten epäilyksiä tuonut hahmo oli Will Smithin esittämä lampunhenki. Henki on monen suosikkihahmo lapsuudesta, eikä Robin Williamsin vauhdikkaan hengen saappaisiin astuminen olisi helppo asia. Onkin hyvä, ettei vanhaa Henkeä ole yritetty tehdä väkisin uudelleen, vaan Smith näyttelee Henkeä omalla tavallaan, luoden rennomman ja eri tavalla huumorintajuisen Hengen. Henki on suurimman osan ajasta hyvin onnistunut ja viihdyttävä hahmo, ja parhaimmillaan hän on neuvoessaan ja ohjaillessaan Aladdinia toimissaan.

Suurin pettymys hahmoista on Jafar. 1992 julkaistussa elokuvassa Jafar on yksi Disneyn pahimpia pahiksia, ja hahmon matala ääni sekä juonikas ja uhkaava ulkomuoto toivat hahmoon vielä lisää pelottavuutta, mitä toimiva pahis tarvitsee. Marwan Kenzari häviää kuitenkin pahasti alkuperäiselle hahmolle, ja piirroselokuvan Jafar päihittäisi Kenzarin hahmon 10-0 jo pelkällä karmaisevalla äänensävyllään. Uusi Jafar ei onnistu tuomaan minkäänlaista pelkoa, mikä on harmi. Näin suuressa elokuvassa Jafarista olisi voitu tehdä hurjasti pelottavampikin.

Agraban sulttaania ja näin ollen myös Jasminen isää elokuvassa näyttelee Navid Negahban. Sulttaani oli animaatiossa huumorihahmo, mutta uudessa Aladdinissa hän kuuluu vakavasti otettaviin hahmoihin. Muutos sopii uuteen versioon hyvin, ja luo näin mukavasti pientä muutosta animaation ja live action-elokuvan välille. Lisäksi uuteen elokuvaan on lisätty muutamia uusia hahmoja, joista eniten ruutuaikaa saa Jasminen hovineito Dalia, jota näyttelee Nasim Pedrad. Dalia sopii elokuvaan hyvin, ja hänelle on saatu sopivasti omat hetkensä. Hahmo ei tunnu missään kohtaa turhalta lisäykseltä, vaan hän sopii loogisesti juoneen. Dalia ja Jasmine ovat ystäviä, ja heidän väliset kohtauksensa ovat hauskaa ja miellyttävää seurattavaa. 

Aladdin on tarjonnut elokuvantekijöille paljon mahdollisuuksia erikoisefektien käyttöön, ja niitä hyödynnetään toimivasti. Erityisesti Ihmeiden onkalo on näyttävä, ja taikamatto-kohtaukset ovat hienon näköisiä. Agraban kaupunki on herätetty mukavasti eloon, ja siellä on samanlainen tunnelma kuin animaatiossa. Myös palatsi on hyvin samanlainen, millaiseksi sen animaation perusteella muistan. Jaksan harvemmin paneutua elokuvia katsoessani puvustukseen, mutta Aladdinista mieleeni jäivät erityisesti Jasminen näyttävät korut ja mekot, jotka ansaitsevat mielestäni erityismaininnan!

Myös animaatiosta tutut eläinhahmot on tuotu elokuvaan onnistuneesti tietokoneella. Jafarin papukaija Jago on edelleen menossa mukana, mutta jää kuitenkin huomattavasti animaatioversiotaan vaisummaksi. Olin iloinen, että Jago oli jälleen Jafarin avustajana, mutta jäin ikävöimään aiemman version vitsikkyyttä ja persoonallisuutta. Jasminen lemmikkileijona Rajah on ruudulla hyvin näyttävä ilmestys. Lisäksi Aladdinin apina Abu on tietenkin elokuvassa mukana muistuttaen hyvin vahvasti animaatioversiotaan. 

Aladdin on musikaali, ja se sisältää samat laulut kuin animaatioversio. Musiikkinumerot ovat onnistuneita, ja niitä on mukava seurata. Elokuva alkaa Agrabaan johtavalla Arabian Nights-kappaleella, joka toisaalta toimii, mutta toisaalta jättää hieman kylmäksi. Kertosäkeen alkaessa herää nostalginen tunnelma, mutta kappale olisi saanut olla mahtipontisempi. Myös toinen animaatiosta tuttu laulu, Aladdinin esittelevä One Jump Ahead jättää vielä kylmäksi. Kappale on itse asiassa Arabian Nights-kappaletta heikompi, ja täysi kopio animaatiosta. Kappale ja sen aikana esitettävät kohtaukset eivät tuo mitään uutta, ja tässä kohtaa ehtii jo toivoa, että elokuva paranee. Näin onneksi käy, sillä loput laulut ovat jo onnistuneempia. Hengen esittämä A Friend Like Me toimii, ja musikaalikohtaus on näytävä ja vauhdikas. Prince Ali on kohtauksena erityisen hieno tanssijoineen ja paraateineen, eikä laulussakaan ole moittimista. Ihana The Whole New World kuulostaa erittäin hyvältä ja saa kertosäkeessä kananlihalle - hyvällä tavalla. Vanhojen laulujen lisäksi elokuvaan on lisätty Jasminelle soolokappale Speechless, joka nousee omaksi suosikikseni The Whole New Worldin rinnalle. Kappale ja kohtaus ovat mahtipontisia, ja myös tämä kappale sai useassa kohtaa kananlihalle. 

Kokonaisuudessaan Aladdin on viihdyttävä yhden katselukerran leffa, mutta se ei jää erityisemmin mieleen. Mikään pyhäinhäväisys aiempaa versiota kohtaan ei missään nimessä ole kyseessä, mutta live action-versio jää kuitenkin animaatiota vaisummaksi. Piirrosjäljen puuttumisesta johtuvaa mielikuvituksen puutetta on saatu korjattua osittain uusilla näkökulmilla ja näyttävillä kohtauksilla, mutta erityisen erottuvaksi elokuva ei missään kohtaa nouse. Näyttelijävalinnat pettymyksen tuottavaa Kenzaria lukuun ottamatta ovat elokuvan kantava voima hyvien musiikkikohtausten ohella. Elokuvassa on jännitystä, naurua ja herkempiä hetkiä, ja saatan jonkin ajan päästä viihtyä sen seurassa toisenkin katselukerran. Aladdin jättää minut kuitenkin edelleen epäileväksi Disneyn remake-elokuvia kohtaan. 

2,5/5