maaliskuun elokuvahahmo: Howl Jenkins Pendragon

elokuvat: Liikkuva linna (2004)

lue elokuvan arvostelu tästä

Huom. Postaus vilisee spoilereita, joten ethän lue tekstiä, mikäli Liikkuva linna on vielä katsomatta!

Howl Jenkins Pendragon

Liikkuvan linnan kohdalla oli erityisen vaikea valita, kirjoittaisinko Sophiesta vai Howlista. Molemmissa hahmoissa olisi niin paljon kirjoitettavaa ja monia puolia. Itselleni Howl on kuitenkin jollain tavalla läheisempi, joten tällä kertaa päädyin häneen. Luin myös Liikkuvan linnan kirjaversion vähän aikaa sitten, mutta tässä kirjoituksessa viittaan elokuvan Howliin (joka on muuten huomattavasti helpommin pidettävä versio hahmosta :D.)

Howl on hyvin voimakas ja tunnettu velho, ja tämä jakaakin itsestään erilaisia valheita ympäri kyliä ja kulkee eri nimillä ylläpitääkseen yksityisyyttään. Howl asuu Liikkuvassa linnassa vuorilla, vaikka Liikkuvan linnan ominaisuuksien ja erilaisten uloskäyntien ansiosta hänen voisi periaatteessa ajatella asuvan myös useissa kylissä. 

Howlista kulkevien huhujen perusteella Howl jahtaa kauniita naisia ympäri kyliä ja syö heidän sydämensä. Tämän perusteella kyseessä on siis tuskin se henkilö, johon ensimmäisenä haluaisi törmätä. Ensinäkemältä Howl on kuitenkin hyvin karismaattinen. Muiden hahmojen huomio keskittyy nopeasti häneen tämän astuttua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Howl on kuitenkin myös hyvin dramaattinen ja turhamainen. Tämän koti pursuaa tavaraa, ja ulkonäkö on hänelle erittäin tärkeä. Parhaiten hahmon dramaattisuus tulee elokuvassa ilmi, kun Sophie on linnaa siivotessaan sekoittanut vahingossa Howlin hiusvärit, jonka johdosta Howlin hiustenvärjäys epäonnistuu ja tämä ei ole lainkaan tyytyväinen lopputulokseen. Huutonsa ja riehumisensa jälkeen Howl lamaantuu täysin ja tämä alkaa kutsua pimeitä henkiä.

suhteet & hahmokehitys

Erämaan noita

 Erämaan noidan ja Howlin historiaa ei kuvata elokuvassa paljoa, mutta Howlin kertoman perusteella voidaan päätellä, että kaksikon välillä on aikoinaan ollut alkavaa kipinää. Erämaan noita alkoi kuitenkin pelottamaan Howlia, ja tämä tapansa mukaan pakeni tilannetta täysin. Erämaan noita sen sijaan ei aikonut päästää Howlia näin helpolla, vaan etsii tätä kätyriensä avustuksella jatkuvasti. Erämaan noidalla vaikuttaakin olevan jonkinlainen pakkomielle Howlista. Todennäköisesti tämä tietää, ettei Howl rakasta häntä, mutta tämä haluaa silti saada tämän täysin itselleen.

Howlin suhtautuminen erämään noitaan on hyvin välttelevä, ja tämä myös myöntää Sophielle edelleen pelkäävänsä tätä. Howlilla on erilaisia loitsuja ja magiaa sisältäviä tavaroita pitämässä noitaa loitolla liikkuvasta linnasta, eikä hän aio mennä itse tekemään tästä selvää. Kun Howlille kuitenkin selviää, että erämaan noita on kironnut Sophien, tämä vaikuttaa huolestuvan asiasta lisää. On myös mielenkiintoista, että kun Erämaan noita menettää voimansa ja muuttaa Sophien mukana asumaan liikkuvaan linnaan, ei noidan ja Howlin välillä ole juurikaan yhteisiä kohtauksia. Erämaan noita kyllä ihastelee Howlia, mutta Howl ei kiinnitä tähän juurikaan huomiota. Hän antaa tämän asua linnassa muiden mukaan sattuneiden hahmojen mukana, mutta ei ole sen suuremmin kiinnostunut keskustelemaan tämän kanssa. Howlin hahmokehitys näkyy kuitenkin jo siinä, että tämä antaa ikääntyneen Erämaan noidan asua linnassaan heidän yhteisestä historiastaan huolimatta. Howlin turhamaisen ja pelkurimaisen ensivaikutelman alla on siis todella myös anteeksiantava ja välittävä hahmo.

 

Calcifer

Tulidemoni Calciferin ja Howlin välillä on vahva yhteys. Jos toinen kuolee, myöskään toinen ei voi olla elossa. Kun Calcifer esitellään elokuvassa ensimmäisen kerran tämän puhuessa Sophien kanssa, saa nopeasti käityksen, että Howl on julmasti vanginnut tämän työskentelemään itselleen. Monelta osin tämä onkin totta, sillä Calcifer mahdollistaa koko liikkuvan linnan olemassaolon ja etenemisen, eikä Calcifer pääse liikkumaan itse paikaltaan mihinkään. Howlin ja Calciferin välillä vaikuttaa kuitenkin koko elokuvan ajan olevan myös jonkinlainen ystävyys, mikä heijastuu lähinnä näiden luottamuksesta toisiinsa sekä kiusoittelevasta sanailusta. 

Myöhemmin selvitetään Calciferin ja Howlin yhteyden syntymistä. Calcifer oli alunperin tähdenlento, joka ei halunnut vielä kuolla. Nuori Howl sai tähdenlennon kiinni ja solmi tulindemonin kanssa sopimuksen, jonka kautta Howl sai Calciferin voimat käyttöönsä, ja Calcifer taas sai Howlin sydämen ja jatkaa elämäänsä. Vaikka Calciferin on oltava Howlille tärkeä jo siitä syystä, että tämä ylipäätään pysyy hengissä, vaikuttaa Howl alusta asti aidosti välittävän Calciferista myös jollakin syvemmällä tasolla. Tämä on myös ymmärrettävää, sillä kaksikko todennäköisesti tuntee toisensa kaikki salaisuudet, kun he ovat olleet yhdessä lapsuudesta tähän päivään, ja riippuvaisia toisistaan. 

Vaikka kaksikon välillä on ystävyys jo elokuvan alusta asti, heijastuu Howlin hahmokehitys myös Calciferiin elokuvan lopussa. Howl on valmis päästämään Calciferin vapauteen sopimuksen murruttua, vaikka tämä tarkoittaa myös koko linnan tuhoutumista lopullisesti. Myöhemmin Calciferilla tulee kuitenkin ikävä ystäviään, ja tämä sattumien kautta muodostunut perhe saa edelleen nauttia Calciferin seurasta ja tämän mahdollistamasta taikuudesta.

 

Sophie

Sophien ja Howlin välinen suhde on yksi elokuvan pääjuonia, ja Howlin hahmokehitys kulkee oikeastaan käsi kädessä heidän tarinansa kanssa. Sophieen Howl törmää aivan ensimmäisen kerran hyvin lyhyesti lapsuudessaan, kun Sophie on matkustanut ajassa taaksepäin ja kertoo odottavansa tätä tulevaisuudessa. Vaikka tapahtuma on hyvin lyhyt, se on todennäköisesti pysynyt vahvasti Howlin mielessä siihen päivään asti, kun hän viimein vuosien päästä löytää tämän kadulla.

Erämaan noidan kirottua Sophien 90-vuotiaaksi, mutta Howl ilmeisesti näkee kirouksen taakse alusta asti. Vaikka Hol aluksi hermostuu Sophien siivousintoiluun tämän saavuttua liikkuvaan linnaan, alkaa hän ajan mittaan arvostaa Sophien päättäväistä, mutta rauhallista persoonaa. Howl myös käyttää taikakykyjään aluksi suureksi osaksi omiin hyötyihinsä (esim. linnaa suojaavat loitsut, jotta Erämaan noita ei löytäisi häntä) mutta tunteiden kehityttyä Sophieta kohtaan tämä luo häntä varten valtavan kukkakedon ja muuttaa Liikkuvan linnan sisätiloja ajatellen Sophien ja muiden linnan asukkaiden viihtymistä. 

Howl ei myöskään halua esittää itseään haavoittuvaisena, vaan piilottaa voimistuvan kirouksensa kaikilta muilta paitsi Calciferilta. Kirous saa elokuvassa Howlin muuttumaan ihmisestä hirviöksi, ja takaisin ihmiseksi muuttuminen vaikeutuu joka kerta. Sophien saadessa kirouksen selville Howl pakenee asiaa, eikä tämä ota apuja vastaan sen kummemmin Sophielta kuin Calciferiltakaan. Elokuvan lopussa Howl on kuitenkin niin sodan ja kirouksen raatelema, että hänen on pakko antaa Sophien korjata tilanne omalla tavallaan ja ottaa apua vastaan. Elokuvan lopussa nähtävä Howl vaikuttaakin olevan aiempaa ajattelevaisempi ja aidompi, vaikka samalla hänessä varmasti pysyy myös dramaattisuus, sillä se yksinkertaisesti vaikuttaa kuuluvan hahmoon. Sophie ja Howl ovatkin täydellinen esimerkki parista, jossa vastakohdat täydentävät toisiaan!

 

Tunnistan itsessäni piirteitä sekä Sophiesta että Howlista. Parhaiten tilannetta kuvaa ehkä se, että ulkoisesti moni uskoisi minun olevan kuin Sophie, mutta sisäisesti olen samanlainen sekasotku kuin Howl, ja läheiset ystäväni myös tuntevat paremmin tämän puolen minussa. Olen myös kamppaillut ulkonäkökeskeisyyden kanssa paljon, ja voisin hyvin nähdä itseni huonona päivänä romahtamassa siitä, että hiusteni värjäys menisi pieleen... Lisäksi Howlin hahmo on toiminut kauan inspiraationa esimerkiksi useille asuilleni. Pidän hahmossa erityisen paljon siitä, kuinka tässä yhdistyy sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Kiitos siis heille, jotka ovat olleet mukana suunnittelemassa hahmon tyyliä!

Liikkuva linna on ehdottomasti yksi suurimpia "turvaelokuviani". Olen nähnyt elokuvan luvattoman monta kertaa, ja silti palaan siihen aina uudestaan. Lisäksi elokuva päätyy usein pyörimään taustalle heikkona hetkenä, jos en jaksa ajatella mitä katsoisin. Ehkäpä tämänkin vuoksi myös elokuvan hahmoista on muodostunut ajan saatossa niin tärkeitä!

I give up. I see no point in living if I can't be beautiful.

- Howl Jenkins Pendragon 

 

helmikuun elokuvahahmo: Jim Hawkins

 Idea kuukausittain tehtävästä hahmoanalyysistä on pyörinyt päässäni blogin ensimmäisestä vuodesta lähtien, mutta jotenkin se on silti jäänyt toteuttamatta syystä tai toisesta. Viime vuosi tosin ei olisi ollut sille otollinen muutenkaan, kun blogi piti läpi vuoden melkoista hiljaiseloa ylioppilaskirjoitusteni ja myöhemmin työelämään totutteluni vuoksi. Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy, mutta aina voi yrittää. Kaikki postaukset eivät tule olemaan yhtä pitkiä kuin tämä, mutta tällä kertaa satuin innostumaan hieman liikaa... Lisäksi sivuhahmoista on todennäköisesti vähemmän materiaalia, jonka vuoksi heistä saattaa tulla päähenkilöitä vähemmän tekstiä.

 Huom. Postaus vilisee spoilereita, joten ethän lue tekstiä, mikäli Aarreplaneetta on vielä katsomatta! 

 

 

 Jim Hawkins

elokuvat: Aarreplaneetta (2002) (eng. Treasure Planet)

lue elokuvan arvostelu tästä

Jim on ensinäkemältä melko perinteinen 15-vuotias. Hän on riskinottaja ja kapinoija, mikä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka hahmo on hurjasteluillaan päätynyt useampaan otteeseen tekemisiin poliisien kanssa. Jim on kuitenkin myös älykäs, ja hän keksiikin elokuvassa moneen otteeseen ratkaisuja vastaan tuleviin haasteisiin ennen kuin muut ovat ehtineet edes alkaa miettiä asiaa. Jim vaikuttaa introvertiltä, sillä tämä viettää kotonaan mielellään lautaillen itsekseen ympäri kotikyliä, ja lisäksi hän vaikuttaa väsyvän muiden seurassa. (Tosin onko se ihme, jos tämä väsyy nopeasti jatkuvasti höpöttävän, muistinsa menettäneen B.E.N-robotin kanssa.) Jimin itsetunto on erityisesti elokuvan alussa melko pohjalla, kun tämä tuntee jatkuvasti tuottavansa pettymyksen äidilleen, eikä tälle koskaan selvinnyt, miksi hänen isänsä jätti perheensä Jimin ollessa nuori. Toisaalta pojasta löytyy kuitenkin nopeasti määrätietoisuutta, kun tämä saa käsiinsä Aarreplaneetalle johtavan kartan, ja tarjolle tulee seikkailu, jota hän ei mistään hinnasta aio jättää väliin.

Suhteet & hahmokehitys

Sarah Hawkins

Jimin ja tämän äidin Sarah Hawkinsin suhde on päässyt melko myrskyisäksi. Jim ei haluaisi tuottaa pettymystä, mutta joutuu helposti ongelmiin, mikä tuottaa tämän äidille huolta. Jim ei myöskään aina koe tulevansa ymmärretyksi, kun tämän äiti yrittää asettaa pojalleen rajoja. Molempien hahmojen näkökulmaa on helppo ymmärtää, mikä tekee ihmissuhteesta monimutkaisen. Toisaalta kapinoiminen viittaa myös siihen, että Jim uskaltaa äitinsä seurassa näyttää kaikki persoonallisuudenpiirteensä, eikä tämän tarvitse esittää jatkuvasti täydellistä tai hyväntuulista. 

 

Jimin saadessaan käsiinsä aarrekartan ja halutessa lähteä seikkailulle Sarah ei ymmärrettävästi ole innoissaan ajatuksesta. Lopulta Jim pääsee toki lähtemään. Vaikka Sarah ei ole itse aarrejahtiseikkailulla mukana, elokuvassa tulee kuitenkin usein ilmi se, kuinka Jim välittää äidistään. Erityisesti tämä ilmenee siinä, kuinka Jim haluaa Aarreplaneetan kalleuksilla ensisijaisesti auttaa äitiään ja parantaa heidän taloudellista tilannettaan. Elokuvan lopussa on myös koskettavaa, kuinka hyvin Jim näyttää tulevan äitinsä kanssa juttuun, ja kuinka ylpeä Sarah vihdoin näyttää olevan pojastaan.

Dr. Delbert Doppler

 

Delbert vierailee Jimin äidin Sarahin ravintolassa usein, ja tämä on ystävystynyt ajan saatossa Sarahin kanssa syvemmin, toimien tukena esimerkiksi kapinoivan Jimin suhteen. Aluksi Jim vaikuttaa melko välinpitämättömältä Delbertiä kohtaan. Hän ei juuri puhu tälle, mutta ei toisaalta myöskään erityisemmin häiriinny tästä. Jimin löytäessä Aarrekartan Delbert innostuu kuitenkin seikkailulle lähdöstä yhtä paljon kuin Jim. Delbert auttaa Jimiä ylipuhumaan äitinsä päästämään pojan seikkailulle, ja tämän jälkeen Jim pitääkin Delbertistä ainakin hieman enemmän kiitollisuudenvelassa, vaikka ajoittain tämän häsellys meinaakin käydä pojan hermoille matkan alkaessa. 

Itse aarrejahdin aikana Jim vaikuttaa viettävän aikaa vaihtelevasti enemmän matkalla tapaamansa robotin B.E.N:in tai laivalla tapaamansa John Silverin ja tämän lemmikin Morphin kanssa, kun Delbert taas viihtyy hyvin kapteeni Amelian kanssa. Jimin hahmokehitys näkyy kuitenkin elokuvan loppupuolella myös Delbertin suhteen, sillä tämä ei vaikuta lainkaan ärsyyntyneeltä tämän suhteen. Vaikka yhteisiä hetkiä näiltä kahdelta löytyy elokuvan loppupuolella yllättävän vähän, voin vain kuvitella heidät täydentämässä tarinoitansa ja puhumassa toistensa päälle kertoessaan Sarahille seikkailustaan. 

 

John Silver:

 

John Silverin ja Jimin ihmissuhde on ylivoimaisesti elokuvan kiinnostavin, ja se tuntuukin olevan koko Aarreplaneetan voima. Jimin ensivaikutelma Silveristä ei ymmärrettävästi ole erityisen hehkeä, sillä hän kuulee elokuvan alussa varoituksen ahneesta kyborgiroistosta saadessaan käsiinsä aarrekartan. 

 

Laivalla Jim määrätään auttamaan Silveriä, ja Jim ärsyyntyy nopeasti tämän pomotteluun ja loputomiin töihin.Vaikka Jimin kapinallisen luonteen vuoksi toisin voisi luulla, hän ei kuitenkaan yritä luistaa töistä tai tee töitä huonosti, vaan hän on todellisuudessa hyvin ahkera ja tunnollinen. Silverin pelastaessa Jimin tätä uhkailevan Scroopin kynsistä Jim alkaa myös arvostaa Silveriä hieman enemmän. Tapahtuman jälkeen hän tuleekin paljastaneeksi Silverille sen, ettei tämän isä ole ollut juurikaan hänen elämässään, jolloin myös Silver alkaa ymmärtää poikaa paremmin. Jim uskaltaa useampaan otteeseen paljastaa Silverille haavoittuvaisemman puolensa, mikä kasvattaa heidän välistä sidettään. Kenellekään muulle hahmolle Jim ei asiasta elokuvassa puhu. 

 

Jimin suhde Silveriin ei kuitenkaan ole pelkästään lämmin ja hyväntuulinen. Silverillä on elokuvassa alusta asti oma lehmä ojassa tämän suunnitellessa aarteen haalimista itselleen ja laivan valtaamista omille joukoilleen. Silver myös perustelee joukoilleen välittävää suhtautumistaan Jimiä kohtaan sillä, että kaikki on osa tämän suunnitelmaa saada aarre ilman häiriötekijöitä, mikä tietysti romuttaa Jimin kokonaan, joka on jatkuvasti elänyt siinä uskossa, että on aiheuttanut koko elämänsä perheelleen pelkkää harmia. Kaksikko ajautuu siis olemaan myös toistensa pahimmat viholliset, kun molemmat kilpailevat aarteesta haluamatta antaa siitä palaakaan toiselle osapuolelle. 

Lopulta Silver ja Jim kuitenkin palaavat hyviin väleihin ja Jimille paljastuu, etteivät Silverin rohkaisevat sanat olekaan olleet täysin pelkkää esitystä. Kaksikko päätyy yhdistämään voimansa aarteen saamiseksi, ja vaikka tähänkin päätökseen ajaudutaan alunperin melko sotaisissa tunnelmissa, niin ainakin itsestäni tuntuu siltä, että todellisuudessa sekä Silver että Jim olivat tyytyväisiä, että pääsivät seikkailun päämäärään yhdessä. Viimeistään Silverin päättäessä pelastaa Jimin suuren aarteen nappaamisen ja samalla koko elämänsä kestäneen unelman toteuttamisen sijaan, Jim antaa Silverin puheet anteeksi ja ymmärtää tämän aidosti välittävän hänestä. 

Elokuvan lopussa Silverin lähtiessä takaisin etsimään aarteita, tämä vaikuttaa toimineen Jimille esikuvana sanoillaan ja neuvoillaan. On myös kaunis yksityiskohta, kuinka elokuvassa nähdään "Im still here:n" soidessa kohtaus, jossa Silver on lähdössä seilaamaan avaruuteen itsekseen, ja Jim luulee jäävänsä yksin laivaan. Jimin ilme synkkenee, ja tämä yhdistää hetken lapsuuteensa, kun tämän isä lähti ja Jim jäi yksin satamaan. Elokuvan lopussa Silverin tehdessä lähtöä Jim kuitenkin hyväksyy asian, ja avaa Silverille portit tämän uutta seikkailua varten. Silver on ehkäpä suurin tekijä Jimin hahmokehityksessä. Hän oppii Silverin ansiosta näkemään itsensä paremmalla tavalla, olemaan varmempi omista päätöksistään ja hän tuntuu myös ymmärtävän, että vaikka ihmiset lähtevät, se ei aina tarkoita, etteivätkö he välittäisi.

 

Jimissä yhteisiä piirteitä itseni kanssa ovat tämän oman tilan tarve ja erityisesti teini-iän heikohko itsetunto. Eniten pidän hahmosta kuitenkin yksinkertaisesti tämän mielenkiintoisen elämäntarinan ja selkeän kehityksen vuoksi. Hahmo vaikuttaa käsittelevän seikkailunsa aikana paljon menneisyyteensä liittyvää painolastia, ja lopussa esiintyvästä iloisesta Jimistä huomaa selkeän muutoksen elokuvan alussa nähtävään, toivottomuudessa rämpivään Jimiin. Tylsimpiä päähenkilöitä ovat usein ne täydelliset hahmot, joissa ei yksinkertaisesti edes ole mitään kehitettävää. Jim on kuitenkin todella mielenkiintoinen ja moniuloitteinen hahmo, minkä vuoksi koko Aarreplaneetan seikkailua on ilo seurata juuri hänen näkökulmastaan.

Ihailtavia piirteitä hahmossa ovat tämän tunnollisuus, rohkeus ja kyky selvitä vastoinkäymisistä. Kuten aiemmin mainitsin, Jim haluaa tehdä työnsä hyvin ja huolellisesti, vaikka kapinahenkinen ensivaikutelma saattaisi vaikuttaa muulta. Rohkeutta hahmolta taas löytyy läpi elokuvan, sillä tämä tuntuu suorastaan janoavan seikkailua ja adrenaliinin virtausta vaarojen uhatessa. Tosin ajoittain kuljetaan hieman myös uhkarohkeuden puolella. On myös hienoa, kuinka Jim on lopulta säilyttänyt hyväntahtoisuutensa ja huolehtivaisuutensa synkästä menneisyydestä ja tietämättömyyden varjossa elämisestä huolimatta. Tämä huomataan esimerkiksi kohtauksessa, jossa Jim tapaa B.E.N:in, eikä lopulta halua jättää tätä yksin vaan suostuu ottamaan muistinsa kanssa kamppailevan robotin mukaan seikkailulleen.

Tulen todennäköisesti olemaan loppuelämäni katkera Aarreplaneetan huonosta menestyksestä, joka johti myös sen jatko-osan peruuntumiseen. Vaikka Disneyn jatko-osat harvemmin ovat erityisen kehuttavia, olisin ehdottomasti halunnut tietää Jimin isästä enemmän ja saada ehkäpä jopa tietää syyn tämän lähdölle. Lisäksi olisi tietysti ollut mielenkiintoista nähdä, millainen Jim olisi itse elokuvassa ollut Aarreplaneetan tapahtumien muokattua hänestä rohkeamman ja määrätietoisemman ihmisen, tai ehkäpä todistaa Silverin ja Jimin uudelleenkohtaaminen. Onneksi hahmo pääsee kuitenkin loistamaan edes tässä yhdessä elokuvassa aidosti, ja hänestä on tarinassa osattu ottaa kaikki irti!

Look at you! Glowing like a solar fire. You're something special, Jim. You're gonna rattle the stars, you are! 

 

- John Silver Jimille