arvostelussa: Dumbo (2019)

Vuonna 1941 julkaistussa Disney-klassikossa seikkaillut Dumbo-norsu kuuluu kenties studion tunnetuimpien eläinhahmojen joukkoon. Ei siis ole ihme, että myös se vedettiin mukaan studion uuteen hitti-ideaan, live-action elokuvaksi. Ennen ensi-iltaa julkaistut trailerit kuitenkin kertoivat nopeasti, että kyseessä olisi vahvalla otteella alkuperäisestä muokattu tarina. Erityisesti ihmishahmot vaikuttivat olevan runsaasti alkuperäistä vahvemmin esillä. Piirretty Dumbo kuuluu lapsuuteni ehdottomiin lempielokuviin, joten suhtautumiseni uuteen versioon oli hyvin ristiriitainen. Toisaalta lapsuuden lempihahmon seikkailuihin olisi kiva palata, toisaalta epäilykset uutta versiota kohtaan olivat suuret, kun suurin osa klassikoista live-actioneiksi muokatuista elokuvista oli jäänyt hyvin laimeiksi.

Sirkus menestyy yhä heikommin, ja tirehtööri Max Medici kaipaa kipeästi sirkukselleen uusia tuulia. Hän tulee ostaneeksi poikasta odottavan elefantin, ja pikkunorsusta odotetaan tulevan sirkuksen uusi, suloinen vetonaula. Syntyneellä norsulla on kuitenkin valtavat korvat, ja se saa välittömästi kokea runsaasti pilkkaa. Suuret korvat eivät kuitenkaan osoittaudukaan vain kömpelöiksi, vaan pian Dumbo jo osoittaakin olevansa maailman ainoa lentävä elefantti.

Uusi Dumbo on säilyttänyt hyvin suloisuutensa ja ujoutensa. Hahmo saa katsojan nopeasti puolelleen, eikä sille voi toivoa kuin hyvää. Dumbon keräämä pilkka saakin nopeasti verenpaineen nousemaan jokaista sitä kiusaavaa hahmoa kohtaan. Pienestä elefantista on myös saatu onnistuneen ilmeikäs. Vaikka hahmo ei puhu, sen elekieli osoittaa taitavasti sen ajatukset ja tunteet. Dumbo on myös hyvin inhimillinen eläinhahmo. Se ymmärtää ihmisten puhetta erittäin hyvin, ja lisäksi se tuntuu ajattelevan hyvin ihmismäisesti, kuten Disney-elokuvissa yleensäkin.
Kuten traileri nopeasti kertoi, uudessa Dumbossa myös ihmiset ovat suuressa roolissa. Eniten heistä päästään seuraamaan sirkuksen mukana kulkevaa perhettä. Perheen isä Holt Farrier (Colin Farrell) on juuri palannut sodasta, jossa menetti kätensä. Lisäksi hän on jäänyt leskeksi, ja perheen äidin kuolema on ollut koko perheelle suuri pala. Hahmo kuuluu joukkoon "ihan kiva". En yksinkertaisesti meinaa keksiä hänestä muuta sanottavaa. Hänen puolelleen on helppo asettua, ja hän on myös oikeudenmukainen, mutta lopulta hahmo tuntuu hieman keskeneräiseltä. Hahmolle ei ole oikeastaan keksitty mitään erityistä persoonallisuutta, jolla hän jäisi mieleen.
Holtin lapset, Milly (Nico Parker) ja Joe (Finley Hobbins) kiinnostuvat Dumbosta ensimmäisinä, ja he kulkevatkin runsaasti pikkunorsun mukana. Milly on kiinnostunut tieteestä, mutta hänen isänsä toivoisi tytön liittyvän sirkuksen esityksiin. Joe taas jää siskoaan runsaasti enemmän varjoon, eikä häneen saa tutustuttua senkään vertaa, mitä muihin päähahmoihin. Joe tarjoaa muutaman piristävän kohdan lapsenomaisella optimismillaan ja vauhdikkuudellaan, mutta jää suurimmaksi osaksi pahasti syrjään.

Sirkuksen tirehtöörinä toimiva Max Medici (Danny DeVito) on hajamielinen ja hyvin stressaantunut tapaus yrittäessään pitää sirkustaan pystyssä. Hahmo on hauska nopeiden mielentilojensa kanssa, mutta ei ehkäpä niin hauska kuin olisi tarkoitus. Elokuvan pahiksena toimiva, rikas ja omaa huvipuistoa pyöritävä V.A. Vandvere (Michael Keaton) taas on kamala, mutta en tiedä onko se hyvä vai huono asia, kun kyseessä on elokuvan pääpahis. Hahmo on yksinkertaisesti niin moraaliton ja itsekeskeinen, että hänen todella toivoo häviävän pelin ja äkkiä. Vadveren vaimo Colette (Eva Green) nousee elokuvan aikana merkittävämpiin hahmoihin, mutta jää muiden tapaan hyvin laimean ja keskeneräisen oloiseksi.

Dumbon taustamaisemat ja lavastukset ovat hienoja, mutta yllättävän ahdistavia ja synkkiä. Huvipuisto ja sirkus tuntuvat vierailta ja hämäriltä, eivätkä juurikaan puoleensavetäviltä. Elokuva tuntuu yrittävän olla jotakin taianomaista, mutta itselleni sitä oloa ei missään kohtaa tule. Oikeastaan koko elokuva on yllättävän synkkä, vaikka niin on myös alkuperäinen versio. Kuitenkin synkkyyttä on ilmeisesti tarkoituksella pidetty yllä tai lisätty, kun myös ihmishahmoillla menee kehnosti sen lisäksi, että Dumbolla on paha olla. Tunnelma onkin valtaosan ajasta alakuloinen, vaikka myös ilon hetkiä löytyy. Koska elokuvaa tulee varmasti katsomaan moni piirrosversion fani, on elokuvaan jätetty myös heille pieniä nostalgiahetkiä. Baby Mine-kappale kuullaan elokuvassa melko alku puolella, ja lisäksi monien muistoihin jääneet pinkit elefantit saavat oman hetkensä. Nämä kohtaukset on onnistuttu sisällyttämään elokuvaan melko toimivasti, ilman että ne tuntuisivat täysin väkisin väliin laitetuilta.

Juonellisesti Dumbo ei herätä sen suurempia tunteita. Ajoittain elokuva tuntuu etenevän hitaasti tai toistavan itseään, ja kiinnostus meinaa lopahtaa. Ehdin itse asiassa miettiä jo elokuvan vaihtoa, mutta Dumbon päästessä vauhtiin halusin kuitenkin tietää, miten kaikki tulisi lopulta menemään. Juonenkäänteet eivät tarjoa sen suurempia yllätyksiä, mutta seikkailun kuitenkin seuraa lopulta loppuun ilman sen suurempia ponnisteluja. Lisäksi sen juonessa oli tehty mukavia ratkaisuja, joilla on sanomaa. Toista kertaa se tuskin pääsee kuitenkaan katsottavaksi.

Dumbo jättää lopulta melko kylmäksi. Se tuntuu etsivän taianomaisuutta ja tunnelmallisuutta, mutta ei missään kohtaa yllä tavoitteeseensa. Dumbo on hahmona suloinen ja onnistunut, ja se myös mukavasti rohkaistuu elokuvan aikana. Ihmishahmot jäävät kaikki melko yksinkertaisiksi. Elokuvan pahis saa kyllä nopeasti vihan puolelleen, mutta hän on niin kamala, ettei häntä haluaisi katsoa lainkaan. Elokuvan juoni on keskinkertainen, mutta siinä on myös hyvää sanomaa mm. erilaisuuden hyväksymisestä ja eläinten oikeuksista. Yleistunnelma on melko lannistunut, mutta en tiedä johtuuko se täysin elokuvan yleisestä masentavasta tunnelmasta vai siitä, että elokuva oli pettymys. Elokuvan päästessä vauhtiin alkukankeuksien jälkeen, katsoo seikkailun kuitenkin kerran loppuun ilman sen suurempia ponnisteluja. Uskon myös, että elokuvalle löytyy kannattajansa. Eläin- ja seikkailuelokuvista pitävät lapset voivat pitääkin Dumbosta.  Itse pidin lapsena poikkeuksellisen synkkinä tunnetuista eläinelokuvista (Topi ja Tessu, Dumbo...)  ja uskon, että olisin saattanut tästäkin pitää sen suloisen päähenkilön vuoksi.

2/5

Dumbo (1941) arvosteluun pääset tästä

kuvat osoitteesta www.imdb.com