Toy Story - elokuva-arvostelu

Juonenkerronta alkaa ja päättyy ***-merkkiin. En kerro loppuratkaisua, mutta jos haluat välttyä mahdollisimman hyvin juonipaljastuksilta, voit siirtyä suoraan arvosteluun.

***

Andy on nuori poika joka leikkii lasten tapaan mielellään leluillaan. Mutta mitä lelut tekevät silloin, kun niillä ei leikitä?  Kun Andyn huoneessa ei ole ihmisiä, lelut elävät aivan omaa elämäänsä. Leluille koittaakin jännittävät ajat, kun Andyn syntymäpäivät koittavat ja perheen muuttokin lähestyy. Pojan suosikkilelu, sheriffinukke Woody, koettaa pysyä itsevarmana ja huolettomana, mutta Andy saakin lahjaksi ajan halutuimman avaruuslelun, Buzz Lightyearin, jolla uudenlaisia ominaisuuksia riittää. Kateus ja katkeruus alkaa nousta ykköslelun paikasta nauttineen Woodyn päähän ja kaksi suosikkilelun paikasta taistelevaa nukkea joutuvat nopeasti törmäyskurssille. Woodyn kateuden seurauksena kaksikko joutuu lopulta pois kotoa suuremmalle seikkailulle kuin oli tarkoitus.

***

Toy Story - leluelämää on merkittävä elokuva jo sen vuoksi, että se on ensimmäinen täysin tietokoneella tehty täyspitkä animaatio ja myös Pixarin ensimmäinen pitkä elokuva. Elokuvan julkaisuvuosi on 1995, mutta se on kestänyt hyvin aikaa eikä häviä paljoakaan uusille animaatioille. Toy Story on saanut yleisesti ottaen hyviä arvosteluja ja menestyi sen verran hyvin, että sille on tehty kaksi jatko-osaa ja runsaasti oheistuotteita. Jatko-osista mainittakoon sen verran, että Toy Story on ainoita elokuvia, jonka jatko-osat yltävät alkuperäisen elokuvan tasolle-elleivät jopa korkeammalle. 

Toy Storyn ohjaaja on John Lasseter ja käsikirjoittaja Joss Whedon. Lopputuloksesta päätellen molemmat ovat tehneet erittäin hyvää työtä. Elokuvan kesto on noin 1h 20min ja sen katsoo melko kepeästi alusta loppuun.

Toy Storyn hahmot ovat jokainen omalla tavallaan hauskoja ja mielenkiintoisia. Woody (Tom Hanks/Antti Pääkkönen) on sheriffinukke, joka on ollut alusta asti Andyn leikkien sankari. Woodylla

on selässään vetonaru, josta vetämällä nukke sanoo erilaisia vuorosanoja, kuten "saappaassani on käärme!"  Vaikka Buzz ja Woody ovat molemmat elokuvan päähenkilöitä, Woodyyn päästään mielestäni elokuvassa enemmän sisälle.

Elokuvan toinen päähenkilö on uuden aikakauden avaruuslelu Buzz Lightyear (Tim Allen/Santeri Kinnunen). Buzzilla on mm. karatekäsi, avautuvat siivet, käsilaser ja nappi, jota painamalla lelu sanoo mm. "Buzz Lightyear pelastaa". Myös legendaarinen "Kohti ääretöntä ja sen yli!" lausahdus kuullaan Buzzin suusta. Woody ja Andyn muut lelut tiedostavat olevansa leluja, mutta Buzz uskoo vahvasti olevansa oikea avaruusrangeri ja eksyneensä väärälle planeetalle.

Muita Andyn leluja ovat mm. päättäväinen ja suorasanainen herra Perunapää (Don Rickles/Pekka Autiovuori), Woodyn mielitietty Bo Peep (Annie Potts/Katariina Kaitue), itsestään epävarma dinosauruslelu Rex (Wallace Shawn/Mikko Kivinen) ja säästöpossu Röh (John Ratzenberger/Petteri Summanen).
Andy (John Morris/Olli Parviainen) on kiltti ja leluistaan hyvää huolta pitävä poika. Andyn naapurissa asuva Sid (Erik von Detten/Konsta Hietanen) taas on leluja hellästi käsittelevän Andyn vastakohta. Sidin suosikkipuuhiin kuuluukin mm. lelujen räjäyttely takapihalla.

Kuten aiemmin mainitsin, Toy Story oli siis ensimmäinen täysin tietokoneella tehty pitkä animaatioelokuva. Tietokoneanimaatiot ovat oletettavasti menneet paljon eteenpäin, mutta Toy Story näyttää silti edelleen hyvältä. Ihmiset ovat jonkin verran epäaidomman ja hieman muovisemman näköisiä kuin nykypäivän animaatioissa, mutta elokuvassa kuvataan lähinnä leluja, joten se ei haittaa elokuvakokemusta ollenkaan.

Toy Storyyn on saatu erittäin hyvin sekoitettua kunnon tarina ja hyvä huumori. Vitsejä ja hauskoja viittauksia lentää läpi elokuvan, mutta samaan aikaan elokuvassa käsitellään mm. kateutta, itsensä etsimistä ja ystävyyttä. Vaikka olen välillä liian kriittinen huumorin suhteen ja saatan kyllästyä jatkuviin vitseihin, Toy Storyn huumori on kuitenkin aina jaksanut viihdyttää. Huomasinkin automaattisesti hymyileväni läpi elokuvan! Tähän toki vaikuttaa myös nostalgia, sillä en ollut katsonut Toy Storya pitkään aikaan ja katsoin lapsena tätä elokuvaa todella paljon. En edes jaksa miettiä montako kertaa olen elämäni aikana katsonut  Woodyn ja Buzzin eeppisen mutta mielenkiintoisen seikkailun läpi!

Katson lähes aina elokuvat alkuperäisellä kielellä, mutta lapsuusmuistojen vuoksi Toy Story täytyy katsoa useimmiten suomeksi. Mielestäni suomenkielinen dubbaus on onnistunut todella hyvin ja äänet sopivat hahmoille hienosti. Myös englanninkielinen versio on kuitenkin todella onnistnut ja erityisesti Tom Hanks on mainio valinta Woodyksi.

Lauluja Toy Storysta löytyy kolme kappaletta. Ne ovat kaikki ihan kivoja ja sopivat hyvin elokuvaan.

Esittäjänä englanninkielisessä versiossa toimii Randy Newman ja suomenkielisessä Pepe Ahlqvist. En osaa vertailla kappaleiden eri kielisiä versioita, sillä en rehellisesti sanottuna muista englanninkielisistä versioista mitään.  Mielestäni kolme laulua on juuri sopiva määrä tähän elokuvaan, eikä se enempää tai vähempää lauluja kaipaa.

Toy Story on ajaton klassikko, joka kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Hahmot ovat hauskoja ja myös päähenkilöistä on saatu kiinnostavia ja samaistuttavia. Lisäksi elokuvan idea on kiinnostava ja mukaansa tempaava. Animaatio on aikaansa nähden erinomaista ja toimii moitteettomasti nykypäivänäkin. Tähän elokuvaan en vain koskaan kyllästy.

4,5/5

Viidakkokirja (2016) - elokuva-arvostelu

Juonenkerronta alkaa ja päättyy ***-merkkiin. En kerro loppuratkaisua, mutta jos haluat välttyä mahdollisimman hyvin juonipaljastuksilta, voit siirtyä suoraan arvosteluun.

***

Mowgli on orpo pikkupoika, joka on asunut lähes koko elämänsä viidakossa susilauman kasvattamana. Ihmisille kaunaa kantava tiikeri, Shere Khan ei kuitenkaan jaksa enää kauaa katsella ihmispentua elävänä ja haluaakin surmata tämän. Huolehtivainen pantteri Bagheera lähteekin johdattamaan Mowglia ihmiskylään, jossa poika olisi turvassa kaltaistensa kanssa. Mowgli ei kuitenkaan tahdo lähteä ja haluaakin näyttää parhaansa mukaan kuuluvansa viidakkoon. Elokuvan aikana matkalle lähtee myöskin Mowglille tärkeäksi muodostunut karhu Baloo.

***

Jon Favreau on tunnettu ohjaaja erityisesti Iron man-elokuvistaan, mutta 2016 ruudulle pääsikin Disneyn Viidakkokirjan uusi versio. Tarina perustuu alun perin Rudyard Kiplingin tarinakokoelmaan, mutta tutuin versio monille taitaa olla Disneyn piirretty elokuvaversio vuodelta 1967. Nostalginen Disney-klassikko ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut suosikkeihini, vaikka olen sen muutamaan otteeseen nähnyt.  En myöskään ole oikeastaan koskaan ole pitänyt erityisemmin Disneyn näytellyistä uudelleen filmatisoinneista (Liisa ihmemaassa, Maleficent), koska mielestäni ne ovat olleet todella äkkiä unohdettavia. Ennakko-odotukset tätäkään elokuvaa kohtaan eivät siis olleet päätä huimaavat. Elokuva lojui kauan katselua odottavien elokuvien listalla, mutta jotenkin sen katsominen aina jäi. Nyt sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi katsoa Viidakkokirjan näytellyn version ja elokuva itse asiassa yllätti positiivisesti.

Lähes kaikki hahmot ovat tuttuja Disneyn Viidakkokirjan aiemmasta versiosta. Joidenkin hahmojen merkitys on kuitenkin hieman muuttunut ja minusta erityisesti tarinan pahis, tiikeri Shere Khan (äänenä Idris Elba) on uudessa versiossa julmempi ja mielenkiintoisempi hahmo. Viidakkokirjan päähenkilö Mowgli on piirretyssä versiossa mielestäni melko tylsä ja massaan hukkuva päähenkilö, mutta ihan pidettävä 

hahmo. Uudessa versiossa Mowgli on melko samanainen kuin aiemmassa, mutta lapsinäyttelijä Neel Sethi saa ajoittain hahmoon hieman lisää mielenkiintoa. Mowglia alusta asti vahtinut pantteri Bagheera (Ben Kingsley) on vakava ja välillä ilonpilaajamainen "lapsenvahti", mutta tekee kaiken kuitenkin Mowglin hyväksi.

Disneyn piirretyssä versiossa monet hurmasi erityisesti laiskahko ja hauska karhu Baloo. Odotinkin mielenkiinnolla millainen hahmo on tässä versiossa. Karhu on edelleen todella lämminhenkinen ja rento kaveri, ja todella pehmeän ja lutuisen näköinen. Baloo (Bill Murray) onkin suosikkihahmoni molemmissa elokuvissa.

Kaa-käärmeen (Scarlett Johansson) rooli jää uudessa elokuvassa paljon entistä pienemmäksi ja hänellä onkin vain yksi oma kohtaus, joka ei sekään oikeastaan muuta elokuvan juonta suuntaan tai toiseen. Kaa tuntuukin melko ylimääräiseltä hahmolta, joka oli pakko tunkea elokuvaan, koska se oli aiemmassa versiossa melko pidetty ja merkittävämpi hahmo. Minua ei olisi oikeastaan edes haitannut, vaikka koko käärmettä ei tässä elokuvassa olisikaan ollut.

Viidakkokirjassa on myös todella paljon muita hahmoja, joilla on elokuvan kannalta enemmän tai vähemmän merkitystä. Norsut ovat todella arvostettuja ja melkein jumalallisia eläimiä ja Mowglista huolehtinut susiemo on sydämellinen hahmo. Eläimet ovat aidon näköisiä, mutta niissä erottuu silti mielikuvituksen tuote ja lämminhenkisyys. Monet eläimet näyttävät myös todella suurilta ihmispoikaan verrattuna.

Viidakkokirja on tehty lähes kokonaan tietokoneella aina maisemista eläinhahmoihin asti. Ulkonäöllisesti se onkin oikeaa silmänruokaa ja olisi ollut varmasti hieno kokemus erityisesti elokuvateatterissa. Elokuvan kesto on 1h 42min, joka on melko tavallinen aika elokuvalle, mutta silti välillä juoni tuntui pitkästyttävältä. Tähän vaikuttaa kuitenkin vahvasti aiemman elokuvan juoni, sillä uusintaversio seuraa melko vahvasti vanhan klassikon jalanjälkiä.

Loppujen lopuksi Viidakkokirja oli positiivinen yllätys ja kuuluu yhdeksi parhaimmista Disney-klassikoiden näytellyistä versioista. Suurin osa hahmoista on näyttäviä ja mielenkintoisia ja Neel Sethi vetää Mowglin hahmon kiitettävästi läpi elokuvan. Elokuvan juoni on melko tasapaksu, mutta mielestäni selvempi ja syvällisempi kokonaisuus kuin vuoden 1967 musiikin täyteinen versio.

Juonellisesti Viidakkokirja ei kuitenkaan herättänyt kovinkaan suuria tunteita missään kohtaa. Musiikillisesti elokuva on ihan mukava, mutta aiemmasta elokuvasta lainatut kappaleet tuntuvat hieman turhilta. Lyhyesti sanottuna Viidakkokirja oli kuitenkin mukava elokuvakokemus, joka kannattaa katsoa läpi.

3/5