maanantai 30. huhtikuuta 2018

Toy Story - elokuva-arvostelu





Juonenkerronta alkaa ja päättyy ***-merkkiin. En kerro loppuratkaisua, mutta jos haluat välttyä mahdollisimman hyvin juonipaljastuksilta, voit siirtyä suoraan arvosteluun.

***

Andy on nuori poika joka leikkii lasten tapaan mielellään leluillaan. Mutta mitä lelut tekevät silloin, kun niillä ei leikitä?  Kun Andyn huoneessa ei ole ihmisiä, lelut elävät aivan omaa elämäänsä. Leluille koittaakin jännittävät ajat, kun Andyn syntymäpäivät koittavat ja perheen muuttokin lähestyy. Pojan suosikkilelu, sheriffinukke Woody, koettaa pysyä itsevarmana ja huolettomana, mutta Andy saakin lahjaksi ajan halutuimman avaruuslelun, Buzz Lightyearin, jolla uudenlaisia ominaisuuksia riittää. Kateus ja katkeruus alkaa nousta ykköslelun paikasta nauttineen Woodyn päähän ja kaksi suosikkilelun paikasta taistelevaa nukkea joutuvat nopeasti törmäyskurssille. Woodyn kateuden seurauksena kaksikko joutuu lopulta pois kotoa suuremmalle seikkailulle kuin oli tarkoitus.

***

Toy Story - leluelämää on merkittävä elokuva jo sen vuoksi, että se on ensimmäinen täysin tietokoneella tehty täyspitkä animaatio ja myös Pixarin ensimmäinen pitkä elokuva. Elokuvan julkaisuvuosi on 1995, mutta se on kestänyt hyvin aikaa eikä häviä paljoakaan uusille animaatioille. Toy Story on saanut yleisesti ottaen hyviä arvosteluja ja menestyi sen verran hyvin, että sille on tehty kaksi jatko-osaa ja runsaasti oheistuotteita. Jatko-osista mainittakoon sen verran, että Toy Story on ainoita elokuvia, jonka jatko-osat yltävät alkuperäisen elokuvan tasolle-elleivät jopa korkeammalle. 



Toy Storyn ohjaaja on John Lasseter ja käsikirjoittaja Joss Whedon. Lopputuloksesta päätellen molemmat ovat tehneet erittäin hyvää työtä. Elokuvan kesto on noin 1h 20min ja sen katsoo melko kepeästi alusta loppuun.

Toy Storyn hahmot ovat jokainen omalla tavallaan hauskoja ja mielenkiintoisia. Woody (Tom Hanks/Antti Pääkkönen) on sheriffinukke, joka on ollut alusta asti Andyn leikkien sankari. Woodylla
on selässään vetonaru, josta vetämällä nukke sanoo erilaisia vuorosanoja, kuten "saappaassani on käärme!"  Vaikka Buzz ja Woody ovat molemmat elokuvan päähenkilöitä, Woodyyn päästään mielestäni elokuvassa enemmän sisälle.

Elokuvan toinen päähenkilö on uuden aikakauden avaruuslelu Buzz Lightyear (Tim Allen/Santeri Kinnunen). Buzzilla on mm. karatekäsi, avautuvat siivet, käsilaser ja nappi, jota painamalla lelu sanoo mm. "Buzz Lightyear pelastaa". Myös legendaarinen "Kohti ääretöntä ja sen yli!" lausahdus kuullaan Buzzin suusta. Woody ja Andyn muut lelut tiedostavat olevansa leluja, mutta Buzz uskoo vahvasti olevansa oikea avaruusrangeri ja eksyneensä väärälle planeetalle.
Muita Andyn leluja ovat mm. päättäväinen ja suorasanainen herra Perunapää (Don Rickles/Pekka Autiovuori), Woodyn mielitietty Bo Peep (Annie Potts/Katariina Kaitue), itsestään epävarma dinosauruslelu Rex (Wallace Shawn/Mikko Kivinen) ja säästöpossu Röh (John Ratzenberger/Petteri Summanen).
Andy (John Morris/Olli Parviainen) on kiltti ja leluistaan hyvää huolta pitävä poika. Andyn naapurissa asuva Sid (Erik von Detten/Konsta Hietanen) taas on leluja hellästi käsittelevän Andyn vastakohta. Sidin suosikkipuuhiin kuuluukin mm. lelujen räjäyttely takapihalla.

Kuten aiemmin mainitsin, Toy Story oli siis ensimmäinen täysin tietokoneella tehty pitkä animaatioelokuva. Tietokoneanimaatiot ovat oletettavasti menneet paljon eteenpäin, mutta Toy Story näyttää silti edelleen hyvältä. Ihmiset ovat jonkin verran epäaidomman ja hieman muovisemman näköisiä kuin nykypäivän animaatioissa, mutta elokuvassa kuvataan lähinnä leluja, joten se ei haittaa elokuvakokemusta ollenkaan.

Toy Storyyn on saatu erittäin hyvin sekoitettua kunnon tarina ja hyvä huumori. Vitsejä ja hauskoja viittauksia lentää läpi elokuvan, mutta samaan aikaan elokuvassa käsitellään mm. kateutta, itsensä etsimistä ja ystävyyttä. Vaikka olen välillä liian kriittinen huumorin suhteen ja saatan kyllästyä jatkuviin vitseihin, Toy Storyn huumori on kuitenkin aina jaksanut viihdyttää. Huomasinkin automaattisesti hymyileväni läpi elokuvan! Tähän toki vaikuttaa myös nostalgia, sillä en ollut katsonut Toy Storya pitkään aikaan ja katsoin lapsena tätä elokuvaa todella paljon. En edes jaksa miettiä montako kertaa olen elämäni aikana katsonut  Woodyn ja Buzzin eeppisen mutta mielenkiintoisen seikkailun läpi!



Katson lähes aina elokuvat alkuperäisellä kielellä, mutta lapsuusmuistojen vuoksi Toy Story täytyy katsoa useimmiten suomeksi. Mielestäni suomenkielinen dubbaus on onnistunut todella hyvin ja äänet sopivat hahmoille hienosti. Myös englanninkielinen versio on kuitenkin todella onnistnut ja erityisesti Tom Hanks on mainio valinta Woodyksi.

Lauluja Toy Storysta löytyy kolme kappaletta. Ne ovat kaikki ihan kivoja ja sopivat hyvin elokuvaan.
Esittäjänä englanninkielisessä versiossa toimii Randy Newman ja suomenkielisessä Pepe Ahlqvist. En osaa vertailla kappaleiden eri kielisiä versioita, sillä en rehellisesti sanottuna muista englanninkielisistä versioista mitään.  Mielestäni kolme laulua on juuri sopiva määrä tähän elokuvaan, eikä se enempää tai vähempää lauluja kaipaa.

Toy Story on ajaton klassikko, joka kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Hahmot ovat hauskoja ja myös päähenkilöistä on saatu kiinnostavia ja samaistuttavia. Lisäksi elokuvan idea on kiinnostava ja mukaansa tempaava. Animaatio on aikaansa nähden erinomaista ja toimii moitteettomasti nykypäivänäkin. Tähän elokuvaan en vain koskaan kyllästy.

4,5/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!