perjantai 3. tammikuuta 2020

Disney-klassikoiden parhaat kappaleet: osa 1

Tämän päivän postausta oli todella hauska kirjoittaa, sillä olen lähiaikoina kuunnellut luvattoman paljon Disney-biisejä! (Olen ehtinyt julkaista postauksen vahingossa vielä keskeneräisenä pariin otteeseen... Hups :D) Suuri osa Disneyn animaatioista on musikaaleja, vaikka joukkoon mahtuu toki myös vähemmän kappaleita omaavia elokuvia. Tänään luvassa onkin ensimmäinen osa projektistani, jossa tarkoituksena on listata paras kappale jokaisesta Disney-klassikosta. Teen sarjan vähän nurinkurisessa järjestyksessä, sillä aloitan kymmenestä uusimmasta elokuvasta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen lähiaikoina katsonut uudempia elokuvia enemmän, kun osa vanhemmista klassikoista taas vaatii uusintakatselun ennen listaamista. Let's go!

Prinsessa ja sammakko 
Almost There 


 Prinsessa ja sammakko-elokuvassa kuullaan monia ihania lauluja! Almost There on kuitenkin kappaleista mukaansatempaavin. Tiana on unelmoinut ravintolan perustamisesta lapsesta asti, ja nyt hän on viimein saanut itselleen tilan yrityksen perustamiseen. Tila on hyvin ränsistynyt ja likainen, mutta optimistinen Tiana näkee jo mielessään säihkyvän tulevaisuuden. Laulun aikana katsoja pääseekin sukeltamaan suoraan Tianan unelmiin. 
Kohtaus on hauskasti toteutettu. Piirtotyyli muuttuu Tianan ajatusten ajaksi, ja kohtaus on myös hyvin värikäs.Tianan ahkeruus tuntuu vihdoin tuottavan tulosta, eikä hän ole stressistä ja suuresta työtaakasta huolimatta luopunut toivosta. Kappale on todella svengaava, ja siitä välittyy hyvä tunnelma ja innostuneisuus.  Itse pidän englanninkielisestä versiosta enemmän, sillä se tuntuu menevämmältä.



Kaksin karkuteillä 
I See the Light


Kaksin karkuteillä sisältää myös todella hyviä lauluja, mutta lopulta on pakko sanoa, että I See the Light on selkeä ykkönen. Kohtaus on yksi Disney-elokuvien romanttisimpia ja näyttävämpia, ja kappale on todella kaunis. Kohtauksessa Tähkäpää pääsee viimein näkemään vuosittain valtakunnasta nousevat valot läheltä. Lisäksi hänen tunteensa Eugenea kohtaan alkavat selventyä. Tähkäpään onni välittyy laulussa ihanasti, ja kappale paranee jatkuvasti.  
I See the Light on erinomainen sekä suomeksi että englanniksi. Kyseessä on vain tottumuskysymys. Olen lähiaikoina katsonut englanninkielistä versiota enemmän, joten kappale on itselleni tutumpi englanninkielisenä.




Nalle Puhin elokuva
Everything is Honey


Nalle Puhin elokuvassa on useita hauskoja lauluja. Oma suosikkini on kuitenkin klassikko, Everything is Honey. Puhilla on kova nälkä, ja laulun aikana uppoudutaankin hänen unelmaansa, jossa kaikki ympärillä oleva on hunajaa. Laulu on hauska ja mukavan huoleton. Myös kohtaus on musikaalien tapaan näyttävä. Uskon, että pitäisin kappaleen suomenkielisestä versiosta enemmän, koska suomenkieliset äänet ovat tietenkin itselleni tutut lapsuudesta. En kuitenkaan löytänyt suomenkielistä versiota YouTubesta, eikä minulla ole elokuvaa missään, mistä sen voisin tähän hätään pikaisesti katsoa suomidubilla.



Räyhä-Ralf
Shut Up and Drive

 
Räyhä-Ralfissa ei ole yhtäkään musikaalikohtausta. Parhaiten elokuvan aikana kuultavista lauluista jää kuitenkin mieleen Rihannan Shut Up and Drive. Kappale on otettu elokuvan taustamusiikiksi kohtaukseen, jossa Nelli opettelee ajamaan uutta autoaan, kun hänen pelitoverinsa rikkoivat aiemman auton. Kappale tuo kohtaukseen vauhdikkaan tunnelman ja jää joksikin aikaa päähän soimaan...


 
 Frozen - huurteinen seikkailu
For the First Time in Forever


Ihanaa, takaisin musikaalien pariin! Frozenin kohdalla parhaan kappaleen valitseminen ei ole helppoa, ja olen ehtinyt vaihtaa mielipidettäni useaan otteeseen... Tällä kertaa päädyin kuitenkin elokuvan alkupuolella kuultavaan For The First Time in Forever-kappaleeseen, jossa Anna ja Elsa laulavat tunteistaan valmistautuessaan valtakunnan porttien avaamiseen niiden oltua vuosia suljettuna valtakunnassa koetun tragedian vuoksi.
Laulu esittelee osuvasti sisarusten eroja. Anna tuntee suurempaa iloa kuin pitkään aikaan vailla huolen häivää, ja hän unelmoi jo elämänsä rakkauden tapaamisesta. Elsalla sen sijaan on paineet pitää voimansa salassa maailmalta, eikä hän tiedä kuinka hallita tunteitaan ja voimiaan. 
Tulen kappaleesta helposti iloiseksi, sillä Annan innostuneisuus tarttuu. Myös sisarusten ristiriitaiset tunteet heijastuvat kappaleesta hyvin. Pidän molempien hahmojen äänistä, joten on kiva, että kappaleessa saadaan nauttia molempien osuuksista. Myös elokuvassa myöhemmin kuutava reprise-versio kappaleesta on vaikuttava, mutta lauluna alussa kuultava versio toimii paremmin. On myös sanottava, että kappaleen suomenkielinen versio Ensi kertaa ikuisuuteen on todella onnistunut. Katson kaikki Frozen-elokuvat kuitenkin lähes poikkeuksetta englanniksi, joten olen tottunut hahmojen englanninkielisiin ääniin.
  

Big Hero 6
Immortals 


Big Hero 6 ei ole mikään musikaalielokuva, eivätkä hahmojen laulamat laulunumerot siihen sopisikaan. Elokuvassa kuullaan kuitenkin menevä Immortals, kun Hiro saa ystävänsä suostuteltua ryhtymään supersankareiksi, ja he harjoittelevat käyttämään supervoimiaan, jotka Hiro on heille tekniikkanerona luonut. Immortals sopii kohtaukseen hyvin, ja se sopii myös elokuvan tunnelmaan. Kappale ei kuitenkaan herätä mitään vau-elämyksiä, eikä se edusta itselleni mieluisimpia musiikin lajeja. Uskon kuitenkin, että tämän kaltaista musiikkia useammin kuuntelevat saattavat kappaleesta pitääkin.


Zootropolis - eläinten kaupunki
Try Everything 

 
Myöskään Zootropolis ei ole musikaali, ja elokuvan aikana kuullaankin vain yksi laulu. Try Everything soi, kun Judy matkustaa junalla kohti suurkaupunkia, Zootropolista, josta hän on haaveillut pienestä lähtien. Kappaleen laulaa Zootropoliksen oma hittiartisti, Gazelle (Shakira). 
Try Everything on hyvin tasapaksu kappale, eikä se herätä tunteita suuntaan tai toiseen. Kappale sopii kohtaukseen kelvollisesti, kun katsojalle esitellään Judyn pitkää junamatkaa ja Zootropoliksen eri osia. Se jää kuitenkin itse lauluna nopeasti unohtuvaksi, eikä sen laulamalla hahmolla Gazellellakaan tunnu olevan elokuvassa merkittävää osaa. Sanoituksiltaan kappale sopii kuitenkin juuri Judyn soittolistalle, kun hän pääsee ponnistelujensa jälkeen viimein suorittamaan unelmaansa poliisina Zootropoliksessa

 Vaiana
How Far I'll Go

 
Vaianasta oli erityisen vaikeaa valita yhtä parasta laulua, sillä oikeastaan kaikki elokuvan kappaleet ovat osuvia. Päädyin kuitenkin How Far I'll Go-kappaleeseen, koska se kuvastaa osuvasti Vaianan ristiriitaisia tuntemuksia, ja laulun tunnelma muuttuu hienosti epävarmasta yhä määrätietoisemmaksi. Kappaleessa Vaiana koettaa asettua hänelle asetettuun rooliin saaren johtajana, mutta tuntee samalla suurta vetovoimaa merta kohtaan.
Olin ennen vannoutunut Vaianan englanninkielisen version kannattaja, mutta lähiaikoina olen alkanut pitää yhä enemmän myös elokuvan suomenkielisistä versioista. How Far I'll Go kuitenkin kuulostaa mielestäni yksinkertaisesti paremmalta englanniksi.


 Räyhä-Ralf valloittaa Internetin 
Teuraantie (A Place Called Slaughter Race) 


 Teuraantie on Räyhä-Ralf valloittaa Internetin-elokuvan ainoa laulunumero. Kappale on osittain parodia Disneyn perinteisistä lauluosuuksista. Nelli haaveilee Teuraantie-peliin siirtymisestä, mutta alkaa pohtia, miltä siirtymä hänen ystävästään Ralfista tuntuu. 
Kappale on mukaansatempaava ja hauska. Ristiriita prinsessamaisen lauluosuuden ja villin ja ränsistyneen pelimaiseman välillä on osuva. Itse pidän jopa enemmän kappaleen suomenkielisestä versiosta. Iina Kuustonen sopii hyvin Nellin veikeäksi ääneksi, ja myös Mimosa Willamo sopii kappaleeseen hyvin Shankin roolissa. 
 En muistanut pitäneeni kappaleesta näin paljoa katsoessani elokuvan ensimmäisen kerran, mutta oikeasti Teuraantie on mukavan mahtipontinen kappale, ja sen tunnelmat vaihtelevat useasti. Se edustaakin hyvin juuri sen kaltaisia musikaalikohtauksia, joista pidän elokuvissa usein kaikista eniten.
 


Frozen 2
Into the Unknown


kuva: Twitter, @Fans_of_Frozen

Sanotaan Frozen 2:sta mitä tahansa, minusta elokuvassa on hyviä lauluja (ja pidin elokuvasta kyllä muutenkin.)  En oikeastaan pysty valitsemaan parasta, sillä minulla on kaksi suosikkia: Into the Unknown sekä The Next Right Thing. Käsittelin jälkimmäistä kuitenkin arvostelussa enemmän (arvosteluun pääset tästä) , joten valitsen tällä kertaa Elsan laulaman Into the Unknown:in. 
Kappaleesta kuultiin osa jo elokuvan trailerissa. En tuolloin syttynyt sille, ja minulla menikin hetki lämmetä sille. Kokonaisuudessaan kappale on kuitenkin hyvin vahva ja voimistuva, ja kohtaus on näyttävä. Idina Menzelin vahva ääni sopii kappaleeseen täydellisesti. 
Kohtauksessa Elsa kuulee jälleen kummallisia ääniä, jotka tuntuvat kutsuvan häntä jonnekin. Tunteet ovat ristiriitaiset: elämäntilanne on hyvä, eikä sitä haluaisi muuttaa. Toisaalta sisimmässään Elsa kuitenkin haluaa selvittää, mihin ääni kutsuu.
Into the Unknown  on tunnelmaltaan odottava ja innostava. Kappale toimiikin erinomaisena alustuksena uudelle seikkailulle.
 

Olitko samaa vai eri mieltä? Kerro omat lempikappaleesi kommenteissa!



2 kommenttia:

  1. Listaan tähän omat suosikkikappaleeni. En oo nähnyt prinsessaa ja sammakkoa, joten en osaa sanoa mitään siitä.
    Kaksin karkuteillä elokuvasta mun suosikki laulu on I've got a dream. Ne roistot oli tosi hauskoja. Nalle Puhin elokuvasta paras laulu myös omasta mielestäni toi Everything is honey. Räyhä Ralfista on vaikeaa valita suosikkia, mutta ensimmäisenä mulle tulee mieleen When can I see you again, joten se on varmaan mun suosikki. Frozenista paras laulu on ehdottomasti Do you want to build a snowman. Kakkossäkeistö on paras kohta koko laulusta. Big Hero 6:sta ja Zootropoliksesta on liian helppoa valita suosikki, koska kummassakin elokuvassa on vain yksi laulu. Vaianasta paras laulu on Shiny. Se kappale on tosi hauska (ainakin alku on hauska) ja Tamatoa on mun suosikki Disney pahis. Sitten Räyhä Ralf valloittaa internetin, josta mun suosikkilaulu on toi Teuraantie laulu. En muuten osannut odottaa, että tohon elokuvaan ois tullut laulettuja lauluja, koska Räyhä Ralfissa ei ollut ja mun mielestä Nelli ei vaikuta sellaiselta hahmolta,joka alkaa vaan yhtäkkiä laulamaan jostain. Frozen kakkosesta mun suosikkikappale on ehdottomasti Show yourself. Varsinkin se loppu on tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno lista! I've got a dream on kieltämättä todella tarttuva ja kivan menevä kappale. Myös Frozenin Do you want to build a snowman on itse asiassa todella kivasti toteutettu, kun sen tunnelma vaihtelee aina lapsenomaisesta riemusta synkkään haikeuteen. Nellin Teuraantie-laulusta oli hyvin samanlaiset fiilikset kun elokuvan ekan kerran katsoin, Nellistä ei ehkä ensimmäisenä ajattele mitään musikaali-hahmoa :D. Lopulta näköjään laulunumero onnistuu häneltäkin!

      Poista

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!