arvostelussa: Punainen (2022)

 

 

13-vuotiaan Mein elämä muuttuu yhdessä yössä, kun tämä muuttuu jättiläismäiseksi kultapandaksi. Mein on keksittävä nopeasti keino, jolla päästä hallitsemattomasta pandaksi muuttumisesta eroon. Hän kuitenkin huomaa, että tästä kummallisesta kirouksesta on joskus myös hyötyä.

Koronapandemian aikana Disney on julkaissut useita Pixar -elokuvia suoraan suoratoistopalveluunsa ilman elokuvateatteriesityksiä. Tämän vuoden uutuuselokuva Punainen (eng. Turning red) ei valitettavasti ole poikkeus. Haluaisin ehdottomasti nähdä kaikki Pixar-elokuvat elokuvateatterissa, jolloin niiden animatiojälki pääsee aidosti oikeuksiinsa ja myös elokuvaan uppoutuminen tuntuu helpommalta. Pettymyksestä huolimatta katsoin Punaisen Disney+:sta heti kun ehdin. Koska kyseessä on Pixarin teos, tuottaa se elokuvalle aina melko suuret odotukset, vaikken elokuvasta trailerien perusteella vielä erityisemmin kiinnostunut.

Elokuvan päähenkilö on murrosiän kynnyksellä oleva kanadalaiskiinalainen tyttö Mei Lee. Meistä saa heti hyvin energisen kuvan, ja hänen mukaansa lähtee mielellään seuraamaan tapahtumien kulkua. Perhe ja neljän hengen ystäväporukka ovat Meille hyvin tärkeitä, ja välillä nämä tuottavat ristiriitaa, kun Mei on tottunut auttamaan tunnollisesti äitiään, mutta haluaisi myös viettää paljon aikaa läheisten ystäviensä kanssa. 

Mein parhaita ystäviä ovat tämän koulukaverit Miriam, Abby ja Priya. Ystävysten menoa on mukava seurata, ja ryhmän hyvä henki välittyy katsojalle läpi elokuvan. Hahmoihin ei syvennytä sen enempää yksilöinä, mutta se ei erityisemmin haittaa, kun elokuvan juoni keskittyy niin vahvasti vain Meihin. Toisaalta ystävysten väliset dramaattisemmatkaan kohtaukset eivät herätä niin vahvoja tunteita kuin ehkä pitäisi, ja tähän saattaa vaikuttaa hahmojen jääminen hieman vieraiksi.

Muita merkittäviä hahmoja elokuvassa ovat Mein perhe, jossa erityisesti Mein äidin Mingin rooli korostuu, sekä koulussa Meille kiusaa aiheuttava luokkatoveri Tyler. Ming on varmasti monelle vanhemmalle samaistuttava hahmo, sillä tämä haluaisi pitää Mein lähellään, mutta lapsen kasvaminen ja sen kautta erkaantuminen vanhemmista tuntuu varmasti vaikealta. Mingin ja Mein välillä ristiriitaa aiheuttaakin erityisesti Mingin halu ylisuojella tytärtään ja kontrolloida tämän elämää liikaa. Mingin hahmokehitys on hyvin toimiva, ja hänen juonenkaarensa on kiinnostava ja koskettava. 

Tyler pitää Meitä silmätikkunaan ja saa vain lisää tulta alleen huomatessaan aiheuttavansa Meissä vihaa. Myös Tylerin hahmolle on pyritty rakentamaan oma hahmokehityksensä, mutta se jää hyvin löyhäksi. Vaikka Tylerin pahanteon voi päätellä johtuvan kateudesta tai epävarmuudesta, olisi hänen hahmostaan toivonut saavan enemmän selville, jotta hahmon käyttäytymistä ja sen muutoksia elokuvan aikana voisi ymmärtää paremmin ja jotta hahmo ylipäätään tuntuisi tärkeämmältä.

Pixarin uudenlainen animaatiojälki on herättänyt mediassa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Elokuvan ihmishahmot on piirretty melko samalla tyylillä kuin viime vuonna ilmestyneessä Lucassa. Itsessäni tämä tyyli ei aiheuta oikeastaan mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Ihmishahmot ovat ihan veikeän näköisiä, eikä animaatio millään tavalla häiritse, mutta se ei myöskään herätä sen suurempaa innostusta. Sen sijaan elokuvan kultapandat näyttävät erittäin hyvältä, ja erityisesti turkin liikkeet ja pörheys saadaan nykyisillä animaatioteknikoilla hyvin yksityiskohtaisesti esiin. Lisäksi pidän eäinhahmojen ilmeikkyydestä. Yleisesti elokuvasta jää hyvin värikäs mielikuva, ja ympäristössä ja hahmojen asustuksessa onkin käytetty paljon piristäviä värejä.

Tyttöjen murrosikä on elokuvassa suuresti esillä, ja sitä käsitellään todella hyvin. Osittain aihetta esitellään hyvin suoraan, osittain se taas kätkeytyy symbolisesti kultapanda-hahmon taakse. Erityisesti nostan hattua sille, että kuukautiset esitetään elokuvassa normaalina ja yleisessä tiedossa olevana asiana, kun aihe on vuosia ollut tabu ja sitä on pidetty jopa likaisena tai vaiettavana aiheena. Lisäksi esille nousee esimerkiksi ystävyyssuhteiden tärkeys, vapauden kaipuu, perheen aiheuttamat paineet ja häpeä. 

Elokuvan juoni jaksaa kiinnostaa alusta loppuun ja tärkeitä aiheita käsitellään oivallisin keinoin, mutta elokuva jää silti melko keskinkertaiseksi. Itseäni katselukokemuksessa häiritsi eniten sivuhahmojen jääminen etäisiksi ja juonen ajoittainen liiallinen vauhdikkuus loppua kohti edetessä. Näistä seikoista johtuen elokuvan surulliset kohtaukset eivät tuntuneet aivan niin surullisilta kuin olisi toivonut. Joukosta löytyy kuitenkin myös muutama kohtaus, joissa onneksi pysähdytään kunnolla aiheen äärelle. 

Punainen on toimiva seikkailu yhden kerran katselukokemuksena, mutta se ei ole elokuva, jonka pariin uskon palaavani useaan otteeseen. Parasta elokuvassa on sen kypsällä tavalla esille nostamat tärkeät teemat, joista ei aiemmin ole varsinkaan lasten elokuvissa uskallettu puhua. Elokuva ajautuu kuitenkin loppuhuipennusta kohti edetetessään hieman liialliseen kohellukseen, jolloin sen syvällisyys katoaa. Tämä on tosin lastenelokuville yleistä, ja vauhdikkaat kohtaukset saattavatkin olla enemmän nuorempien katsojien mieleen. Elokuvan pisteytykseen vaikuttaa myös Pixarin vahva taso, sillä päätin pistemäärän lähinnä vertailemalla elokuvaa muihin saman studion tuotoksiin.

I’m a furry ticking time bomb.

- Mei

2,5/5

arvostelussa: Your Name (2016)

 

 

Lukioikäinen Mitsuha on lopen kyllästynyt elämään syrjäisessä pikkukaupungissa, ja haaveilee taukoamatta, millaista elämä olisi suurkaupungin keskellä. Eräänä aamuna toive on yhtäkkiä toteutunut, kun Mitsuha herää kanssaan samanikäisen Tokiossa asuvan pojan, Takin kehossa. Samalla oikea Taki saa kokea, millaista on elää lukiolaistyttönä pikkukaupungissa. Toisilleen täysin tuntematon kaksikko tajuaa pian vaihtavansa kehoja toistensa kanssa, ja heidän on keksittävä yhteiset pelisäännöt, jotteivat he sotke kokonaan toistensa elämiä toiminnallaan.

Your Name (Kimi no Na wa) on Makoto Shinkoin elokuva vuodelta 2016. Se nousi pian otsikoihin kerätessään suositota ja ohittaessaan kauan kärkipaikkaa pitäneen Henkien kätkemän maailman tuottoisimpana anime-elokuvana. Katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa sen pyöriessä elokuvateattereissa Suomessa 2017. En tiennyt elokuvasta etukäteen yhtään mitään, mutta ystäväni kutsui minut seurakseen katsomaan sitä ja olin tietysti heti mukana! Anime ei myöskään genrenä ollut minulle erityisen tuttu studio Ghibliä ja muutamaa sarjaa lukuun ottamatta. Muistan kuitenkin edelleen kyseisen elokuvateatterikokemuksen elävästi, ja olen erittäin onnellinen, että sain kokea sen isolta ruudulta!

Elokuvan ensimmäisenä esitelty päähenkilö on Mitsuha. Mitsuha on hyvin samaistuttava ja melko tyypillinen lukioikäinen. Hän viihtyy pienessä, kolmen hengen kaveriporukassaan, ja haluaisi pitää itsestään koulussa melko matalaa profiilia. Mitsuhan elämää pikkukylässä vaikeuttaa kuitenkin tämän ankara ja kiireinen isä, joka on myös kaupungin pormestari. Tämä aiheuttaa Mitsuhalle paineita entisestään, kun kaikki tuntevat hänet pormestarin tyttärenä. 

Tokiossa Mitsuhan unelmaa elävällä Takilla on myös omat ongelmansa. Elämä kaupungissa on kiireistä, kun tämä yrittää samaan aikaan kerätä rahaa työskentelemällä ravintolan tarjoilijana ja menestyä hyvin opinnoissaan tähdäten arkkitehdiksi. Takista huomaa myös tämän sisällä olevan, nuorille tyypillisen epävarmuuden ja halun sopia joukkoon. Hän on esimerkiksi ujo lähestymään samalla työpaikalla olevaa ihastustaan Okuderaa, johon myös useat paikan muut työntekijät vaikuttavat olevan ihastuneita.

Mitsuhan perhettä esitellään elokuvassa huomattavasti enemmän kuin Takin. Mitsuhan äiti on kuollut, ja tämän isä seuraa intohimoisesti uraansa politiikassa. Mitsuhan ja tämän pikkusiskon Yotsuhan kasvatuksesta vastaakin heidän isoäitinsä Hitoha. Hitoha on rauhallinen ja perinteitä kunnioittava, ja hän opettaakin mielellään perinteitä eteenpäin lapsenlapsilleen. Mielenkiintoisinta Hitohassa on tämän viisaus, sillä hän on ainoa, joka osaa aavistaa, mitä Mitsuhan elämässä on meneillään.

Elokuvan idea on todella mielenkiintoinen. On uskomatonta ajatella, mitä itse tekisin, jos heräisin jonkun muun kehossa aivan uudessa ympäristössä. Molempien elämien hyvät ja huonot puolet myös tuodaan onnistuneesti esiin, ja sekä syrjäisen kylän että suuren kaupungin tunnelmaan pääsee välittömästi mukaan. Tunnelma Mitsuhan kotikaupungissa Itomorissa vaikuttaa rauhallisemmalta ja luonnonläheisemmältä kuin Tokiossa sykkivä ihmisten kiireellisyys ja täpötäydet kadut. Toisaalta Tokiossa ei tekemistä puutu, ja onhan Japanin pääkaupunki paikka, jonne matkustamisesta edes kerran elämässään on helppo haaveilla.

Hahmojen persoonallisuudet on rakennettu hyvin. Vaikka hahmot vaihtavat välillä kehoja, näkee heistä selvästi, milloin kyseessä on vaikkapa oikeasti Taki ja milloin vain tämän kehoon ajautunut Mitsuha. Lisäksi on kiinnostavaa, kuinka molemmat itsestään epävarmat hahmot muuttuvat huomattavasti itsevarmemmiksi ollessaan toisessa kehossa. Samalla tämä tuo mukaan hauskoja kohtauksia, kun hahmot toimivat miettimättä seurauksia ja ärsyttävät toinen toistaan joutuessaan selvittelemään, mitä muut ihmiset ovat tällä kertaa nähneet heidän tekevän. Myös Takin ja Mitsuhan suhde rakentuu ja syvenee kiinnostavasti. Samaan aikaan he tietävät toistensa elämästä enemmän kuin kukaan muu, samaan aikaan he eivät tiedä toisistaan mitään.

Elokuvan tunnelma muuttuu huomattavasti juonen edetessä. Aluksi tunnelma on hyväntuulinen ja jopa hauska, kun seurataan hahmojen sopeutumista toistensa elämään, ja heidän etsiessään keinoja sille, kuinka kuvio saataisiin toimimaan ilman katastrofia. Elokuvan keskivaiheilla olo alkaa kuitenkin olemaan jo hieman haikeampi, kun on vaikea keksiä keinoa, kuinka toisensa niin hyvin tuntevat hahmot voisivat ikinä oikeasti tavata toisiaan. Juonen edetessä ja tuodessa lisää esteitä on tunnelma jo ajoittain hyvin synkkä, eikä itkultakaan välttämättä vältytä.

Visuaalisesti elokuva on todella kaunis. Pidän useissa anime-elokuvissa erityisesti niiden yksityiskohtaisuudesta, eikä Your Name ole poikkeus. Erityisesti pidän elokuvan värikkyydestä sen esitellessä kaupungin vilinää, mutta toisaalta myös rauhalliset luontomaisemat ovat upeaa katsottavaa. Lisäksi elokuvan musiikit vaikuttavat tunnelmaan vahvasti. Esimerkiksi energinen japanilainen pop sopii mahtavasti Mitsuhan innostuneisuuteen Tokioelämästä. Lisäksi se ehkä tuo ilmi molempien levottomuutta hämmentävästä tilanteesta, kun päivät tuntuvat lähinnä selviytymiseltä.

Your Namesta on rakentunut minulle erityinen elokuva, mutta en osaa sanoa tarkalleen millä tavalla. Lasken sen kyllä jollain tasolla lempielokuvieni joukkoon, mutta jos joku yhtäkkiä kysyy lempielokuvaani, ei se ole ensimmäinen, joka tulee mieleen mainita. Kaipaan erityisesti sitä tunnetta, joka minulla oli katsoessani sen ensimmäistä kertaa, kun minulla ei ollut aavistustakaan, mitä olisi luvassa. Toisaalta jaksan katsoa elokuvaa kyllä nykyäänkin, ja löydän siitä uusia asioita. Muistan juonen tuntuneen myös ensimmäisellä kerralla sen verran monimutkaiselta, että harkitsin meneväni katsomaan sen toisen kerran elokuvateatteriin.

Jos hehkutuksestani ei vielä tullut asia selville, niin voin ehdottomasti suositella Your Namen katsomista, mikäli se on jäänyt välistä! Elokuvan hahmoihin on helppo samaistua, ja sen juoni on hyvin kaunis ja samalla mukaansatempaava. Erityisesti ensimmäisellä kerralla se kuitenkin vaatii kunnolla keskittymistä, jotta elokuva ei ala tuntua sekavalta. Lisäksi animaatio todellakin pistää parastaan, ja elokuvan vaihtelevat ympäristöt ovat upeaa seurattavaa. Itse katsoin elokuvan Viaplaysta, ja lisäksi se löytyy tällä hetkellä ainakin C Moresta!

4,5/5

"The only thing that does last when I wake up is a sense of loss."

- Mitsuha

 

 

 

maaliskuun elokuvahahmo: Howl Jenkins Pendragon

elokuvat: Liikkuva linna (2004)

lue elokuvan arvostelu tästä

Huom. Postaus vilisee spoilereita, joten ethän lue tekstiä, mikäli Liikkuva linna on vielä katsomatta!

Howl Jenkins Pendragon

Liikkuvan linnan kohdalla oli erityisen vaikea valita, kirjoittaisinko Sophiesta vai Howlista. Molemmissa hahmoissa olisi niin paljon kirjoitettavaa ja monia puolia. Itselleni Howl on kuitenkin jollain tavalla läheisempi, joten tällä kertaa päädyin häneen. Luin myös Liikkuvan linnan kirjaversion vähän aikaa sitten, mutta tässä kirjoituksessa viittaan elokuvan Howliin (joka on muuten huomattavasti helpommin pidettävä versio hahmosta :D.)

Howl on hyvin voimakas ja tunnettu velho, ja tämä jakaakin itsestään erilaisia valheita ympäri kyliä ja kulkee eri nimillä ylläpitääkseen yksityisyyttään. Howl asuu Liikkuvassa linnassa vuorilla, vaikka Liikkuvan linnan ominaisuuksien ja erilaisten uloskäyntien ansiosta hänen voisi periaatteessa ajatella asuvan myös useissa kylissä. 

Howlista kulkevien huhujen perusteella Howl jahtaa kauniita naisia ympäri kyliä ja syö heidän sydämensä. Tämän perusteella kyseessä on siis tuskin se henkilö, johon ensimmäisenä haluaisi törmätä. Ensinäkemältä Howl on kuitenkin hyvin karismaattinen. Muiden hahmojen huomio keskittyy nopeasti häneen tämän astuttua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Howl on kuitenkin myös hyvin dramaattinen ja turhamainen. Tämän koti pursuaa tavaraa, ja ulkonäkö on hänelle erittäin tärkeä. Parhaiten hahmon dramaattisuus tulee elokuvassa ilmi, kun Sophie on linnaa siivotessaan sekoittanut vahingossa Howlin hiusvärit, jonka johdosta Howlin hiustenvärjäys epäonnistuu ja tämä ei ole lainkaan tyytyväinen lopputulokseen. Huutonsa ja riehumisensa jälkeen Howl lamaantuu täysin ja tämä alkaa kutsua pimeitä henkiä.

suhteet & hahmokehitys

Erämaan noita

 Erämaan noidan ja Howlin historiaa ei kuvata elokuvassa paljoa, mutta Howlin kertoman perusteella voidaan päätellä, että kaksikon välillä on aikoinaan ollut alkavaa kipinää. Erämaan noita alkoi kuitenkin pelottamaan Howlia, ja tämä tapansa mukaan pakeni tilannetta täysin. Erämaan noita sen sijaan ei aikonut päästää Howlia näin helpolla, vaan etsii tätä kätyriensä avustuksella jatkuvasti. Erämaan noidalla vaikuttaakin olevan jonkinlainen pakkomielle Howlista. Todennäköisesti tämä tietää, ettei Howl rakasta häntä, mutta tämä haluaa silti saada tämän täysin itselleen.

Howlin suhtautuminen erämään noitaan on hyvin välttelevä, ja tämä myös myöntää Sophielle edelleen pelkäävänsä tätä. Howlilla on erilaisia loitsuja ja magiaa sisältäviä tavaroita pitämässä noitaa loitolla liikkuvasta linnasta, eikä hän aio mennä itse tekemään tästä selvää. Kun Howlille kuitenkin selviää, että erämaan noita on kironnut Sophien, tämä vaikuttaa huolestuvan asiasta lisää. On myös mielenkiintoista, että kun Erämaan noita menettää voimansa ja muuttaa Sophien mukana asumaan liikkuvaan linnaan, ei noidan ja Howlin välillä ole juurikaan yhteisiä kohtauksia. Erämaan noita kyllä ihastelee Howlia, mutta Howl ei kiinnitä tähän juurikaan huomiota. Hän antaa tämän asua linnassa muiden mukaan sattuneiden hahmojen mukana, mutta ei ole sen suuremmin kiinnostunut keskustelemaan tämän kanssa. Howlin hahmokehitys näkyy kuitenkin jo siinä, että tämä antaa ikääntyneen Erämaan noidan asua linnassaan heidän yhteisestä historiastaan huolimatta. Howlin turhamaisen ja pelkurimaisen ensivaikutelman alla on siis todella myös anteeksiantava ja välittävä hahmo.

 

Calcifer

Tulidemoni Calciferin ja Howlin välillä on vahva yhteys. Jos toinen kuolee, myöskään toinen ei voi olla elossa. Kun Calcifer esitellään elokuvassa ensimmäisen kerran tämän puhuessa Sophien kanssa, saa nopeasti käityksen, että Howl on julmasti vanginnut tämän työskentelemään itselleen. Monelta osin tämä onkin totta, sillä Calcifer mahdollistaa koko liikkuvan linnan olemassaolon ja etenemisen, eikä Calcifer pääse liikkumaan itse paikaltaan mihinkään. Howlin ja Calciferin välillä vaikuttaa kuitenkin koko elokuvan ajan olevan myös jonkinlainen ystävyys, mikä heijastuu lähinnä näiden luottamuksesta toisiinsa sekä kiusoittelevasta sanailusta. 

Myöhemmin selvitetään Calciferin ja Howlin yhteyden syntymistä. Calcifer oli alunperin tähdenlento, joka ei halunnut vielä kuolla. Nuori Howl sai tähdenlennon kiinni ja solmi tulindemonin kanssa sopimuksen, jonka kautta Howl sai Calciferin voimat käyttöönsä, ja Calcifer taas sai Howlin sydämen ja jatkaa elämäänsä. Vaikka Calciferin on oltava Howlille tärkeä jo siitä syystä, että tämä ylipäätään pysyy hengissä, vaikuttaa Howl alusta asti aidosti välittävän Calciferista myös jollakin syvemmällä tasolla. Tämä on myös ymmärrettävää, sillä kaksikko todennäköisesti tuntee toisensa kaikki salaisuudet, kun he ovat olleet yhdessä lapsuudesta tähän päivään, ja riippuvaisia toisistaan. 

Vaikka kaksikon välillä on ystävyys jo elokuvan alusta asti, heijastuu Howlin hahmokehitys myös Calciferiin elokuvan lopussa. Howl on valmis päästämään Calciferin vapauteen sopimuksen murruttua, vaikka tämä tarkoittaa myös koko linnan tuhoutumista lopullisesti. Myöhemmin Calciferilla tulee kuitenkin ikävä ystäviään, ja tämä sattumien kautta muodostunut perhe saa edelleen nauttia Calciferin seurasta ja tämän mahdollistamasta taikuudesta.

 

Sophie

Sophien ja Howlin välinen suhde on yksi elokuvan pääjuonia, ja Howlin hahmokehitys kulkee oikeastaan käsi kädessä heidän tarinansa kanssa. Sophieen Howl törmää aivan ensimmäisen kerran hyvin lyhyesti lapsuudessaan, kun Sophie on matkustanut ajassa taaksepäin ja kertoo odottavansa tätä tulevaisuudessa. Vaikka tapahtuma on hyvin lyhyt, se on todennäköisesti pysynyt vahvasti Howlin mielessä siihen päivään asti, kun hän viimein vuosien päästä löytää tämän kadulla.

Erämaan noidan kirottua Sophien 90-vuotiaaksi, mutta Howl ilmeisesti näkee kirouksen taakse alusta asti. Vaikka Hol aluksi hermostuu Sophien siivousintoiluun tämän saavuttua liikkuvaan linnaan, alkaa hän ajan mittaan arvostaa Sophien päättäväistä, mutta rauhallista persoonaa. Howl myös käyttää taikakykyjään aluksi suureksi osaksi omiin hyötyihinsä (esim. linnaa suojaavat loitsut, jotta Erämaan noita ei löytäisi häntä) mutta tunteiden kehityttyä Sophieta kohtaan tämä luo häntä varten valtavan kukkakedon ja muuttaa Liikkuvan linnan sisätiloja ajatellen Sophien ja muiden linnan asukkaiden viihtymistä. 

Howl ei myöskään halua esittää itseään haavoittuvaisena, vaan piilottaa voimistuvan kirouksensa kaikilta muilta paitsi Calciferilta. Kirous saa elokuvassa Howlin muuttumaan ihmisestä hirviöksi, ja takaisin ihmiseksi muuttuminen vaikeutuu joka kerta. Sophien saadessa kirouksen selville Howl pakenee asiaa, eikä tämä ota apuja vastaan sen kummemmin Sophielta kuin Calciferiltakaan. Elokuvan lopussa Howl on kuitenkin niin sodan ja kirouksen raatelema, että hänen on pakko antaa Sophien korjata tilanne omalla tavallaan ja ottaa apua vastaan. Elokuvan lopussa nähtävä Howl vaikuttaakin olevan aiempaa ajattelevaisempi ja aidompi, vaikka samalla hänessä varmasti pysyy myös dramaattisuus, sillä se yksinkertaisesti vaikuttaa kuuluvan hahmoon. Sophie ja Howl ovatkin täydellinen esimerkki parista, jossa vastakohdat täydentävät toisiaan!

 

Tunnistan itsessäni piirteitä sekä Sophiesta että Howlista. Parhaiten tilannetta kuvaa ehkä se, että ulkoisesti moni uskoisi minun olevan kuin Sophie, mutta sisäisesti olen samanlainen sekasotku kuin Howl, ja läheiset ystäväni myös tuntevat paremmin tämän puolen minussa. Olen myös kamppaillut ulkonäkökeskeisyyden kanssa paljon, ja voisin hyvin nähdä itseni huonona päivänä romahtamassa siitä, että hiusteni värjäys menisi pieleen... Lisäksi Howlin hahmo on toiminut kauan inspiraationa esimerkiksi useille asuilleni. Pidän hahmossa erityisen paljon siitä, kuinka tässä yhdistyy sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Kiitos siis heille, jotka ovat olleet mukana suunnittelemassa hahmon tyyliä!

Liikkuva linna on ehdottomasti yksi suurimpia "turvaelokuviani". Olen nähnyt elokuvan luvattoman monta kertaa, ja silti palaan siihen aina uudestaan. Lisäksi elokuva päätyy usein pyörimään taustalle heikkona hetkenä, jos en jaksa ajatella mitä katsoisin. Ehkäpä tämänkin vuoksi myös elokuvan hahmoista on muodostunut ajan saatossa niin tärkeitä!

I give up. I see no point in living if I can't be beautiful.

- Howl Jenkins Pendragon