perjantai 19. lokakuuta 2018

WALL-E - elokuva-arvostelu






***

Eletään kaukana tulevaisuudessa aikaa, jossa ihmiset ovat saastuttaneet Maapallon asuinkelvottoaksi. Ihmiskunta on muuttanut suureen Axiom-avaruusalukseen siksi aikaa, että Maa palautuu asuinkelvolliseksi. Projekti ei kuitenkaan ole sujunut suunnitelmien mukaan ja ihmiset ovat jättäytyneet elämään avaruusalukselleen. Maahan jäänyt siivousrobotti WALL-E siivoaa ihmisten romuja ja keräilee omiin hyllykköihinsä kiinnostavia itse löytämiään esineitä, elellen planeetalla yksinään, seuranaan vain oma lemmikki-torakkansa. Lajinsa viimeisen pikkurobotin elämä kuitenkin muuttuu, kun Maahan laskeutuu ihmisten lähettämä avaruusalus, mukanaan Maata ja sen elinkelvollisuutta tutkiva robotti EVA.
WALL-E kiinnostuu uudesta tulokkaasta ja päätyy esittelemään tälle löytämiään tavaroita. Esiteltyään aarteitaan robotilta meinaavat loppua ideat, kunnes tämä näyttää hienoimman löytönsä: kasvin. EVA lukitsee kasvin itseensä ja näin hänen tehtävänsä Maassa on onnistunut: Maasta on löytynyt merkkejä uudesta elämästä.  Avaruusalus hakee EVAn takaisin Axiomille, mutta WALL-E tarrautuu alukseen ja päätyy lopulta vaikuttamaan koko ihmiskunnan kohtaloon.



***

WALL-E on lyhyesti sanottuna scifi-elokuva kahden robotin romanssista, johon on piilotettu myös sanomaa mm. ympäristöstä ja ihmisistä. Elokuva julkaistiin vuonna 2008 ja se on saanut paljon hyvää palautetta kriitikoilta sekä kerännyt hienon määrän eri palkintoja, mukaan lukien parhaan animaation Oscar-palkinnon.

WALL-E on yksi kaikkien aikojen lempielokuviani. Mukaan liittyy muistoja lapsuudesta ja lisäksi sen katsomisesta tulee jotenkin aina hyvä mieli, vaikka joskus elokuvan aikana itken ainakin sisäisesti. Tämä elokuva on  täydellinen esimerkki niistä animaatioista, joilla on paljon annettavaa myös vanhemmille katsojille. WALL-E muistuttaa hyvin paljon mykkäelokuvaa, sillä robotit eivät juurikaan puhu yksittäisiä sanoja enempää. Siitä huolimatta (tai ehkä jopa siitä syystä?) hahmoille on saatu rakennettua luonnetta enemmän kuin monille elokuvien puhuville hahmoille. 

WALL-E on nimensä mukaisesti elokuvan päähenkilö. Hän on Maahan jätetty siivousrobotti, joka on elänyt planeetalla satoja vuosia. WALL-E on ahkera, hyvin yritteliäs ja hyväntahtoinen robotti. Hän   
painaa töitä päivästä toiseen ja innostuu päivän aikana löytämistään kiinnostavista esineistä. Vaikka hän on asunut jo hyvin kauan täysin yksnään lukuun ottamatta pientä torakkaa, ei robotti ole lainkaan masentunut tai kyllästyneen oloinen. Elokuvan alussa on hauska seurata WALL-En normaalipäivien kulkua ja pienen robotin kiinnostusta ihmisille arkipäiväisiä esineitä kohtaan. Onkin mielenkiintoista huomata, kuinka robotille on syntynyt pitkän ajan saatossa oma tahto, eikä hän toimi täysin ohjelmoinnin mukaan. WALL-E on ihana hahmo, jolle ei voi toivoa muuta kuin hyvää, eikä hänestä voi olla pitämättä. Sinnikäs robotti saakin sympatiat puolelleen nopeasti myös avaruusalukselle noustessaan sekä ihmisiltä että roboteilta.

EVA on ihmisten Maahan lähettämä edistynyt robotti, jonka tehtävänä on etsiä Maasta merkkejä kasvillisuudesta. EVA on luonteeltaan hyvin äkkipikainen ja temperamenttinen. Kaksikon erilaiset luonteenpiirteet toimivat hyvin yhdessä ja luovat elokuvan juonelle uusia piirteitä. EVA toimii
vahvasti oman ohjelmointinsa mukaan, mutta ohjelmoinnin merkitys vähenee robotin tajutessa asioiden tärkeysjärjestyksen.

Siinä missä robotit tuntevat suuria tunteita, ihmiset elävät kokonaan virtuaalisuuden armoilla ja kököttävät omissa istuimissaan pystymättä enää edes kurottamaan kohti kahvikuppia ilman selkänojan tukea. WALL-En ja EVAn lisäksi elokuvassa nähdään paljon Axiomin robotteja ja ihmisiä. Elokuvan pääpahikseksi voitaisiin kutsua Autopilottia, joka on itsenäisesti toimiva aluksen ruori. On kuitenkin vaikea sanoa, onko Auto aidosti paha, kun hänet on ohjelmoitu toimimaan kuten toimii.





WALL-E herättää tunteita laidasta laitaan. Erityisesti WALL-Een on helppo samaistua ja vastoinkäymiset tuntuvat ruudun toiselle puolelle vahvasti. Lisäksi ihmisten välinpitämättömyys Maan hyvinvoinnista synnyttää vihaa ja surua. Nopeasti voisin luetella tuntevani elokuvan aikana ainakin surua, iloa, sääliä, vihaa, toivoa ja epätoivoa. Tunteikas elokuva, etten sanoisi.

WALL-En animaatiojälki on parasta Pixaria. Ihmisten asuttama avaruusalus on hyvin modernin ja massiivisen näköinen. Maa taas näyttää kuivalta, riutuneelta ja todella aidolta. Robotteihin on käytetty mielikuvitusta ja eri tehtäviin erikoistuneita robotteja on keksitty paljon. Robotit sopivat elokuvaan ja niitä on ilo seurata, vaikkeivät ne olisi juonen kannalta kovin merkittävässä roolissa hahmoina. Robotit eivät juurikaan puhu, mutta niiden ilmeet ja eleet todellakin kertovat tässä elokuvassa enemmän kuin tuhat sanaa. Myös avaruus on todella kaunista ja aidon näköistä katsottavaa.



Vaikka minulle tulee WALL-Esta ensimmäisenä mieleen rakkauselokuva, löytyy siitä myös paljon jännitystä erityisesti loppua kohden. Vaikka loppuratkaisun tietäisi etukäteen, jaksan silti aina jännittää ja seurata kauhulla tapahtumien kulkua. Mitä rakkauspuoleen tulee, WALL-Ea parempaa rakkaustarinaa saa hakea. WALL-Ea katsoessani itku on lähellä ja sydäntä särkee, vaikkei näkyviä kyyneleitä tämän elokuvan aikana vuodatettaisi. Rakkaus- ja jännityselokuvan lisäksi WALL-Esta löytyy paljon tieteiselokuvan piirteitä.

WALL-En juoni on koskettava ja mukaansatempaava, vaikka ennalta-arvattavuuksia ja joitakin kliseitä löytyy. Tässä kohtaa kliseet kuitenkin oikeastaan sopivat elokuvaan, eivätkä ärsytä. Juoni kulkee kiirehtimättä ja erityisesti elokuvan alku on rauhallinen. WALL-E on esimerkki mestarillisesta animaatiosta ja siitä, kuinka elokuvat ovat yksi taiteenlaji. Elokuvan sanoma on ajankohtainen ja kantaaottava. WALL-E on animaatio, joka tarjoaa kenties jopa enemmän vanhemmille katsojille, vaikka viihdyttääkin toimivasti myös nuorempia.

Joudun oikeastaan aina arpomaan arvostelujeni lopullista arvosanaa kahden numeron välillä. WALL-En suhteen sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä minusta se jos joku animaatio ansaitsee hyvällä omalla tunnolla täyden pistemäärän. Elokuva on tehty huolellisesti alusta loppuun ja se sisältää monia oivalluksia. WALL-E kuuluu maailman parhaimpien animaatioiden joukkoon.

5/5











sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Aarreplaneetta - elokuva-arvostelu





***

Jim Hawkins on jatkuvasti ongelmissa kotiplaneetallaan ja hänen äitinsä alkaa olla toivoton. Jim saa kuitenkin uutta puhtia saadessaan käsiinsä salaperäisen kartan, joka johtaa legendaarisen Aarreplaneetan luokse. Jim lähtee Hawkinsien ystävän, tohtori Dopplerin kanssa etsimään suuren aarteen sisältävää planeettaa avaruuslaivan kyydissä, mutta laivan miehistössä on paljon muitakin aarteesta kiinnostuneita erilaisia henkilöitä, jotka ovat valmiita tekemään mitä vain rikkauksien eteen. 

***

Aarreplaneetta on hyvin pienelle huomiolle jäänyt elokuva, joka jäi pahasti tappiolle tuotoissaan. Itsekin taisin kuulla elokuvasta ensimmäisen kerran vasta alkaesssani tutkia kunnolla Disney-klassikoita. Olen kuitenkin huomannut, että elokuvalle on muodostunut vahva fanikunta. Joillekin Aarreplanetta on yksi lapsuuden ykkösleffoista, eikä loppujen lopuksi ole ollut kovinkaan harvinaista kuulla, että joku olisi väittänyt elokuvaa jopa yhdeksi Disneyn parhaista klassikoista. Aarreplaneetta sai kriitikoilta positiivisen vastaanoton, mutta yleisöään se ei tavoittanut.  Elokuvan rahalliselle tappiolle voi olla monia syitä, kuten se, että Aarreplaneetan piti kilpailla samoihin aikoihin ilmestynyttä Harry Potter-elokuvaa vastaan julkaisuvuonnaan 2002. Lisäksi elokuvan trailerit eivät näytä kovin kummoisilta, eivätkä avaruus- ja merirosvoteema kenties houkutelleet katsojia tarpeeksi.



Elokuvan päähenkilönä nähdään 15-vuotias Jim Hawkins, joka tuntuu olevan kotiplaneetallaan hieman hukassa elämänsä kanssa. Hän joutuu jatkuvasti ongelmiin ja hänen äitinsä, ravintolaa pitävä Sarah alkaa olla toivoton. Jimin käytökseen on vaikuttanut luultavasti vahvasti isähahmon puuttuminen, sillä hänen isänsä jätti perheensä Jimin ollessa pieni lapsi. Pidän Jimistä hahmona, sillä hänellä on mielenkiintoinen taustatarina ja hahmoon on saatu sisällytettyä teinimäistä angstimaisuutta, mutta myös hyväntahtoisuutta ja herkkyyttä. Jim tuntuu myös kehittyvän elokuvan aikana jonkin verran, kun seikkailunhalu syttyy pojan sisällä hänen päästessään käsiksi aarteen luokse johtavaan karttaan.
Jimin matkakumppaniksi lähtee Jimin ja hänen äitinsä hyvä ystävä tohtori Doppler, joka vaikuttaa välillä yrittävänsä olla jonkinlainen isähahmo Jimille, muttei oikeastaan ole sitä. Doppler ei oikeastaan herätä minussa minkäänlasia tunteita. Välillä hahmo yrittää olla hauska, mutta huumori on niin yksinkertaista, ettei se uppoa varttuneempiin katsojiin.


Laivaan noustessaan Jim tutustuu mm. laivan kapteeni Ameliaan, kyborgi John Silveriin sekä aarretta himoavaan Scroopiin. Amelia tuo elokuvan alkupuolella elokuvaan naisvoimaa ja on hyvin arvostettu ja taitava kapteeni, mutta hahmo lamaantuu elokuvan loppua kohden ja jää melko heikon ja tylsän oloiseksi hahmoksi. Amelia määrää Jimin auttamaan John Silveriä keittiöön, eikä kaksikko meinaa
aluksi tulla toimeen. Jimin ja aluksi arvaamattomalta vaikuttaneen kyborgin välille syntyy kuitenkin ajan saatossa erityinen ystävyyssuhde ja ajoittain Silver tuntuukin olevan Jimille se puuttunut isähahmo. John Silver on ehdottomasti yksi elokuvan mielenkiintoisimmista hahmoista, sillä hän on arvaamaton ja ailahteleva, mutta loppujen lopuksi hyvin pidettävä hahmo.
Edellä mainittujen hahmojen lisäksi Jim ystävystyy matkansa aikana muistikatkoksista kärsivään B.E.N-robottiin sekä Johnin pieneen, muotoaan muuttavaan lemmikkiin Morphyyn.

Elokuvan pääpahiksena toimii hämähäkkimäinen Scroop, jolla on hyvin häijyt suunnitelmat aarteen saamiseksi. Scroop ei pidä Jimistä lainkaan ja haluaa saada pojan pois tieltään. Hahmo luo elokuvaan jännitystä ja hänestä on saatu hyvin sydämetön pahis. Myös Scroopin ulkomuoto saa elokuvaan jo kauhun tunnetta.


Aarreplaneetta on sekoitus merirosvoteemaa ja avaruutta. Joukko matkustaa kohti Aarreplaneettaa avaruudessa kulkevalla laivalla. Laiva on miehistön varustusta myöten hyvin maanläheinen ja perinteinen merirosvolaiva, mutta maisemat sijoittuvat joko avaruuteen tai jollekin planeetalle. Hahmot ovat monenlaisia erilaisia olentoja. Joukkoon mahtuu mm. robotteja, eläintä muistuttavia hahmoja sekä ihmisiä. Elokuva perustuu Aarresaari-nimiseen kirjaan, jossa aiheena ovat kuitenkin vain merirosvot. Itse vieroksun melko usein avaruuteen sijoittuvia elokuvia, koska jotenkin maanläheisiin elokuviin on helpompi samaistua. Aarreplaneetta toimii avaruuteen sijoittuvana versiona ihan kelvollisesti, sillä siinä on kuitenkin säilytetty myös tutut ja perinteiset objektit, eivätkä hahmot siis liiku avaruuspuvuissa tai matkusta perinteisellä avaruusaluksella. Avaruus ei kuitenkaan tuo elokuvaan oikeastaan mitään erityistä komeita maisemia ja mustia aukkojaan lukuun ottamatta ja olisin saattanut pitää siitä enemmän merille sijoittuvana verisona.

Visuaalisesti elokuva on näyttävä ja omaan aikaansa nähden hyvin edistynyt. Hahmot ovat persoonallisen näköisiä, mutta erityisesti ihmiset ovat moniin Disney-klassikkoihin verrattuna yllättävän realistisia. Kaikinpuolin pidän Aarreplaneetan piirtotyylistä ja yleisilmeestä todella paljon.



Elokuvassa kuullaan vain yksi laulu. Se on engalnninkielisessä versiossa John Rzeznikin ja suomeksi Antti Pitkäjärven esittämä I'm still here/Tänne jään. Kappale soi samalla, kun kuvataan John Silverin ja Jimin ystävyyden syntymistä sekä Jimin lapsuutta. Pidän kappaleen molemmista versioista, mutta koska katson elokuvan oikeastaan aina englanniksi, olen tottunut enemmän alkuperäiseen eli englanninkieliseen versioon. Laulun sanat kannattaa kuunnella huolella läpi, sillä ne ovat kauniit ja tuovat Jimin ajatukset hyvin esille.





Aarreplaneetta on hyvin aliarvostettu klassikko. Se ei ole Disneyn parhaimmistoa, muttei missään nimessä ole huono elokuva.  Parhaita puolia elokuvassa ovat Jimin ja Silverin mielenkiintoinen ja monimutkainen ystävyyssuhde, näiden hahmojen moniuloitteisuus sekä se, kuinka elokuvassa käsitellään Jimin isän lähtöä ja sen vaikutuksia. Elokuva kuitenkin jättää monia kysymyksiä hahmoista auki. Aarreplaneetalle oli suunnitteilla jatko-osa, mutta siitä luovuttiin elokuvan huonon menestyksen vuoksi. Luulenkin, että jatko-osassa olisimme saaneet tietää enemmän esimerkiksi Jimin isästä.
 Elokuvan seikkailupuoli toimii ja elokuva on jännittävä. Huonompia puolia ovat yksinkertainen huumori ja jonkin disneymaisyyden puuttuminen. Elokuva ei vaikuta Disney-klassikolta ja tuntuu yrittävän olla liikaa jotakin muuta. Myös hahmojoukko on sekava, sillä joukossa on kaikenlaisia hahmoja eläimistä robotteihin ja ihmisiin. Aarreplaneettaan on yksinkertaisesti ahdettu liian monta ideaa yhteen elokuvaan.


Juoni kulkee melko tasaisesti, mutta tuntuu ajoittain etenevän liiankin hitaasti. Vaikka en pidä joidenkin sivuhahmojen huumorista, mm. Jimin sarkastisuus uppoaa ihan hyvin ja elokuvassa on muutama ihan hauskakin kohtaus. Aarreplaneetta olisi ansainnut enemmän huomiota ilmestyessään, ja suosittelen antamaan sille mahdollisuuden.
 
alkuperäinen arvio:

3/5
 
 
muokkaus 30.1.2022
 
Aarreplaneetta vaati minulta usemman katselukerran, mutta nykyään lasken sen suosikkielokuviini mielenkiintoisten hahmojen ja elokuvan syvällisyyden vuoksi. Elokuvasta löytää helposti uutta usemmilla katselukerroilla, ja myös vieraalta tuntuvaan maailmaan ja omituisiin hahmoihin tottuu viimeistään katsomalla elokuvan uudelleen. Jimin menneisyys käsitellään elokuvassa todella kauniilla tavalla, ja John Silver on yksi mielenkiintoisimmaksi kirjoitetuista piirroshahmoista jota tiedän. Aarreplaneetta on elokuvia, joiden pariin jaksan palata yhä uudelleen, ja josta on ajan saatossa muodostunut minulle todella tärkeä teos.
nykyinen arvio: 

4/5