arvostelussa: Dumbo (1941)

***

Sirkuksessa asuva mrs. Jumbo-elefantti saa poikasen. Pienokainen on muuten täysin tavallinen, suloinen pieni norsu, mutta sillä on valtavat korvat. Dumboa aletaan välittömästi kiusaamaan suurista, kömpelyyttä aiheuttavista korvista. Äiti ei voi sietää poikansa kiusaamista ja raivostuu. Poikastaan puolustanut emo eristetään muista ja Dumbo jää aivan yksin. Onneksi Timotei-hiiri tulee kuitenkin apuun ja auttaa Dumboa löytämään oman vahvuutensa ja pääsemään takaisin äitinsä luo.

***

Dumbo on Disneyn 4. pitkä piirroselokuva ja se julkaistiin vuonna 1941. Se on studiolle merkityksellinen, sillä se auttoi tauloudellisissa vaikeuksissa kamppailleen Walt Disney Companyn kriisistään. Kuka tietää mitä studiolle olisi tapahtunut, jos elokuva olisikin jäänyt pahasti tappiolle? Olisiko yhtiö kasvanut yhdeksi maailman suurimmista media- ja viihdealan yhtiöistä tai olisiko sitä edes olemassa nykyään? 

Minun kohdallani Dumboa reunustavat kultaiset nostalgiakehykset. Se oli yksi ensimmäisistä lempielokuvistani ja sitä se on kieltämättä edelleen. Myös yksi lapsuusajan suosikkipehmoleluistani on tietysti Pariisin Disneylandista ostettu Dumbo! Meillä oli Dumbo omana vain VHS-kasettina, enkä siis ollut päässyt katsomaan elokuvaa yli kymmeneen vuoteen, mutta nyt sain sen vihdoin omakseni DVD:lle ja odotettu uusintakatselu sai alkaa.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat sirkukseen, jossa tarinan hahmot asuvat. Päähenkilö on elokuvan nimen mukaisesti pieni elefantti Dumbo, alkuperäiseltä nimeltään Jumbo jr. Dumbo on todella nuori ja melko ujo tapaus. Päähenkilö ei itse asiassa puhu sanaakaan koko elokuvan aikana. Pidän hahmon ujoudesta ja puhumattomuus tuo hahmoon tietynlaista herkkyyttä. Hahmo saa katsojan välittömästi puolelleen suloisuudellaan ja hyväntahtoisuudellaan. Dumbolla on jättimäiset korvat, joihin kaatuu helposti. Sirkuksen muut elefantit kiusaavatkin Dumboa alusta asti ja myös Dumbon nimi tuleekin erään elefantin antamasta pilkkanimestä. 

Dumbon äiti Jumbo rakastaa poikastaan kovasti ja on ymmärrettävästi suojeleva poikastaan kohtaan. Dumbon ja tämän äidin suhde on hyvin kaunis ja lämmin. Jumbo vaikuttaakin muita elefantteja viisaammalta, eivätkä Dumbon korvat haittaa häntä lainkaan.

Dumbon äidin ollessa sellissä muut elefantit hylkäävät suurikorvaisen lajitoverinsa täysin. Sirkuksessa asutava Timotei-hiiri alkaa kuitenkin huolehtia Dumbosta ja hänestä tulee Dumbon ystävä. Timotei on ihana hahmo ja kannustaa ja puolustaa ystäväänsä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Kaksikon meno on sydäntä lämmittävää seurattavaa. Yksi suloinen yksityiskohta on Dumbon tapa pitää Timoteitä hännästä samalla tavalla kuin hän piti äitiään kaksikon kävellessä yhdessä. Minusta tämä viestii Dumbon luottamusta Timoteihin ja Timotein roolia eräänlaisena "ohjaajana".

Ihmiset eivät elokuvassa ole suuressa roolissa. Heitä on sirkuksen katsomossa ja tietenkin esiintyjinä. Sirkustirehtöörin ja sirkuksen klownien päätökset Dumbon ohjelmanumeroista eivät aina ole Dumbon edun mukaisia, mutta ihmiset eivät tee ohjemanumeroita suoranaisesti tuottaakseen tahallaan huonoa oloa pikkunorsulle, vaan he eivät yksinkertaisesti ajattele eläimillä olevan kunnollista tunne-elämää.

Dumbo kuvaa vahvasti sitä, kuinka vaikeaa on olla erilainen ja jatkuvasti muiden arvostelun kohteena. Muiden elefanttien käytös pistää jatkuvasti vihaksi ja on kamalaa katsoa, kuinka niin nuori Dumbo saa elämänsä ensihetkistä lähtien kuulla jatkuvaa  kuittailua korvistaan. Eipä ole edes ihme että että hahmo on hyvin ujo, kun kaikki muut Timoteitä ja emoa lukuun ottamatta ilkkuvat tai kiusaavat tätä. Virallista pääpahista elokuvassa ei oikeastaan kuitenkaan ole, sillä kukaan ei suoranaisesti tahdo tuhota Dumboa, vaan häntä lähinnä syrjitään. 

Elokuva on vanha (n. 78-vuotta) ja sen huomaa esimerkiksi päihteiden käytössä, joka on Disneyn muissakin vanhoissa elokuvissa yleistä. Yksi elokuvan kuuluisimpia kohtauksia onkin kenties pinkkien elefanttien sekoilu, joka nähdään kun Timotei ja Dumbo juovat itsensä vahingossa humalaan. Tosin se alkaa jossain kohtaa jo hieman pitkästyttää ja kohtaus olisi saanut olla mielestäni hieman lyhyempi. Itse en pienenä muista pelänneeni kohtausta, taisin olla lähinnä hämmentynyt sen ensimmäisen kerran nähdessäni :D. Kohtaus on oikeasti aika hauska, sillä se on todella sekava ja ennalta-arvaamaton piristysruiske muuten yleisilmeeltään melko synkkään elokuvaan.

Elokuvan ikää voi arvioida myös laulujen perusteella. Ne ovat vanhanaikaisia ja lämminhenkisiä. Dumbon laluista tulee itselleni kunnon nostalgiavibat. Mikään musikaali ei kuitenkaan ole kyseessä. Lauluja on elokuvassa juuri sopivasti. Ne sopivat kohtauksiin ja tuovat tunnelmaa, mutta jos niitä olisi enemmän, niihin luultavasti kyllästyisi. Oma suosikkini lauluista taitaa olla herkkä Baby Mine, joka kuullaan, kun Dumbo saa tavata vihdoin äitinsä Timotein avustuksella.

Dumbon juoni on hyvin yksinkertainen ja elokuva on myös itsessään lyhyt, se kestää vain noin 62 minuuttia. Sinä löytyy kuitenkin juuri sitä tunnelmaa, jota kaipaan Disney-elokuvilta. Elokuva myös onnistuu koskettamaan ja sen viesti erilaisuuden hyväksymisestä on hyvin tärkeä ja aina ajankohtainen. Dumbo sopii sekä pienille lapsille, että Disney-elokuvista nauttiville aikuisille. Dumbo on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana elokuva ja todellinen Disney-klassikko, joka jokaisen piirroselokuvien ystävän on pakko katsoa. Erityisesti Disney-fanien on korkea aika kaivaa alkuperäinen Dumbo hyllyiltä ja muistella tarina mieleensä, sillä elokuvan uusi versio saa ensi-iltansa 29.3.! Elämme jännittäviä aikoja...

4/5