keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Coco - elokuva-arvostelu


Juonenkerronta alkaa ja päättyy ***-merkkiin. En kerro loppuratkaisua, mutta jos haluat välttyä mahdollisimman hyvin juonipaljastuksilta, voit siirtyä suoraan arvosteluun.



***

Coco kertoo nuoresta Meksikossa asuvasta Miguelista, joka rakastaa musiikkia. Miguelin suku ei kuitenkaan ole sietänyt musiikkia lainkaan pojan isoisoäidin jäätyä muusikkomiehen hylkäämäksi ja Miguelin pitääkin valita soittopaikkansa tarkoin, jotta ei jää kiinni kitaransoitostaan. 
Kuolleiden päivän koittaessa Miguel haluaisi osallistua kykyjenetsintäkilpailuun, mutta isoäidille ajatus on ennenkuulumaton. Miguel onnistuu saamaan ylleen kirouksen ja eksyy kuolleiden 
maailmaan. Päästäkseen takaisin omaan maailmaansa hänen on saatava siunaus joltakin kuolleelta sukulaiseltaan ennen Kuolleiden päivän päättymistä. Sukulaiset ovat valmiita auttamaan, mutta ehdot eivät ole suotuisat musiikkiharrastuksen suhteen.
 

Miguel ei halua luopua rakkaasta harrastuksestaan ja aikookin etsiä ainoan musiikkia sietävän sukulaisensa ja suuren idolinsa Ernesto de la Cruzin saadakseen siunauksen ja päästäkseen takaisin omaan maailmaansa ilman elämää pilaavia ehtoja. Avuksi tätä tehtävää selvittämään tulevat Miguelin kulkukoirakaveri Dante ja kuolleiden maailmassa asustava Hector johon Miguel pian saavuttuaan tutustuu.

***

Coco sai ensi-iltansa Meksikossa 20. lokakuuta 2017 ja Yhdysvalloissa 21. marraskuuta 2017. Suomessa ensi-ilta oli vasta 16. helmikuuta 2018. Animaation ohjaajana toimi Lee Unkrich ja käsikirjoittajana Adrian Molina.  Coco oli menestys ja sai kriitikoilta hyvää palautetta. Se nappasi myös mm. kaksi Oscaria (paras animaatio, paras laulu)
Elokuvan hyvän palautteen myötä aloin kiinnostua elokuvasta enemmän ja varasinkin pikaisesti liput elokuvateatteriin. Onnistuin kuitenkin katsomaan elokuvan ilman ennakkoluuloja suuntaan tai toiseen.

Miguel on mukavan oloinen ja päättäväinen 12-vuotias poika, jonka suurimmat mielenkiinnon kohteet ovat kitaransoitto ja hänen suuri muusikkoidolinsa Ernesto de la Cruz. Miguel kiillottaa kenkiä suutariperheensä tahdon mukaan, mutta vapaa-ajallaan hän viihtyy erityisen paljon kitaransa parissa ja kadulla asustavan kulkukoiran Danten seurassa. Meksikolaisen kulttuurin mukaisesti Miguelilla on monesta sukupolvesta koostuva melko suuri perhe, johon kuuluu mm. vanha mama Coco, tiukka isoäiti Abuelita ja Miguelin vanhemmat, joilla on kuitenkin elokuvassa melko pieni rooli.



Miguelin koirakaveri Dante luo joihinkin elokuvan kohtiin keveyttä ja huumoria ja koiran touhuja
 seuraa ihan mielellään. Vaikka Dantella ei välttämättä ole juonen kannalta kovin suuri merkitys, minusta sen ja Miguelin suhde on suloinen ja Dante seuraakin ystäväänsä lähes koko elokuvan ajan.


Coco käsittelee paljon kuolemaa ja perheen sekä sukulaisten merkitystä kauniilla tavalla ja luo Disneylle tyypillisen kauniin ja turvallisen näkemyksen kuolemasta. Elokuva saa meksikolaisesta kulttuurista paljon irti ja käyttää sitä taitavasti hyödyksi. Ajattelinkin joskus katsoa Cocon espanjankielisellä dubbauksella, sillä ainakin monet elokuvan laulut kuulostavat hienolta espanjaksi. Myös elokuvan värikäs piirrosjälki on upeaa katseltavaa. 

Kuten aiemmin pikaisesti mainitsin, Coco nappasi toisen Oscarinsa parhaasta laulusta kappaleella Remember me. Laulu kuullaan elokuvassa useampaan otteeseen, mutta se ei silti tehnyt minuun missään kohtaa vaikutusta lauluna, vaikka juonen kannalta se onkin kaunis ja merkittävä kappale. Sen sijaan pidin elokuvan nopeatempoisemmista kappaleista Un poco loco ja The world es mi familia. Cocossa oli yllättävän vähän lauluja ja minun puolestani niitä olisi saanut olla jopa hieman enemmän. Kappaleet unohtuivat mielestäni melko nopeasti elokuvan katsomisen jälkeen, mutta olivat silti kaikki viihdyttäviä ja mukavaa kuunneltavaa. Pidin myös paljon siitä, kuinka kitara pääsi monessa kappaleessa edukseen. Elokuvan suomalaisesta dubbauksesta en osaa sanoa oikeastaan mitään, sillä katsoin elokuvan englanniksi.



Kokonaisuudessaan Coco oli mielestäni napakymppi Pixarilta ja kuuluu ehdottomasti yhtiön parempien elokuvien puolelle. Pieninä miinuksina elokuvassa olivat melko äkkiä unohtuva musiikki ja jotkut juonessa esiintyvät kliseet sekä muutama hieman turhalta tuntuva juonenkäänne, mutta ne eivät paljoa haitanneet. Voinkin suositella lämpimästi Cocon katsomista kaikille animaatioiden ystäville.


4,5/5





2 kommenttia:

  1. Kiva arvostelu, ja hyvin samaa mieltä olen tästä elokuvasta. Musiikki on valitettavasti unohtunut täysin minunkin päästäni, koska en ole sitä elokuvan näkemisen jälkeen kuunnellut. Pitäisi varmaan kuunnella enemmän, niin siitä ehkä alkaisi pitämäänkin enemmän. Elokuvan visuaalinen puoli oli todellakin silmäniloa, ja elokuva loi ainakin minuun kiinnostuksen meksikolaista kulttuuria kohtaan: elokuvan jälkeen teki mieli tutustua siihen tarkemmin. Cocosta puuttui minusta kuitenkin se jokin, joka olisi tehnyt elokuvasta loistavan. Ehkä se johtui siitä, että kävin katsomassa elokuvan suomenkielisessä dubbauksella, eivätkä kaikki äänet minusta sopineet rooleihinsa. Englanniksi, tai vaikkapa juuri espanjaksi elokuva voisi olla aivan erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeen päin täytyy todeta, että musiikki tosiaan vaati minulta useamman kuuntelukerran. Tällä hetkellä soittolistaltani löytyykin nimittäin elokuvan lopussa kuultava Proud Corazon ja olen tykästynyt muutenkin elokuvan reippaampin biiseihin. En kuitenkaan pitänyt oikastaan minkään kappaleen versiosta suomeksi mitä nyt on tullut kuunneltua... Olisin halunnut antaa Cocolle 5 tähteä, mutta siitä tosiaan jäi uupumaan jotakin. Uskon kuitenkin vielä katsovani elokuvan useampaan kertaan :).

      Poista

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!