arvostelussa: Näin koulutat lohikäärmeesi (2010)

Heippa pitkästä aikaa!

Kiirettä on kyllä pitänyt koko tammikuun, mutta nyt pääsen vihdoin kirjoittelemaan tänne. Koulu painaa jälleen päälle ja paljon on ehtinyt tapahtua. Täytin myös vuosia, olen nyt 17, jei! Mutta sitten asiaan. Tällä kertaa arvosteluun pääsee Näin koulutat lohikäärmeesi (eng. How To Train Your Dragon). Trilogian päätösosahan on juuri saapunut teattereihin, joten sen kunniaksi elokuvasarjan ensimmäinen osa pääsee nyt käsittelyyn.

***

Viikinkiheimoa ovat kautta aikojen piinanneet suurta tuhoa aiheuttavat lohikäärmeet. Lohikäärmeiden tappaminen onkin kylässä paras tapa saada kunnioitusta. Voimakkaista ja raavaista viikingeistä poikkeava, kömpelönä tunnettu Hikotus haluaa saada muut uskomaan itseensä ja aikoo metsästää lohikäärmeen. Eräänä yönä Hikotus onnistuukin nappaamaan kehittelemällään laitteella pelätyn Yön raivon. Hän ei kuitenkaan pystykään tappamaan sitä ja lohikäärmeestä tulee Hikotukselle erityinen ystävä.

***

Näin koulutat lohikäärmeesi perustuu löyhästi Cressida Cowellin samannimiseen kirjasarjaan. Olen harkinnut välillä tutustuvani myös näihin kirjoihin, mutta ainakaan vielä en ole saanut aikaiseksi. En siis niitä osaa kommentoida sen enempää. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2010 ja se menestyi erittäin hyvin saaden myös hyvää palautetta kriitikoilta. Lisäksi se sai tietenkin jatko-osan, paljon oheistuotteita ja lyhytelokuvia sekä esimerkiksi oman Netflix-sarjan. Itse katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa niihin aikoihin, kun DVD oli juuri saapunut vuokraamoihin. Elokuvan ikäraja on 12 ja osa kohtauksista voikin olla nuoremmille ja herkemmille katsojille liiankin pelottavia, mutta itse katsoin elokuvan ensimmäisellä luokalla, eikä mikään kohtaus erityisemmin ahdistanut. (Tosin en ole ollut pienenä kovinkaan herkkä, kun lempileffoihini lukeutui Topi ja Tessu ja Muumeissa lempihahmoni on pienestä pitäen ollut Mörkö :D.) Pidin elokuvasta kovasti ensimmäisestä katselukerrasta lähtien ja lohikäärmeet pääsivät myös mukaan leikkeihin ala-asteen välitunneilla. Katson elokuvan aina suomidubeilla, koska olen tottunut lapsuuteni vuoksi suomalaisiin ääninäyttelijöihin. Tällä elokuvalla on siis minun kohdallani myös jonkin verran nostalgia-arvoa.

Tarina sijoittuu kuvitteelliseen viikinkikylään, Öystilään. Kylä tuntuu nopeasti tutulta ja kotoisalta, vaikkei siihen elokuvassa keskitytä sen erityisemmin. Elokuvan päähenkilö on heimon johtajan poika, Hikotus. Hikotus on erilainen kuin muut viikingit, eikä hän ole heimossa kovinkaan korkeassa asemassa. Hänet on opetettu muiden tapaan vihaamaan lohikäärmeitä ja hän unelmoi aluksi kovasti niiden metsästyksestä, mutta työskentelee päivänsä pajalla, koska hän tuottaa tahtomattaan ulkona usein harmia. Hikotus on kuitenkin mukava ja samaistuttava päähenkilö ja pidän myös hahmon ajoittain sarkastisesta huumorista. Lisäksi elokuvan aikana selviää, että hän oikeasti porukan fiksuin hahmo, vaikka heimolaiset voisivat väittää muuta.

Hikotuksen isä, Aimo Mahtimurikka, on hyvin arvostettu ja perinteinen viikinki. Hikotuksen suhde isäänsä on koukeroinen, eikä Aimo tiedä mitä tekisi kerta toisensa perään toheloivan poikansa kanssa.

Hikotuksesta pitäisi tulla joskus heimon päällikkö, mutta poika tekee kaiken päin vastoin kuin isä toivoisi. Päällisin puolin Aimo vaikuttaa kylmältä ja raa'altakin tyypiltä, mutta hahmossa on kuitenkin paljon inhimmillisyyttä ja hänestä on onnistuttu tekemään kiinnostava ja elokuvan aikana kehittyvä hahmo.

Hikotuksen lisäksi kylän nuorisoa edustavat kinastelevat kaksoset Karski ja Ronski, ajoittain liikaakin itsevarmuutta omaava Limalotja, kaiken lohikäärmeistä lukenut Suomusintti ja Hikotuksen ihastus, rohkea ja temperamenttinen Astrid. Kaikki hahmot ovat kivoja, mutta he jäävät melko kaukaisiksi. Eniten päästään tutustumaan Astridiin ja tästäkin viikinimäisestä hahmosta löytyy se järjellä ajatteleva puoli. Astridissa plussaa on myös se, että hän ei todellakaan ole ns."neito hädässä" ,vaan edustaa sitä nykyaikaisempaa taistelijaroolia. Nuorison lisäksi elokuvassa esiintyy melko paljon Aimon läheinen ystävä ja Hikotuksen kanssa pajalla työskentelevä Raivo. Hahmo on ajoittain ihan hauska ja hän on Hikotuksen kanssa paljon tekemisissä.

Viikinkien lisäksi elokuvassa on tietysti paljon erilaisia lohikäärmeitä. Näistä eniten tutustutaan Hikotuksen alas ampumaan Yön raivo-lajia edustavaan "Hampaattomaan". Hampaaton on ehdottomasti lempihahmoni koko elokuvasta. Lohikäärmeellä on koiramainen luonne ja se esittää omat mielipiteensä hyvin selkeästi, vaikkei yhteistä kieltä ole. Hikotuksen ja Hampaattoman ystävyyssuhteen kehittymistä on kiinnostava seurata. Sitä voisi myös verrata ihmisen ja lemmikin väliseen suhteeseen, sillä itselleni tulee joskus tämän kaksikon touhuilusta mieleen minun suhde rakkaaseen koiraani, joka todellakin on paras ystäväni.

Minulle tulee DreamWorksin elokuvista ensimmäisenä mieleen liika kohellus ja huumoriin keskittyminen, joita esiintyy esimerkiksi Madagaskar-ja Shrek-elokuvissa. Pidän elokuvissa hieman vakavammasta otteesta, vaikka tietysti mukana saa olla kevyempiäkin hetkiä, erityisesti kun on kyse piirretyistä tai animaatioista. Tässä elokuvassa yliampuvaa koheltamista ei kuitenkaan juurikaan ole ja sen sijaan vakavampiin ja koskettaviin hetkiin on panostettu, mutta niitä ei ole liikaa. Huumori on melko kevyttä, mutta viihdyttävää. Jännitystä riittää ja erityisesti elokuvan loppuhuipennus saa kyllä pulssin nousemaan.

Erityisesti elokuvan lentokohtaukset ovat upeaa katseltavaa. Hahmot ovat persoonallisen näköisiä ja erilaisia lohikäärmelajeja on jaksettu keksiä mukavasti. Myös Öystilä ja kylän kulttuuri tuodaan mukavasti esille. (lohikäärmekoulutus, matkat merille, asukkaiden tulinen persoonallisuus.) Animaation visuaalisen kehityksen huomaa ajoittain, jos siihen kiinnittää huomiota, mutta näin tavallisen tallaajan näkökulmasta animaatiojälki ei ole kärsinyt ajan saatossa sen vertaa, että se haittaisi katselukokemusta.

Näin koulutat lohikäärmeesi on yksi elokuvista, joita jaksan katsoa useita kertoja kyllästymättä. Juoni ei kiirehdi liikaa, mutta yltyy näyttävään loppuhuipennukseen. Useampi hahmo kehittyy elokuvan aikana ja mielenkiinto pysyy helposti yllä läpi elokuvan. Lohikäärmeen ja viikingin ystävyys onnistuu välittämään ruudun toiselle puolelle samaa tunnetta, mitä esimerkiksi koiran omistaja voi tuntea nelijalkaista ystäväänsä kohtaan. Pieni miinus tulee liikaa taka-alalle jäävistä sivuhahmoista ja juonen ennalta-arvattavuudesta. Jos olet animaatioiden tai lohikäärmeiden ystävä, mutta tämä elokuva on katsomatta, suosittelen korjaamaan asian. Näin koulutat lohikäärmeesi on oma lempielokuvani DreamWorksilta, enkä malta odottaa että pääsen katsomaan trilogian päätösosan elokuvateatterissa.

4.5/5