Encanto keskittyy Encanto-nimisessä paikassa asuvaan Madrigalien perheeseen, jossa jokainen perheenjäsen saa lapsena ainutlaatuisen taikavoiman. Mirabel on kuitenkin poikkeus; hän ei ole saanut minkäänlaista erityiskykyä. Kun perheen nuorin poika Antonio saa taikavoimansa ja kylän asukkaat juhlivat tätä seremoniassa, Mirabel alkaa huomata huolestuttavia ilmiöitä. Pian selviää, että Encanton taika on vaarassa, ja Mirabel aikoo selvittää, mistä oikein on kyse.
Encanto kuuluu Disneyn tämän vuoden uutuusanimaatioihin. Elokuva sai ensi-iltansa 24.11.2021 (Suomessa 26.11.) ja törmäsin elokuvaan useampaan otteeseen sosiaalisessa mediassa sekä keskustelupalstoilla. Koska elokuvateatterit ovat olleet koko vuoden hyvin epämääräisesti auki, jouduin itse tukeutumaan Disney + -palveluun ja katsomaan elokuvan kotona. Jälkeenpäin ajateltuna elokuva olisi kuitenkin varmasti ollut upea elokuvateatterikokemuksena ainakin visuaalisuuden puolesta. Itse katsoin elokuvan englanniksi, joten myös arvostelu on kirjoitettu sen version pohjalta.
Elokuvan päähenkilö on Mirabel, Madrigalien perheen ainoa jäsen, joka ei ole saanut erityiskykyänsä. Mirabel on ihana päähenkilö, ja häneen onkin helppo tykästyä jo elokuvan alkumetreillä. Mirabel on ulkoisesti hyvin iloinen, energinen ja kannustava, mutta on selvää, että häntä vaivaa jatkuva alemmuudentunne johtuen hänen kykynsä puuttumisesta. Hahmon heikompia hetkiä tuodaan mukavasti esille hyväntuulisuuden lomassa, ja uskon, että moni löytää hahmosta jotakin samaistuttavaa.
Madrigalien perhe on suuri, mutta kaikkia hahmoja tuodaan esille ainakin jonkin verran. Yksi perheenjäsenistä eniten esille nousevista hahmoista on kuitenkin selvästi perheen isoäiti, jolla vaikuttaa olevan perheessä eniten sananvaltaa. Isoäiti on kiinnostava hahmo, ja hänestä oppii mukavasti lisää elokuvan aikana. Erityisesti aluksi hän vaikuttaa kuitenkin hyvin epäreilulta Mirabelia kohtaan, pitäen tätä usein hidasteena tai ongelmien aiheuttajana.
Oma suosikkini elokuvan sivuhahmoista on kuitenkin Mirabelin kadonnut setä Bruno, joka on perheessä kielletty puheenaihe. Vaikka Brunonkin tarinaan päästään tarinassa tutustumaan, olisin mielelläni itse syventynyt hahmoon vielä enemmän. Myös elokuvan muut sivuhahmot ovat onnistuneita. Koska Madrigalien perhe on Kolumbian kulttuuriin kuuluen suuri (perheeseen kuuluu vanhempia, sisaruksia, isovanhempia, tätejä, setiä ja näiden lapsia) on ymmärrettävää, ettei kaikkiin hahmoihin syvennytä yhtä paljon. Näin ollen elokuva pysyy perheen suuresta koosta huolimatta hyvin kasassa, kun valittuihin hahmoihin ehditään tutustua enemmän.
Encanto on musikaali, mikä oli itselleni positiivinen asia. Olen nimittäin ehtinyt jo odotella, milloin Disney julkaisisi uuden musikaalianimaation täysin uuden tarinan kanssa sen sijaan, että elokuvassa kuullaan maksimissaan yksi laulu. Encanto ei onneksi petä musiikillaan, sillä monet elokuvan lauluista ovat mahtipontisia ja vauhdikkaita, joiden ystävä itse olen vaikkapa hitaiden balladien sijaan.
Toinen asia, jossa Encanto erottuu edukseen on sen tapahtumapaikka. Madrigalien suuri kotitalo on sopiva sekoitus kodikasta, taianomaista ja salaperäistä tunnelmaa, ja sitä osataan hyödyntää elokuvan tarinassa oivallisesti. Pidänkin elokuvassa erityisesti siitä, kuinka tapahtumapaikka ei juurikaan muutu, vaan suurin osa elokuvan tapahtumista tapahtuu perheen kotona. Tämä tuo tarinaan mukavasti tasaisuutta. Ympäristö ei silti suinkaan käy tylsäksi, sillä talo kätkee sisäänsä salaperäisiä ovia ja salakäytäviä, ja monet ovet ovat kuin portti toiseen todellisuuteen.
Kuten ehdin jo tekstin alussa mainita, elokuva todellakin tarjoaa kaunista katseltavaa viimeistellyn animaatiojälkensä ja kauniiden väriensä ansiosta. Elokuvaa katsoessani pidin erityisesti hahmojen persoonallisesta ja kauniista vaatetuksesta. Lisäksi kiinnitin jostain syystä valostukseen huomiota. Kesäiltaan sijoittuvista kohtauksista aistii lämpimän, mutta raikkaan ilman ja talon lämmin valaistus tuo rauhallisen tunnelman. Näitä seuratessa tulen aina miettineeksi, miten paljon animaatio vielä voi kehittyä tulevaisuudessa, kun nykyaikanakin monista asioista saadaan niin aidonnäköisiä. Vaikka animaatiossa ei ole mitään moitittavaa, odottelen silti myös sitä, että Disney uskaltaisi kokeilla jotakin aivan uutta animaatiotyyliä esimerkiksi elokuvien hahmoissa.
Elokuvan ainoa pieni kompastuskivi tulee sen tarinaan liittyvistä seikoista. Elokuvan juoni on melko ennalta-arvattava, eikä yllätyksiä tule juuri ollenkaan. Lisäksi juonen kulku on ajoittain epätasainen, ja erityisesti loppua kohden tarina tuntuu kiirehtivän liikaa. Yksittäisiin tapahtumiin ei ehditä juurikaan paneutua, eikä myöskään hahmojen välisiin suhteisiin keskitytä yhtä hyvin kuin esimerkiksi elokuvan alkupuolella ja aivan lopussa. Pidän kuitenkin elokuvan juonessa siitä, kuinka siinä käsitellään traumaa, ulkopuolisuuden tunnetta ja suvun aiheuttamia paineita.
Vaikka olin jonkin verran törmännyt Encantoon internetin ihmeellisessä maailmassa, en odottanut elokuvalta paljoa. Ensimmäinen mielikuvani elokuvasta ennakkoon oli tavallinen ja keskinkertainen. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, ja itselleni tämä elokuva sopi huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi vuoden alussa julkaistu Raya ja viimeinen lohikäärme. Silti mikään Kaksin karkuteillä -elokuvan tasolle pääsevä teos ei ole kyseessä. Tästä huolimatta haluan painottaa, että elokuva on itselleni yksi Disney animaatioiden positiivisimpia yllättäjiä, ja se kuuluu omalla listallani studion parhaimpien elokuvien joukkoon viimeisen 5 vuoden ajalta. Voin siis lämpimästi suositella Encantoon tutustumista, mikäli joku animaatioiden ystävä ei ole sitä vielä tehnyt. Värikkyytensä puolesta se sopii myös hyvin uudenvuoden aikaan!
4/5
"Sometimes family weirdos just get a bad rap."
-Mirabel
