arvostelussa: Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2002)

Kuten aiemmassa arvostelussani mainitsin, katsoin Taru sormusten herrasta-elokuvat kahdessa päivässä. Ensimmäisen osan jäädessä jännittävään kohtaan, päätin katsoa toisen osan suoraan putkeen, kun kerran aikaa oli. Odotukset olivat tietysti korkealla, koska pidin kovasti ensimmäisestä osasta. Nähtäväksi jäi vain se, olisiko toiseen osaan keksitty tarpeeksi sisältöä jotta se pysyisi merkittävänä ja jännittävävä. Trilogioissa on nimittäin usein se ongelma, että toinen osa jää tyhjäksi väliosaksi. Onnistuisiko Kaksi tornia kuitenkin välttämään tämän sudenkuopan?

Sam ja Frodo matkaavat yhdessä kohti pahamaineista Mordoria sormus mukanaan. Oppaakseen he saavat epäilyttävän Klonkun, joka unelmoi kovasti myös sormuksesta. Matka tuo jälleen omat haasteensa, ja myös tilanne kansojen välillä kiristyy. Aragorn valmistautuu joukkoineen sotaan. Sormuksen voima vahvistuu entisestään ja ottaa valtaansa yhden jos toisenkin.

Sormuksen ritareissa kaikki elokuvan päähenkilöt kulkivat melko tiiviisti yhdessä koko elokuvan ajan, mutta nyt he ovat hajaantuneet. Sam ja Frodo suorittavat yhdessä tehtävää viedä pahamaineinen sormus Mordoriin tuhottavaksi. Kaverukset tulevat yhä läheisimmiksi, ja heidän menoaan onkin mielestäni kaikista kiinnostavinta seurata. Frodo on muuttunut rohkeammaksi, ja monet vastaan tulevat esteet suoriutuvat entistä paremmin. Eniten ongelmia tuottaa kuitenkin taikasormus, jonka voima voimistuu entisestään. Frodon toivoessa ettei seikkailua olisi koskaan tapahtunutkaan, Sam onnistuu olemaan hyvin määrätietoinen, ja hän saa kannustettua Frodoa jatkamaan kerta toisensa jälkeen. Myös erimielisyyksiä syntyy kaksikon välille.
Frodon ja Samin seikkailuun tulee mukaan myös juonikas, sormusta takaisin itselleen havitteleva Klonkku, joka kuitenkin lupaa opastaa seikkailijat oikealle reitille kohti Mordoria. Klonkku on todella kiinnostava hahmo, ja yksi suosikkiasioitani koko elokuvassa. Hahmo on niin ailahteleva, että on mahdotonta sanoa, onko sillä hyvät vai pahat aikeet mielesssä, ja pitäisikö siihen luottaa lainkaan. Toisaalta Klonkkua käy myös sääliksi, sillä hän on elävä esimerkki siitä, mitä sormus voi haltijalleen tehdä. Oikeastaan Klonkulla onkin kaksi persoonaa, jotka riitelevät siitä, kumpi johtaa päätöksissä. Sormuksen vallassa oleva puolisko haluaa vain sormuksen itselleen muista välittämättä, mutta hahmon entinen persoona ennen sormusta koettaa taistella vastaan ja todella auttaa sormuksen palauttajia tehtävässään.

Aragornin rooli nousee yhä merkittävämmäksi. Johtohahmon paikka ei houkuttele häntä, mutta epävakaissa olosuhteissa hänen on pakko ottaa johtavampaa roolia ja koota joukkonsa valmistautuessaan yhteen Keski-Maan suurimmista taisteluista. Tarinankaari on hienosti rakennettu. Kohtalo vaikuttaa todella ohjaavan loppukädessä hahmon tietä. Aragornin mukana taisteluissa ovat myös ensimmäisestä elokuvasta tutut Legolas-haltia sekä tämän viholliskansaa eli kääpiöitä edustava Gimli. Kaksikko tuokin mukaan monia huvittavia kohtauksia. Heidän ristiriitainen ystävyytensä on hauskaa seurattavaa.

Hobitit Merri ja Pippin joutuivat edellisessä elokuvassa tiukkaan paikkaan. Kuoleman vaara on todella läsnä, ja näin kaksikosta löytyy myös hieman vakavampia puolia. Suureksi osaksi he edelleen tuovat elokuvaan kuitenkin huumoria huvittavilla keskusteluillaan ja päähänpistoillaan.
Aiemmasta elokuvasta tuttuja hahmoja elokuvassa ovat edelleen Sauronille työskentelevä, häijy velho Saruman sekä haltioihin kuuluva Elrond ja tämän tytär Arwen. Kaikki hahmot esiintyvät elokuvassa yhtä hyvin kuin aiemmassakin. Erityisesti Sarumanin vallanhimo tulee hyvin esille

Tuttujen hahmojen lisäksi elokuvassa on suuri joukko uusia hahmoja. Rohanin kuninkaana toimiva Théoden on pidettävä ja ymmärrettävä hahmo. Hän vaikuttaa myös inhimilliseltä. Vaikka Théoden on usein määrätietoinen ja itsevarman oloinen, hänessä on myös piilotettua epävarmuutta joissakin asioissa. Kuninkaan lapsia ovat urhoollisena soturina toimiva Éomer sekä omaa rooliaan vastaan toimiva ja taisteluun lähdöstä haaveileva tytär Éowyn. Lisäksi elokuvassa tavataan edellisessä elokuvassa kaatuneen Boromirin veli Faramir sekä enttien (puhuvien/inhimilisten puiden) kansa.

Taru sormusten herrasta eroaa muista elokuvasarjoista mm. siinä, kuinka yhtenäinen seikkailu se on. Siinä missä monet elokuvasarjat tuntuvat koostuvan pienistä eri seikkailuista, Taru sormusten herrasta on todella yksi valtava seikkailu. Toinen osa jatkaakin hyvin selkeästi siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Se jatkaa myös laadullisesti hyvin samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa. Päähenkilöt ovat hyvin kirjoitettuja, ja heistä löytyy uusia puolia. Hienointa on kuitenkin se, että elokuva onnistuu todella tarjoamaan paljon uutta ja laajentamaan maailmaansa. Uudet hahmot tuntuvat hyvin mietityiltä, ja Keski-Maasta löydetään paljon uusia puolia. Lisäksi pääjuoni kehittyy osuvasti kohti viimeistä osaa.

Kaksi tornia on hyvä esimerkki tarpeellisesta ja onnistuneesta jatko-osasta. En silti pitänyt siitä yhtä paljon kuin Sormuksen ritareista. Suurin syy tähän on omien lempihahmojeni ruutuaika verrattuna muihin. Minua kiinnosti eniten Frodon, Samin ja Klonkun matka sormuksen kanssa, mutta elokuvassa kuvataan niin paljon muita hahmoja ja heidän matkaansa, että pääkolmikko tuntuu ajoittain jäävän jopa varjoon. Lisäksi teatteriversiossa häiritsee melko avoimeksi jäänyt juoniaukko merkittävän hahmon kohtalosta. Tämä ilmeisesti olisi kuitenkin korjaantunut pitkässä versiossa, jonka varmasti vielä jossain kohtaa katson.

Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on erittäin toimiva ja pitkälle mietitty jatko-osa. Se jatkaa selkeästi siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, ja täydentää onnistuneesti tarinaa ja sen maailmaa. Päähenkilöt erkaantuvat, ja samaan aikaan tapahtuu monia asioita eri paikoissa, mutta juoni onnistuu silti pysymään hyvin kasassa ja kokonaisuus selkeänä. Elokuva tuo mukaan myös uusia hahmoja, jotka ovat merkittäviä jatkon kannalta. Juoni pitää otteessaan, ja se sisältää sopivasti sekä jännitystä, että tunteellisempiakin hetkiä. Ainoa ongelma elokuvassa on päähenkilöiden ja sormuksen matkan hukkuminen kaikkien muiden tapahtumien alle, jonka vuoksi se ei aivan yllä ensimmäisen osan tasolle. Kuitenkin kokonaisuudessaan Kaksi tornia on erinomaisesti tehty jatko-osa, joka saa vaatimaan viimeisen osan katsomista.

4/5