arvostelussa: Hopon poppoo (1995)

 

Hessun teinipoika Max on kasvamassa, ja tämän elämässä yhä isompaa roolia ottavat ihastuksen tunteet koulun kauneinta tyttöä Roxannea kohtaan sekä palava halu sopeutua joukkoon ikätovereiden kanssa. Samalla Hessu huomaa poikansa ajautuvan kauemmas hänestä, mikä tuntuu isästä haikealta. Ratkaisuksi huoleensa Hessu päättää, että poikansa vastahakoisuudesta huolimatta he lähtevät Maxin kanssa kahdestaan monen päivän kestoiselle road trip-matkalle

Hopon Poppoo ei kuulu tunnetuimpiin Disney klassikoihin, vaikka silläkin oma fanikuntansa löytyy. Itse en muista edes kuulleeni elokuvasta ennen kuin kiinnostuin Disney klassikoista kunnolla yläasteikäisenä. Katsoinkin elokuvan ensi kertaa vasta tänä vuonna vailla sen suurempia odotuksia suuntaan tai toiseen.

Vaikka elokuvaa vaikutetaan markkinoivan paljon Hessu Hopon kustannuksella, on elokuvan päähenkilö vahvemmin tämän teini-ikäinen poika Max. Uskon monen löytävän hahmosta jotakin samaistutavaa miettiessään omaa nuoruuttaan, sillä tämä on samaan aikaan hyvin epävarma itsestään, mutta hänessä elää myös näyttämisenhalua. Erityisesti hahmoa käy sääliksi, kun tämä häpeilee Hessulta perimäänsä nauruaan jutellessaan ihastukselleen Roxannelle. Vaikka Max ajoittain vaikuttaa hieman liiankin tympeältä Hessua kohtaan, ei häntä missään kohtaa voi pitää ilkeänä hahmona. Vaikka Max on melko perinteinen päähenkilö, pidän hahmosta ja elokuva kuvataan onnistuneesti hänen näkökulmastaan.

Maxin isä Hessu on elokuvassa tuttu oma itsensä, jollaisena hänet on totuttu näkemään sarjakuvissa, animaatiosarjoissa sekä muissa Disneyn elokuvissa. Hän on usein kömpelö, eikä kommelluksilta voida tälläkään matkalla välttyä, mutta hahmo on myös todella sympaattinen ja hyväntahtoinen. Vaikka Hessu tarjoaa elokuvassa usein huvittavia kohtauksia kömmähdyksillään, saadaan hänestä onneksi esille myös muita puolia. On mielenkiintoista nähdä Hessu välillä myös vakavana ja jopa harmistuneena tämän pelätessä menettävänsä yhteyden poikaansa. Hessun ja Maxin välinen isä-poikasuhde onkin oikeastaan koko elokuvan kantava voima, ja sen lämminhenkisyys välittyy vahvasti kotisohvalle saakka. Molemmat hahmot todella välittävät toisistaan, vaikka kaksikko on usein eri mieltä asioista ja heidän on vaikeaa puhua toisilleen tunteistaan.

Muita hahmoja elokuvassa ovat Hessun työpaikan pomo Pekka, Maxin paras ystävä ja Pekan poika P.P. sekä Maxin ihastus Roxanne. Hessun tapaan myös esimerkiksi Mikki Hiiren arkkivihollisena tunnettu Pekka on elokuvassa hyvin samanlainen kuin sarjakuvissa, ja hän onkin Hessun täydellinen vastakohta monessa asiassa. Hän esimerkiksi suosii Hessua tiukempaa kasvatustyyliä pojalleen, ja suositteleekin Hessua toimimaan oman mallinsa mukaan. Toisin kuin isänsä, P.P. ei ole luonteeltaan yhtä kiero, vaan toimii aitona tukena ja ystävänä Maxille. Myös Roxanne vaikuttaa hahmona mukavalta, mutta lopulta hänestä ei saada mitään syvällisempää irti, kuten ei myöskään P.P:stä. 

Hopon Poppoosta tulee ensimmäisenä mieleen hyvin tavallinen piirroselokuva. Sen juoni on melko yksinkertainen ja lämminhenkinen, ja elokuva tarjoaa sekä vauhdikkuutta että opettavaisempia hetkiä. Elokuvan huumori on vaihtelevaa, ja ajoittain mennään jälleen liialliseen koheltamiseen, mikä aiheuttaa lähinnä epämiellyttävää myötähäpeää. Toisaalta jotkin kohtaukset saavat myös aidosti hymyilemään. 

Elokuvan onnistuneimpia hetkiä ovat kuitenkin Hessun ja Maxin merkityksellisemmät hetket. Erityisen hienosti kuvataan esimerkiksi sitä, kuinka molemmilla olisi tärkeää sanottavaa, mutta kumpikaan ei uskalla ilmaista ajatuksiaan ja toiveitaan toiselle. Vaikka isän ja pojan välille on muodostunut ajan mittaan pieni muuri, huomaa selvästi, että heillä on silti välittävä ja lämminhenkinen suhde. On myös hienoa, kuinka sekä Maxin että Hessun näkökulma tuodaan esille. Näin katsojana on helpompi ymmärtää, miksi hahmot toimivat omalla tavallaan, eikä esimerkiksi Hessusta tule mielikuva, että hän olisi ilkeyttään Maxin menoja rajoittava tai tälle noloja tilanteita aiheuttava.

Myöskään visuaalisesti Hopon Poppoo ei aiheuta suurempia tuntemuksia. Piirrosjälki on hyvin tyypillinen Disneylle, ja animaatio on sulavaa, eikä siihen näin ollen kiinnitä erityisemmin huomiota. Toisaalta elokuva ei tarjoa myöskään animaatiollaan mitään uutta tai ihmeellistä, eikä esimerkiksi tapahtumapaikkoja esitellä erityisen näyttävinä. Lauluja elokuvassa on jonkin verran, mutta kappaleet ovat hyvin nopeasti unohdettavia ja perinteisiä, ja elokuva toimisi todennäköisesti yhtä hyvän myös ilman niitä.

Kokonaisuudessaan Hopon Poppoo on hyvin keskinkertainen Disneyn piirroselokuva, eikä se vaikuta yrittävänsäkään olla muuta. Elokuvan seurassa viettää ihan mielellään ainakin ensimmäisen katselukerran, ja se tuo mukavan rennon tunnelman. Hessun ja Maxin suhde on elokuvan kantava voima, ja se välittyykin hyvin vahvasti ja onnistuneesti läpi elokuvan. Lisäksi elokuvaa katsoessa vanhemmat katsojat saattavat muistella omaa nuoruuttaan tai samaistua Hessun ajatuksiin ja huoliin. Hopon poppoo ei kuitenkaan ole niitä elokuvia, joita esittelen perustellessani sitä, miksi pidän animaatioelokuvista. Se ei tarjoa mitään ennennäkemätöntä, ja se vaikuttaa kuitenkin vahvemmin lapsille suunnatulta elokuvalta kuin esimerkiksi monet Pixarin tuotokset. Perinteisenä ja viihdyttävänä perhe-elokuvana Hopon poppoo hoitaa kuitenkin tehtävänsä hyvin.

Hessu: "You look just like I did at your age."

Max: "Please don't say that, Dad."

2/5