keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Mikä elokuvissa kiehtoo?

Hei taas! Tällä kertaa luvassa onkin hieman erilaista postausta, sillä ajattelin hieman pohtia, miksi oikeastaan pidän niin paljon elokuvista ja mikä minua niissä kiehtoo. Inspiraation tähän sain viime sunnuntaina tullessani elokuvateatterista kotiin. Olen edelleen aivan fiiliksissä Labyrintin viimeisestä osasta siitä arvostelua myöhemmin ja elokuvan tuomia kyyneleistä pyyhkiessäni mietin, kuinka hienoa oikeastaan on, että ihmisen voi saada itkemään vain elokuvan avulla!

Tunteet

Jotta elokuva pääsee omille suosikkilistoilleni, täytyy sen ehdottomasti herättää tunteita. Parasta onkin se, jos elokuvan aikana katsoja saa tuntea paljon erilaisia ja ristiriitaisiakin tunteita. Joskus itkettää, joskus naurattaa. En erityisemmin pidä 100% nyyhkyleffoista kuten vaikkapa Hachiko sillä niistä jää kamala olo. En myöskään ole komedioiden paras ystävä, sillä olen aina ollut hieman pohdiskelevaa tyyppiä, enkä osaa nauttia kohelluksesta. Onkin hienoa, että vain ruudun kautta näytettävän fiktiivisen tarinan avulla voi saada itsensä itkemään tai nauramaan!



Hyppy toiseen maailmaan

Joskus oma elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja joskus taas todella tylsältä ja merkityksettömältä. Silloin onkin paras tunne ikinä, kun saa laittaa hyvän elokuvan pyörimään ja hypätä ikään kuin toiseen maailmaan ja toiseen seikkailuun. Joskus haluaa matkusta Disneyn taianomaisiin maailmoihin, joskus taas keskelle taistelua seuraamaan Nälkäpeliä. Murheet tuntuvat unohtuvan joksikin aikaa, kun seuraa suosikkihahmonsa kamppailua läpi haasteiden. Elokuva voi myös luoda toivoa. Vaikka koko tarina olisi täysin keksitty, joskus ajatus elokuvahahmon selviytymisestä vaikeiden aikojen yli silti auttaa myös itseä. 



Hahmot

Hahmot ovat myös erittäin tärkeä osa elokuvia. Jos kaikki hahmot tuntuvat rasittavilta tai tylsiltä, kärsii koko elokuva paljon. En ole koskaan fanittanut esimerkiksi ketään laulajaa, mutta elokuvahahmoihin on tullut ihastuttua useampaan otteeseen (heh... :D). Hahmot voivat myös joskus olla esikuvia. Maailma kaipaa enemmän Urhea-elokuvasta tutun Meridan rohkeutta ja jokainen tarvitsee Labyrintti-elokuvasta tutun Newtin kaltaisen ystävän.  Elokuvista ja niiden hahmoista saa myös paljon inspiraatiota esimerkiksi piirroksiin.


Miettiminen

Elokuvat muistuttavat usein tärkeistä asioista, jotka meinaavat välillä unohtua, kuten ystävien merkityksestä ja siitä, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää. Kun elokuvahahmo kuolee, mikä hänelle merkitsi ja oliko hän tyytyväinen elämäänsä? Joskus ne myös laittavat miettimään omaa toimintaa
sekä maailman ongelmia. Elokuvien kautta saa myös helposti todella mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. On mahtava tunne kun löytää jonkun saman elokuvan fanin ja keskustelu sujuu kuin itsestään!




Vapaa-ajan harrastus


Aloin lukea elokuva-arvosteluja joskus 2016 aikoihin ja sen kautta sain myös uusia näkökulmia elokuviin. Pikku hiljaa syntyikin ajatus, että voisin alkaa kirjoittaa analyyseja itsekin. Blogimaailma onkin avannut minulle aivan uuden ulottuvuuden elokuvien maailmaan ja arvostelujen kirjoittaminen saa ajatukset hetkeksi pois koulustressistä ja muista mieltä painavista asioista. Elokuvamaailma on todella monipuolinen ja aina löytyy uutta katseltavaa ja pohdittavaa.

----

Tätä oli todella mukava kirjoittaa. Olisi mukava kuulla muilta elokuvahulluilta, mikä niissä elokuvissa on se juttu. Elokuvien täyteistä viikkoa kaikille ja hyvää ystävänpäivää!






2 kommenttia:

  1. Ihanaa ystävänpäivää näin jälkikäteen myös sinulle! :) Olipas mielenkiintoinen kirjoitus, ja aiheeltaan myös uniikki: en muista samanlaista pohdintaa aikaisemmin lukeneeni. Kiva oli kuulla, mikä sinua vetää elokuvien pariin, ja tekstiä lukiessa alkoi automaattisesti miettiä, mikä se oma kannustin elokuvien pariin on.

    Minua elokuvissa kiehtoo:

    1. Juurikin niiden aiheuttamat tunteet. Tunteiden syntymiseen taas vaikuttaa suunnattomasti se, samaistuuko hahmoihin (eli hyvä hahmosuunnittelu ja niiden animointi/näytteleminen). Myös musiikilla on suuri vaikutus tunteisiin.
    2. Elokuvat vievät pois arjesta, eli on kiva siirtyä välillä toisiin maailmoihin.
    3. Elokuvien parissa saa toistaalta myös aikaa kulumaan. Joskus jos en jaksa tehdä muuta, laitan televisiosta päälle aivot-narikkaan-elokuvan (eli jonkun komedian tms., jota katsoessa ei tarvitse paljon miettiä) ja kulutan siten aikaa - tai katson esim. elokuvan "iltasaduksi".
    4. Välillä haluaa saada uusia näkökulmia maailmaan, jolloin katsoo pohtimaan laittavia elokuvia. Tai jostain historian henkilöstä haluaa tietää enemmän, jolloin katsoo elämänkerrallisia elokuvia. Toisaalta jotkut elokuvat taas itsessään "kuuluu" katsoa niiden kulttuurillisen merkityksen takia (esim. Lumikki, Kummisetä tai joku Uuno Turhapuro XD).
    5. Elokuvat viihdyttävät, ja niitä katsoo ihan vain viihdearvonsa takia samaan tapaan kuin pelaa vaikka jotain tietokonepeliä: elokuvien katsominen on hauskaa ja sitä on kiva tehdä.
    6. Jotta taas jonkun elokuvan valitsee katsottavaksi, pitää elokuvassa olla kiinnostava juoni, hyvät näyttelijät ja/tai hyvät arvostelut/suosittelut.

    Siinäpä ehkä olivat ne itselleni tärkeimmät jutut elokuvien katseluun... näin pikaisesti pohdittuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, voin samaistua jonkin verran kaikkiin. Kiva ettei tällaista kirjoitusta löydy ihan joka blogista :).

      Poista

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!