arvostelussa: Punainen (2022)

 

 

13-vuotiaan Mein elämä muuttuu yhdessä yössä, kun tämä muuttuu jättiläismäiseksi kultapandaksi. Mein on keksittävä nopeasti keino, jolla päästä hallitsemattomasta pandaksi muuttumisesta eroon. Hän kuitenkin huomaa, että tästä kummallisesta kirouksesta on joskus myös hyötyä.

Koronapandemian aikana Disney on julkaissut useita Pixar -elokuvia suoraan suoratoistopalveluunsa ilman elokuvateatteriesityksiä. Tämän vuoden uutuuselokuva Punainen (eng. Turning red) ei valitettavasti ole poikkeus. Haluaisin ehdottomasti nähdä kaikki Pixar-elokuvat elokuvateatterissa, jolloin niiden animatiojälki pääsee aidosti oikeuksiinsa ja myös elokuvaan uppoutuminen tuntuu helpommalta. Pettymyksestä huolimatta katsoin Punaisen Disney+:sta heti kun ehdin. Koska kyseessä on Pixarin teos, tuottaa se elokuvalle aina melko suuret odotukset, vaikken elokuvasta trailerien perusteella vielä erityisemmin kiinnostunut.

Elokuvan päähenkilö on murrosiän kynnyksellä oleva kanadalaiskiinalainen tyttö Mei Lee. Meistä saa heti hyvin energisen kuvan, ja hänen mukaansa lähtee mielellään seuraamaan tapahtumien kulkua. Perhe ja neljän hengen ystäväporukka ovat Meille hyvin tärkeitä, ja välillä nämä tuottavat ristiriitaa, kun Mei on tottunut auttamaan tunnollisesti äitiään, mutta haluaisi myös viettää paljon aikaa läheisten ystäviensä kanssa. 

Mein parhaita ystäviä ovat tämän koulukaverit Miriam, Abby ja Priya. Ystävysten menoa on mukava seurata, ja ryhmän hyvä henki välittyy katsojalle läpi elokuvan. Hahmoihin ei syvennytä sen enempää yksilöinä, mutta se ei erityisemmin haittaa, kun elokuvan juoni keskittyy niin vahvasti vain Meihin. Toisaalta ystävysten väliset dramaattisemmatkaan kohtaukset eivät herätä niin vahvoja tunteita kuin ehkä pitäisi, ja tähän saattaa vaikuttaa hahmojen jääminen hieman vieraiksi.

Muita merkittäviä hahmoja elokuvassa ovat Mein perhe, jossa erityisesti Mein äidin Mingin rooli korostuu, sekä koulussa Meille kiusaa aiheuttava luokkatoveri Tyler. Ming on varmasti monelle vanhemmalle samaistuttava hahmo, sillä tämä haluaisi pitää Mein lähellään, mutta lapsen kasvaminen ja sen kautta erkaantuminen vanhemmista tuntuu varmasti vaikealta. Mingin ja Mein välillä ristiriitaa aiheuttaakin erityisesti Mingin halu ylisuojella tytärtään ja kontrolloida tämän elämää liikaa. Mingin hahmokehitys on hyvin toimiva, ja hänen juonenkaarensa on kiinnostava ja koskettava. 

Tyler pitää Meitä silmätikkunaan ja saa vain lisää tulta alleen huomatessaan aiheuttavansa Meissä vihaa. Myös Tylerin hahmolle on pyritty rakentamaan oma hahmokehityksensä, mutta se jää hyvin löyhäksi. Vaikka Tylerin pahanteon voi päätellä johtuvan kateudesta tai epävarmuudesta, olisi hänen hahmostaan toivonut saavan enemmän selville, jotta hahmon käyttäytymistä ja sen muutoksia elokuvan aikana voisi ymmärtää paremmin ja jotta hahmo ylipäätään tuntuisi tärkeämmältä.

Pixarin uudenlainen animaatiojälki on herättänyt mediassa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Elokuvan ihmishahmot on piirretty melko samalla tyylillä kuin viime vuonna ilmestyneessä Lucassa. Itsessäni tämä tyyli ei aiheuta oikeastaan mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Ihmishahmot ovat ihan veikeän näköisiä, eikä animaatio millään tavalla häiritse, mutta se ei myöskään herätä sen suurempaa innostusta. Sen sijaan elokuvan kultapandat näyttävät erittäin hyvältä, ja erityisesti turkin liikkeet ja pörheys saadaan nykyisillä animaatioteknikoilla hyvin yksityiskohtaisesti esiin. Lisäksi pidän eäinhahmojen ilmeikkyydestä. Yleisesti elokuvasta jää hyvin värikäs mielikuva, ja ympäristössä ja hahmojen asustuksessa onkin käytetty paljon piristäviä värejä.

Tyttöjen murrosikä on elokuvassa suuresti esillä, ja sitä käsitellään todella hyvin. Osittain aihetta esitellään hyvin suoraan, osittain se taas kätkeytyy symbolisesti kultapanda-hahmon taakse. Erityisesti nostan hattua sille, että kuukautiset esitetään elokuvassa normaalina ja yleisessä tiedossa olevana asiana, kun aihe on vuosia ollut tabu ja sitä on pidetty jopa likaisena tai vaiettavana aiheena. Lisäksi esille nousee esimerkiksi ystävyyssuhteiden tärkeys, vapauden kaipuu, perheen aiheuttamat paineet ja häpeä. 

Elokuvan juoni jaksaa kiinnostaa alusta loppuun ja tärkeitä aiheita käsitellään oivallisin keinoin, mutta elokuva jää silti melko keskinkertaiseksi. Itseäni katselukokemuksessa häiritsi eniten sivuhahmojen jääminen etäisiksi ja juonen ajoittainen liiallinen vauhdikkuus loppua kohti edetessä. Näistä seikoista johtuen elokuvan surulliset kohtaukset eivät tuntuneet aivan niin surullisilta kuin olisi toivonut. Joukosta löytyy kuitenkin myös muutama kohtaus, joissa onneksi pysähdytään kunnolla aiheen äärelle. 

Punainen on toimiva seikkailu yhden kerran katselukokemuksena, mutta se ei ole elokuva, jonka pariin uskon palaavani useaan otteeseen. Parasta elokuvassa on sen kypsällä tavalla esille nostamat tärkeät teemat, joista ei aiemmin ole varsinkaan lasten elokuvissa uskallettu puhua. Elokuva ajautuu kuitenkin loppuhuipennusta kohti edetetessään hieman liialliseen kohellukseen, jolloin sen syvällisyys katoaa. Tämä on tosin lastenelokuville yleistä, ja vauhdikkaat kohtaukset saattavatkin olla enemmän nuorempien katsojien mieleen. Elokuvan pisteytykseen vaikuttaa myös Pixarin vahva taso, sillä päätin pistemäärän lähinnä vertailemalla elokuvaa muihin saman studion tuotoksiin.

I’m a furry ticking time bomb.

- Mei

2,5/5