Jestas mihin aika on kulunut ja mitä kaikkea on tapahtunutkaan tässä välissä... Nyt on kuitenkin vihdoin aika palata kirjoittamisen pariin. Saa nähdä, pääseekö Netflix muutenkin aiempaa aktiivisempaan käyttöön joksikin aikaa, kun useampi viikko tulee vietettyä neljän seinän sisällä keskellä maailman hullua menoa. Itse olen ainakin katsonut sarjoja parin päivän aikana enemmän kuin muutaman kuukauden sisällä yhteensä... Nyt on kuitenkin aika pistää ajatukset hetkeksi muualle ja palata elokuvan pariin, joka saattoi loppuun erään elokuvahistorian eeppisimmistä trilogioista!
Seikkailun päätepiste lähestyy, mutta sormuksen voima on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Matkan tekoa eivät myöskään helpota syntyvät riidat sekä juonitteleva , sormusta takaisin itselleen havitteleva Klonkku. Samaan aikaan myös toisaalla tapahtumat kiristyvät, kun Keski-Maan suurin taistelu lähestyy, ja koko maan kohtalo on todella kyseessä.
Frodon hahmokehitys ensimmäisestä elokuvasta viimeiseen osaan on merkittävä. Hahmo on huomattavasti määrätietoisempi ja rohkeampi, mutta samalla sisimmässään hän on yhä se lojaali ja jalat maassa pitävä hobitti. Frodo on hahmona edelleen todella mielenkiintoinen. Kaikista hienointa on seurata sormuksen kasvavaa vaikutusta, jonka voima alkaa olla todella tuskallinen. Frodo alkaa myös entistä paremmin sisäistää seikkailunsa merkityksen ja vaarat.
Sam toimii jälleen Frodon luottoystävänä, ja hän pysyykin mainiosti mukana matkassa. Kaksikon ystävyys ei kuitenkaan ole jatkuvasti ruusuinen, ja se kehittyy myös päätösosan aikana huomattavasti. Sam pääsee Kuninkaan paluussa mukavasti enemmän esille kuin aiemmissa osissa, ja hänestä löytyy myös hieman uusia puolia.
Uusia puolia tarjoaa myös ovela Klonkku, jonka kiinnostava historia pääsee viimein esille. Sormuksen voiman vaikuttaessa Frodoon, myös sen vetovoima Klonkun kohdalla kasvaa entisestään. Klonkku onkin päätänyt tehdä kaikkensa saadakseen viimein aartensa takaisin.
Aiemmin lähinnä kevyempää menoa tarjonneet hobitit Pippin ja Merri pääsevät todella loistamaan elokuvassa yksittäisinä hahmoina, ja lisäksi heistä löydetään hienosti vakavampia puolia. Kaksikko todella ymmärtää tilanteen vakavuuden, ja molemmat saavat laittaa kaiken peliin.
Jatkuvasti yhä suurempaan rooliin noussut Aragorn on suuren vastuun edessä, ja hänen on vihdoin aika kohdata kohtalonsa joukkojen johdossa. Vaikka hahmo ei itsessään yletä omiin suosikkeihini, on hänen matkansa ollut kiehtovaa seurattavaa.
Aiemmista elokuvista tutut Gimli ja Legolas tuovat osakseen hauskoja hetkiä, mutta toimivat myös vakavammissa tilanteissa. Heidän välinen ystävyytensä tulee myös entistä selvemmin esille, vaikka jokseenkin leikkimielinen kilpailu kaksikon välillä ei tietenkään lopu.
Myös Gandalf on luonnollisesti menossa mukana, sekä useat muut aiempien elokuvien hahmot. Gandalf on edelleen suuri apu, mutta hän ei tule liian suureen osaan, vaan muille hahmoille riittää paljon vastuuta ja sankaritekoja.
Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu tuntuu alusta alkaen aiempia osia massiivisemmalta, ja pelissä on todellakin paljon. Monet kohtaukset ovat upeaa katsottavaa. Erityisesti valtavat taistelukohtaukset sekä synkkä Mordorin alue jäävät mieleen pidemmäksikin aikaa. Pelkästään komeiden erikoistehosteiden ja maisemien vuoksi elokuvaa ei kuitenkaan tarvitse katsoa, vaan myös sen juoni pitää tehokkaasti otteessaan. Taistelut ovat jännittäviä, ja ne tuntuvat kiinnostavammilta kuin Kahdessa Tornissa. Parasta on kuitenkin edelleen seurata sormuksen kulkua kohti Mordoria. Tunnelma muuttuu koko ajan painostavammaksi, mitä lähemmäs pimeää päämäärää saavutaan.
Elokuvan tunnelma on vakavampi kuin aiemmissa osissa, mutta mikään 100% itkuleffa ei ole kyseessä (en kuitenkaan väitä, että kokonaan kyyneliltäkään vältytään). Hahmojen kehitys on yksi parhaita asioita elokuvassa. Kaikki hahmot tuntevat tilanteen vakavuuden ja joutuvat uudenlaisiin tilanteisiin. Sormusta on myös osattu hyödyntää tarinassa taitavasti. Välillä sillä tuntuu olevan jo oma luonteensa, kun se ottaa hahmoja valtaansa, vie voimia ja tahtoo kulkea kohti Mordorin silmää. Myös huumorihahmojen kehitys on toteutettu hienosti, mikä ei elokuvissa ole itsestään selvyys. Usein kun hauskat hahmot meinaavat jäädä sivussa vitsejä heittäviksi tyypeiksi, jotka eivät kehity mihinkään. Kuninkaan paluu ottaa kuitenkin myös nämä hahmot mahtavasti huomioon, ja erityisesti Merrin ja Pippinin tarinankaari on todella hienosti toteutettu.
Taru sormusten herrasta on yhtenäisin trilogia minkä olen nähnyt. Sen voisi helposti katsoa maratonina, ja sen minä myös joskus teen. Viimeisellä osalla on paljon painetta, mutta se todella osuu maaliinsa. Elokuva tuntuu erityiseltä, ja siinä on monia hienoja hetkiä, jotka saavat aikaan kylmiä väreitä. Hahmokehitys on yksi koko elokuvasarjan parhaista asioista, ja se näkyy todella hyvin päätösosassa. Lisäksi nähdään, että seikkailu todella vaikuttaa hahmoihin koko heidän loppuelämänsä. Taitelut ovat kiinnostavia, ja lisäksi Frodo ja kumppanit saavat mukavan paljon ruutuaikaa sormusreissullaan. Ei kai tästä oikeastaan osaa muuta sanoa, kuin että Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu voisi olla esimerkki siitä, kuinka tehdään oikeasti hyvä päätösosa.
5/5
