maanantai 28. syyskuuta 2020

arvostelussa: Oliver ja kumppanit (1988)


 

Vaille kotia jäänyt kissanpentu Oliver lähtee seuraamaan kadulla tapaamaansa koiraa Filuria. Lopulta Oliver jääkin asustelemaan Filurin ja tämän koirajengin luokse. Koirien omistaja Pultsi on suurissa veloissa varakkaalle Jyskylle, ja Pultsi yrittää koirineen saada tarvittavat rahat kasaan kolmen päivän kuluessa. Samalla koirat opettavat Oliveria pärjäämään kaduilla ja toimimaan heidän tapojensa mukaan, mutta yhtenä paivänä Oliver päätyy vahingossa tuntemattoman tytön kotiin ja asuu siellä jonkin aikaa. Koirat huolestuvat Oliverista ja koettavat saada tämän takaisin, mutta Oliver alkaakin pitää uudesta elämästään.

Oliver ja kumppanit oli itselleni melko tuttu tapaus, sillä muistan nähneeni sen lapsena useampaan kertaan, ja ainakin elokuvan pääjuoni oli vielä pääpiirteittäin muistissa. Pidin elokuvasta kyllä lapsena (kuten melkein kaikista piirretyistä, joissa esiintyi söpöjä eläimiä), mutta se ei kuitenkaan kuulunut koskaan aivan suosikkeihini. Tällä kertaa lähdin katselemaan elokuvaa ilman sen suurempia odotuksia tai ennakkoluuloja.

Elokuvan päähenkilö on jo elokuvan nimestä päätellen pieni kissanpentu Oliver. Oliver on elokuvan alussa New Yorkin kadulla sisaruksineen odottamassa uutta omistajaa, mutta päivät kuluvat, ja lopulta hän jääkin ainoaksi, jolle ei tunnu löytyvän ottajaa. Oliver kerää sympatiat puolelleen heti suloisella ulkomuodollaan ja surullisella taustatarinallaan, mutta muuten hän jää lopulta hieman tylsän puoleiseksi. Luonteeltaan hän on kiltti ja utelias, mutta jää persoonaltaan muiden eläinhahmojen varjoon.

Hahmoista ehkäpä mielenkiintoisin sen sijaan on huoleton Filuri, joka vaikuttaa olevan ainakin jollakin tasolla koirajengin johtaja. Filuri on melko perinteinen Disneyn katukoirahahmo. Hän elää rennosti ja viihtyy kaduilla, ja hän tuntuu myös olevan tunnettu ainakin muiden katukoirien keskuudessa. Toisin sanoen hahmo vaikuttaa melko samanlaiselta kuin esimerkiksi Kaunotar ja Kulkuri-elokuvassa esiintynyt Kulkuri. Muita koirajengin jäseniä ovat filosofinen Francis, pieni ja pippurinen Tito, rauhallinen Einstein sekä naisenergiaa tuova Rita.  Koirahahmot ovat hauskoja, ja heidän menoaan seuraa mielellään, mutta mitään sen syvempää mielikuvaa ei kenestäkään jää. Koirien omistaja Pultsi on pahasti elämässään rappiolle ajautunut köyhä mies. Hän joutuu tekemään huonoja valintoja pakon edessä, yrittäen epätoivoisesti saada kasaan rahoja, joilla maksaa mahdottomat velkansa. Pultsi tuntuu ajautuneen elämässään todella syviin vesiin, ja on vaikea ajatella, miten hän saisi elämänsä joskus takaisin kasaan. Hahmosta jää kuitenkin erittäin ristiriitainen olo, sillä hän jää jotenkin melko tuntemattomaksi, eikä hänen taustojaan tiedä.



Pultsin lisäksi elokuvan ihmishahmoja ovat Oliveriin kiintyvä nuori tyttö Jenni, tästä usein huolehtiva Winston sekä elokuvan pahis Jysky. Jenni on hyvin rikkaasta perheestä, mutta hahmosta ei ole tehty lainkaan ylimielistä, vaan Jenni on hyvin ystävällinen ja ikäisekseen todella vastuuntuntoinen. Jenni vaikuttaa olevan myös melko yksinäinen, sillä tämän vanhemmat ovat paljon poissa kotoa, eikä tytöllä myöskään vaikuta olevan paljoa ystäviä. Toisin kuin Jenni, tämän puudeli Rusetti onkin toista maata. Hän on ylimielinen ja tulee myös pian kateelliseksi Oliverille tämän saavuttua hänen reviirilleen. Jennistä kotona huolehtiva Winston ei ole elokuvassa yhtä paljoa esillä, mutta hän tuo muutaman hauskan kohdan ja vaikuttaa ymmärtäväiseltä ihmiseltä. Pultsilta velkojaan odotteleva Jysky on hyvin julma pahishahmo, joka tuo elokuvaan juuri tarpeeksi jännitystä. Jyskyllä on myös kaksi häijyä omistajaansa muistuttavaa dobermannia, Roscoe ja DeSoto.

Oliver ja kumppanit sijoittuu New Yorkiin, ja kaupunki onkin runsaasti esillä elokuvassa pilvenpiirtäjineen ja tuttuine maisemineen. Piirrosjälki on suurimmaksi osaksi hyvää, mutta ajoittain esimerkiksi taustat tai maisemat näyttävät luonnosmaisilta. Tämä ei kuitenkaan haitannut katselukokemusta sen enempää, sillä piirrosjälki tuo elokuvaan lisää sille ominaista tyyliä. Toisaalta huolellisemmin tehdyt maisemat saattaisivat kuitenkin tuoda New Yorkia hieman yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin esille.

 Elokuvan ensimmäinen kappale Once Upon a Time in New York City alustaa ihan mukavasti kaupungin tunnelmaan, mutta ei jää mieleen sen pidemmäksi aikaa. Toinen kappale on Filurin laulama Why Should I Worry, jonka aikana Filuri esittelee Oliverille huoletonta elämäntyyliään. Menevä kappale on selkeästi elokuvan paras, ja se on myös ainoa, joka jää mieleen vielä elokuvan katsomisen jälkeenkin. Kappaleesta kuullaan myös koko koirajengin esittämä versio Why Should We Worry elokuvan lopussa, jotta se jää varmasti korvamadoksi. Kolmas kappale on Streets Of Gold, jonka aikana koirat opettavat Oliveria pärjäämään kaduilla ja toimimaan ryhmän mukana. Kappale on svengaava, mutta jää lopulta hyvin keskinkertaiseksi. Jennin laulaman Good Companyn aikana nähdään Jennin ja Oliverin yhteisiä hetkiä. Laulu itsessään jää melko tasapaksuksi ja tylsäksi. Rusetin laulama Perfect Isn't Easy ei myöskään jää mieleen. Lalussa tulee ilmi hemmotellun villakoiran itserakas luonne. 

 


Juonellisesti Oliver ja kumppanit on menevä seikkailu, jossa riittää kyllä jännitystä ja vauhtia, mutta myös rauhallisempia hetkiä. Se ei kuitenkaan onnistu lopulta herättämään sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Erityisesti eläinhahmoissa olisi ollut potentiaalia, mutta kaikki jäävät lopulta melko kaukaisiksi, eikä heihin muodosta katsojana niin syvää tunnesidettä kuin olisin itse toivonut. Ryhmänä koirat kuitenkin toimivat hyvin, ja lisäksi mielipide ylimieliseltä vaikuttavastaRusetista ehtii elokuvan aikana muuttua. Ihmishahmot ovat ihan okei, mutta eivät sen enempää. Jyskystä on uskallettu tehdä uhkaava ja piemmille katsojille jopa hieman pelottava, ja hän toimiikin kyllä pahiksen roolissa moitteettomasti.

Lyhyesti sanottuna Oliver ja kumppanit on ihan toimiva Disney-elokuva, joka jää lopulta kuitenkin hyvin keskinkertaiseksi. Elokuva on kyllä ihan hyvää viihdettä, mutta se ei erotu mitenkään lukuisista muista animaatioseikkailuista. Elokuvan hahmot eivät ole ärsyttäviä, mutta he jäävät ikävän kaukaisiksi. Myös laulut jäävät keskitasolle. Ne kuulostavat elokuvassa ihan hyviltä, mutta myöhemmin ne eivät Filurin menevää Why Should I Worrya lukuun ottamatta jää lainkaan mieleen. Elokuvan suurin plussa on jännityspuoli, jossa elokuva onnistuu julman pahiksensa ansiosta. Lapsille elokuva voi siis hyvinkin toimia, ja myös vanhempana katsojana elokuvan parissa viihtyy kyllä ihan hyvin ainakin yhden kerran. 

3/5





 



torstai 24. syyskuuta 2020

arvostelussa: Kaunotar ja hirviö (1991)

En ole päässyt katselemaan vanhoja Disney-klassikoita vähään aikaan, sillä omassa asunnossani ei satu olemaan DVD-soitinta (ainakaan vielä... joulupukille terveisiä) ja Disneyn elokuvathan katoilivat pikku hiljaa kaikista suoratoistopalveluista niiden siirtyessä Disneyn omaan suoratoistopalveluun Disney +:aan. Lisäksi elokuville ei ole ollut aikaa omien ylioppilaskirjoituksieni takia. Tällä viikolla pääsin kuitenkin juhlistamaan omien syksyn kirjoituksieni loppumista erittäin miellyttävällä tavalla, sillä aiemmin mainitsemani suoratoistopalvelu rantautui Suomeen, ja hankinkin sen välittömästi myös omaan televisiooni! Sainkin sinne nopeasti koottua pitkän listan elokuvia, joita haluan ehdottomasti katsoa ja arvostella. Disney-teemaa saattaa siis olla luvassa enemmänkin! Tiistaina pääsin aloittamaan arvosteluprojektini todellisella klassikolla...

 


Uskaltaisin väittää, että Kaunotar ja hirviö kuuluu Disneyn pidetyimpiin ja kuuluisimpiin elokuviin. Siksi onkin erityisen noloa, etten ollut koskaan ennen saanut aikaiseksi katsoa sitä! Onneksi nyt asia on korjattu, ja sen voin kyllä sanoa, että elokuvavalinta osui melko naulan kantaan.

Pienessä kylässä asuvan Bellen höperönä pidetty isä lähtee messuille esittelemään uusinta keksintöään. Mies kuitenkin eksyy matkalla ja päätyy hirviön linnaan. Hirviö vangitsee hänet, mutta Belle lähtee pelastamaan tätä. Hetken pohdinnan jälkeen hirviö suostuu vapauttamaan Bellen isän sillä ehdolla, että Belle jää isänsä puolesta hirviön vangiksi loppuelämäkseen.

Elokuvan päähenkilö on kaunis Belle, joka eroaa kotikylänsä muista asukkaista. Erityisesti ihmetystä herättää tämän intohimoinen lukuharrastus, sillä sitä ei pidetä sopivana naiselle. Belle vaikuttaa kuitenkin itsevarmalta, eikä häntä jaksa juurikaan kiinnostaa muiden ihmisten kummaksuvat katseet tai mielipiteet. Belle on myös hyvin asiallinen, ystävällinen ja rakastava. Erityisesti hänen isänsä on hänelle hyvin tärkeä. Toisena päähenkilönä nähdään tietysti suuressa linnassa asuva Hirviö. Hirviö vaikuttaa aluksi pelottavalta ja uhkaavalta, mutta pian hänestä löytyy uusia puolia, ja tämän oikea persoonallisuus alkaa päästä esiin hurjan ulkokuoren alta. Hirviön hahmokehitys on huomattava, ja sitä on ilo seurata. Hahmo on hyvin kirjoitettu ja mukavan monipuolinen.

Bellen isä Maurice on melko perinteinen keksijä-hahmo. Bellen tavoin myös häntä pidetään melko omituisena ja hieman seonneenakin tapauksena. Maurice on kuitenkin sydämellinen isä, vaikka hän vaikuttaakin välillä hieman hajamieliseltä.

Elokuvan pahis on kylän naistenmies Gaston. Gaston on pakkomielteisesti iskenyt silmänsä Belleen, mutta tulee jatkuvasti torjutuksi. Gaston on hyvin ylimielinen ja kostonhimoinen, ja hän toimii erinomaisena pahishahmona. Hän toimii tarpeeksi suurena vastuksena elokuvan hyviksille, mutta lisäksi hän tarjoaa muutamia humoristisia kohtauksia. Pääkätyrinään Gastonilla on pienikokoinen Töppö, jota Gaston ei tunnu arvostavan juuri lainkaan.

Itse voisin nimetä jopa omiksi suosikkihahmoikseni elokuvan elävät tavarat ja huonekalut! Hirviön linnassa asuvat esimerkiksi rouva Pannu ja tämän lapsi Kippo sekä toistensa kanssa usein leikkimielisesti kinastelevat kynttelikkö Lumiere ja kello nimeltä Könni. Nämä elävät huonekalut toimivat sekä Bellen että Hirviön ystävinä ja apuna, ja lisäksi ne tuovat elokuvaan mukavasti piristystä ja enemmän taianomaisuutta.

Kaunotar ja Hirviö on musikaalielokuva. Elokuvan laulut ovat onnistuneita, ja niitä kelpaa kuunnella! Laulut sopivat hyvin elokuvan kohtauksiin, ja ne vievät mukavasti tarinaa eteenpäin ja korostavat tunnelmaa. Ensimmäinen laulu on Belle. Laulu on kyläläisten esittämä, ja siinä tulee esille muiden ihmetys Belleä kohtaan. Laulu nappaa katsojan hyvin elokuvan tunnelmaan, ja sen kautta on helppo syventyä elokuvan maailmaan. Seuraava laulu on Töpön laulama Gaston, jossa Töppö ylistää laulun nimen mukaisest Gastoia ja yrittää samalla piristää tätä. Gaston tulee laulussa hyvin tutuksi, ja tämän luonteenpiirteet tulevat selkeästi ilmi. Laulusta kuullaan myöhemmin elokuvassa myös erilainen ja lyhyempi versio itse Gastonin esittämänä.

Seuraava laulu, Be Our Guest on yksi suosikeistani. Laulussa huonekalut toivottavat Bellen kunnolla tervetulleeksi linnaan ja tarjoilevat tälle näyttävästi illallisen. Laulu on hyväntuulinen ja vauhdikas, ja myös kohtaus on näyttävä ja hauska. Bellen ja Hirviön laulama Something There sen sijaan ei jäänyt erityisemmin mieleeni elokuvan jälkeen. Se kuitenkin toimii itse elokuvassa ihan hyvin tuoden esille kaksikon ajatuksia, kun nämä ovat ehtineet tutustua toisiinsa paremmin. 

Rouva Pannun laulama Beauty and The Beast on toinen elokuvan parhaista lauluista, ja se myös on luultavasti niistä tunnetuimpia. Koko Bellen ja Hirviön tanssikohtaus on elokuvan hienoimpia ja mieleenpainuvimpia, ja itselleni laulu tuottaa ainakin varmat kylmät väreet. Kuudes elokuvan kappale on Gastonin ja tämän yllyttämien kyläläisten esittämä The Mob Song, jonka johdattelemana ryhmä lähtee hyökkäämään kohti Hirviön linnaa. Tämäkään ei jäänyt erityisemmin mieleeni elokuvan jälkeen, mutta myös se sopi kuitenkin oivallisesti kohtaukseen ja toi lisää mahtipontisuutta hyökkäykseen.


Myös elokuvan animaatio ja piirrosjälki pääsevät elokuvassa ehdottomasti edukseen. Hahmot ovat ihanan persoonallisen näköisiä, ja erityisesti Hirviön linna on yksityiskohtaisesti luotu. Jo aiemmin mainitsemani tanssikohtauksen animaatiojälki on upeaa katseltavaa vielä 29 vuoden jälkeenkin elokuvan ilmestymisestä! Lisäksi esimerkiksi Be Our Guest:issa animaatiolla on päästy leikittelemään, ja kohtaus on näyttävä ja mieleenpainuva.

 Juonellisesti Kaunotar ja hirviö on myös onnistunut teos. Siinä on  selkeästi vanhaa ja nostalgista Disney-henkeä, ja lisäksi siitä löytyy hieman syvyyttäkin. Ainoa syy miksei se ehkä yllä Disneyn tuotannosta sinne ihan korkeimmaksi on se, että se kuitenkin jää itselleni vielä vähän liian kepeäksi elokuvaksi. Tähän vaikuttaa vahvasti se, ettei minulla ole elokuvasta erityisiä muistoja vaikkapa lapsuudesta, koska pääsin sen tosiaan vasta nyt katsomaan! Joka tapauksessa ymmärrän hyvin, miksi se kuuluu niin monen suosikkielokuviin, ja kyllä se on myös ansainnut paikkansa siellä Disneyn parhaimmistossa.

Tiivistetysti Kaunotar ja hirviö on Disneyn kiistaton klassikko, jota voi luottavaisesti suositella monen ikäisille. Elokuvan hahmot ovat monipuolisia ja pidettäviä, ja musikaalien ystäville elokuvan laulut tuovat varmasti paljon iloa. Lisäksi piirrosjälkeä ei voi kuin ihailla. Myös juoneltaan elokuva onnistuu olemaan kiinnostava. Elokuvan loppuratkaisu on melko ennalta-arvattava, ja mielenkiintoisin asia juonessa onkin oikeastaan se, millaisten käänteiden kautta loppuratkaisuun päädytään. Kaiken kaikkiaan elokuva oli täydellinen valinta stressaavista ajoista irtautumiseen, ja voin hyvin kuvitella palaavani sen pariin joskus uudelleenkin!

4.5/5