tiistai 24. tammikuuta 2023

arvostelussa: Saapasjalkakissa (2011)

 Saapasjalkakissa on julistettu kotikaupungissaan lainsuojattomaksi, ja tämä pakenee tavoitteenaan saada käsiinsä kultaisen hanhen luo johdattavat mystiset taikapavut. Pavut ovat pelätyn rikolliskaksikon Taavin ja Annin omistuksessa, ja juuri kun Saapasjalkakissa on saanut pavut näköpiiriinsä, tämä tapaa toisen kissan, Kitty Pehmotassun, jolla on sama tavoite. Pian hänelle selviää, että Pehmotassu työskentelee Tyyris Tyllerölle, Saapasjalkakissan vanhalle lapsuudenystävälle. Huolimatta jäisistä väleistään Tylleröön, Saapasjalkakissa myöntyy työskentelemään kolmikkona yhteinen tavoite mielessään.


Elokuvan päähenkilö on tietysti sen nimikkohahmo Saapasjalkakissa. Alunperin satukirjoihin perustuva hahmo tuli elokuvayleisölle tunnetuksi erityisesti Shrek-elokuvista, kun hahmo liittyi päähenkilöiden matkaan elokuvasarjan toisessa osassa. Hahmon oma elokuva sijoittuu kuitenkin aikaan ennen Shrekin tapahtumia, ja elokuvassa saadaankin myös nähdä hahmon taustatarina aina lapsuudesta lähtien. Saapasjalkakissan kuori vaikuttaa kovalta tämän ollessa varsin taitava varas ja taistelija, mutta samaan aikaan hänestä löytyy paljon inhimillisyyttä. Hahmon vakava ja ajoittain dramaattinen luonne on saatu elokuvassa pysymään hyvin kasassa huolimatta siitä, että hänestä löydetään myös uusia puolia. Kaiken kaikkiaan Saapasjalkakissa toimii oikein hyvin päähenkilönä, vaikka hänet olisi aiemmin tottunut näkemään sivuhahmon roolissa.

Muita merkittäviä hahmoja ovat Kitty Pehmotassu ja Tyyris Tyllerö, joiden kanssa Saapaasjalkakissa lähtee papuja metsästämään. Pehmotassun taustoja tuodaan myös lyhyesti esille, ja hänelle on onnistuttu luomaan aidontutuinen persoonallisuus Saapasjalkakissan tavoin, jolloin hahmo ei jää kaukaiseksi tai pinnalliseksi. Pehmotassu ja Saapasjalkakissa ovat myös sopivan tasaväkisiä kyvyiltään, jolloin kumpikaan ei jää jatkuvasti pelastettavana olevan rooliin. Tyllerö sopii ryhmään myös hyvin ollessaan molemmille hahmoille ennestään tuttu ja toimien aluksi jonkinlaisena yhdistävänä tekijänä kolmikossa.

Myöskään elokuvan muista hahmoista ei ole valitettavaa, sillä kaikki toimivat rooleissaan hyvin. Taavi ja Anni on todellakin saatu näyttämään häijyiltä, mutta samalla pari tuo elokuvaan huumoria ollessaan hyvin liioiteltuja roistohahmoja. Saapasjalkakissan ja Tyllerön sijaisäiti Imelda taas vaikuttaa hyvin välittävältä ja sismmässään lempeältä kasvattajalta.


Spin-offit herättävät ainakin itsessäni aina pienen epäilyksen niiden laadusta, sillä kun elokuvasarjalla on jo fanikuntansa, tulee se paljon helpommin herättämään mielenkiintoa pelkällä olemassaolollaan. Toisaalta Saapasjalkakissassa oli hahmona paljon potentiaalia jopa omaan elokuvaansa, sillä tämä tosiaan vaikutti myös Shrekeissä hahmolta, jolla oli jo omia seikkailuja takanaan. Kävin alunperin katsomassa elokuvan elokuvateatterissa melko avoimin mielin sen ilmestyttyä yli 10 vuotta sitten, ja viikonloppuna oli aika katsastaa se uudestaan jatko-osan pyöriessä nyt elokuvateattereissa. 

Saapasjalkakissan juoni lainaa vahvasti elementtejä useista tunnetuista lasten saduista. Taikapavut tuovat vahvasti mieleen Jaakko ja pavunvarsi -kertomuksen ja myös Saapasjalkakissan ja Tyyris Tyllerön menneisyydet on saatu yhdistettyä osittain hahmojen alkuperäistarinoihin. Koska satuja on paljon samassa paketissa, voisi elokuva pahimmassa tapauksessa olla sekava tai tuntua väkinäiseltä, mutta Saapasjalkakissa onnistuu välttämään molemmat sudenkuopat ja tuomaan samalla jotakin aivan uutta. Satujen onnistunut yhdistely onkin yksi lempiasioitani koko elokuvassa.

Myös elokuvan hahmot ovat hyvin onnistuneita, ja erityisesti hahmojen väliset suhteet kehittyvät tarinan edetessä hyvin kiinnostavalla tavalla. Pääkolmikko toimii loistavasti yhdessä, eikä yksikään hahmo tunnu ulkopuoliselta tai turhalta. Erityisesti pidän siitä, että kaikkiin hahmoihin ehditään syventyä ajallaan, eikä elokuva tunnu kiireiseltä, vaikka seikkailu ja vauhdikkaammat kohtaukset ovat siinä suuressa roolissa. Myös toimintakohtaukset toimivatkin huomattavasti paremmin, kun hahmojen kohtalosta aidosti välittää.

Monet DreamWorksin teokset eivät ole toimineet minulle, koska ne ovat olleet liian vauhti- ja huumoripainotteisia. Tähän kategoriaan lasken esimerkiksi Madagascar-elokuvat. Saapasjalkakissan huumori toimii kuitenkin hyvän maun rajoissa, ja osa elokuvan vitseistä aukeaa vain vanhemmalle yleisölle. Elokuva tasapainoileekin hyvin huumorin ja vakavampien kohtausten välillä, ja myös rauhallisia ja vauhdikkaita kohtauksia on sopivassa suhteessa toisiinsa. Tutut lasten sadut on saatu oivallisesti yhdistettyä uuteen, ja on viihdyttävää jo huomata, mitä satuja tunnistaa ja mikä elokuvassa taas on jotakin aivan uutta. Hahmoihin ehditään myös syventyä mukavasti, jolloin heistä on helppo pitää. Kaiken kaikkiaan Saapasjalkakissa kuuluu ehdottomasti DreamWorksin vahvempien teosten joukkoon, ja odotankin innolla elokuvateattereissa parhaillaan pyörivää jatko-osaa, Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus.

 

Pehmotassu: You hit me in the head with a guitar!

Saapasjalkakissa: You are a woman? Woah!

Pehmotassu: Amateur!

4/5



 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!