torstai 27. tammikuuta 2022

Vuoden 2022 odotetuimmat elokuvat

Nyt kun vuosi on vaihtunut, alkaa väkisinkin selvittelemään millaista elokuvatarjontaa tältä vuodelta voikaan odottaa. Keräilen tähän tekstiin vain omia suosikkejani, joten todennäköisesti lista tulee olemaan animaatio- ja supersankaripainoitteinen.

 

9. Black Panther: Wakanda Forever 

 

Kun Marvel Studiosin Black Panther julkaistiin vuonna 2018, se sai erinomaisen vastaanoton kriitikoilta. En muista itse pitäneeni elokuvasta niin paljoa, mutta erityisesti sen hahmot jäivät positiivisesti mieleeni. Pääroolia esittäneen Chadwick Bosemanin äkillisen poismenon jälkeen suunnitelmat jatko-osasta ovat todennäköisesti kokeneet paljon muutosta. Olen kuitenkin iloinen, ettei Marvel Studios aio hankkia aiemman osan päähenkilölle T'Challalle uutta näyttelijää. Uskon elokuvan tulevan herättämään paljon tunteita, kun otetaan myös tosielämän tapahtumat huomioon. Black Panther: Wakanda Forever on tarkoitus julkaista marraskuussa, joten elokuvasta saadaan enemmän materiaalia vasta myöhemmin vuoden kuluessa. 

 

  8. Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore

 

Vaikka en ole suurin mahdollinen Potter-fani, pidän kuitenkin velhomaailmaa hyvin kiehtovana ja víihdyn Potter-kirjojen- ja elokuvien parissa enemmän kuin hyvin. Fantastic Beasts -elokuvasarja on tarjonnut mukavan tavan palata näihin maisemiin. Lisäksi näistä elokuvista on myös muodostunut minulle ja ystävälleni jonkinlainen perinne, sillä olemme käyneet katsomassa molemmat aiemmat osat yhdessä elokuvateatterissa, ja näin aiomme toimia myös jatkossa! Elokuvasarjan ensimmäinen osa Fantastic Beasts and Where to Find Them oli todella hyvä. Toinen osa Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald tuntui hieman hätäiseltä, mutta myös sitä katsoessa mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Odotan uutta elokuvaa nimen perusteella jo melko innolla, sillä Dumbledore on hahmona aina ollut todella mielenkiintoinen, ja haluan nähdä, miten elokuvan kirjoittajat ovat tätä mystistä hahmoa uudessa tarinassaan hyödyntäneet. Toisaalta harmittaa hyvin suuresti, ettei Johnny Depp esiinny enää kolmannessa elokuvassa. 

 

 7. Lightyear

Pixarilta nähdään kesällä Toy Storyihin liittyvä spin-off elokuva Lightyear, joka ilmeisesti esittelee Buzz Lightyear-lelun taustalla olevan hahmon alkuperäistarinan. Elokuvan traileri vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta avaruusseikkailulta, ja luottoni Pixariin elokuvien laatuun on kova studion aiempien onnistumisten vuoksi. Kun törmäsin elokuvaan ensimmäisen kerran, jolloin tiedossa oli vain tulevan elokuvan nimi, olin melko epäileväinen. Nyt kun elokuvan perusidea ja traileri ovat kuitenkin julkistettu, odotan elokuvaa jo kovalla innolla! 

 

6. Thor: Love and Thunder

 

 Marvelin elokuvatarjonta vaikuttaa kokonaisuudessaan tänä vuonna innostavalta. Thor saa vielä neljännen sooloelokuvansa, kun Thor: Love and Thunder ilmestyy elokuvateattereihin. Thorista on vaikea olla pitämättä, ja hahmo on saanut jo hyvin laajan tarinankaaren MCU:ssa. Uudessa elokuvassa erityisesti mielenkiintoa herättää Jane Fosterin (Natalie Portman) paluu, sillä hahmo katosi kuvioista hieman yllättäen, vaikka ensimmäisissä Thor-elokuvissa hänellä oli melko suuri rooli. En itse pitänyt Janesta noissa elokuvissa, mutta uskon hahmossa olevan potentiaalia, jos hahmo kirjoitettaisiin mielenkiintoisemmaksi. Toivon siis, että Janessa nähtäisiin enemmän persoonallisuutta uudessa elokuvassa. Lisäksi odotan innolla muiden Marvel-hahmojen näkymistä elokuvassa, sillä elokuvan traileri ja näyttelijäkaarti antavat jo hieman osviitaa siitä, mitä on luvassa... 

 

5. The Batman 

 

En ole vielä päässyt kunnolla sisään DC Comicsin maailmoihin, mutta uusi Batman-elokuva on noussut uutisotsikoihin erityisesti näyttelijäkaartin julkistamisesta lähtien, joten tätä on ollut vaikea olla huomaamatta. Batmanina nähdään tällä kertaa Robert Pattinson. Voin myöntää olleeni yllättynyt ja hieman epäileväinen kuullessani asiasta ensimmäisen kerran, mutta tällä hetkellä suhtaudun asiaan hyvin odottavaisin mielin. Robert Pattinson on muistettu vuosia erityisesti Twilight-elokuvista, ja näyttelijä on ilmaissut selvästi, ettei ole erityisen ylpeä tästä. On siis erittäin mielenkiintoista nähdä Pattinson aivan uudenlaisessa roolissa! Koska kyseessä on niin ikoninen hahmo ja elokuvaversioita on nähty hurjasti, asettaa se uudelle elokuvalle suuret paineet. Elokuvan synkkä ja melkein ahdistava traileri vaikuttaa kuitenkin aidosti lupaavalta, ja vuoden 2019 Joker osoitti jo, että DC edelleen osaa synkkien supersankarielokuvien salat. The Batman on tarkoitus julkaista maaliskuun alussa, joten kauaa ei enää tarvitse odottaa... jos ystävämme korona sen sallii.  

 

4. Turning red

 

 En voi olla odottamatta optimistisin mielin Pixar-elokuvia! Erityisesti minua kiinnostaa tämän vuoden tarjonnasta Turning red, koska se tarjoaa täysin uuden tarinan ja uudet hahmot. Elokuvan traileri ei ole itselleni innostavimmasta päästä, mutta uskon elokuvan tarjoavan paljon enemmän kuin traileri antaa ymmärtää. Koronan vuoksi elokuva julkaistaan suoraan Disney+ palveluun, mikä on harmi, sillä olisin ehdottomasti halunnut käydä katsomassa sen isolta ruudulta...  

 

3. Srange World 

   

Disney klassikot tulevat aina olemaan minulle erityisen odotettuja. Studion viimeisin elokuva Encanto ihastutti minut täysin, ja se myös kasvatti innostustani Disneyn tämän vuoden tarjontaan. Strange Worldista ei ole vielä paljoakaan tietoa, sillä se julkaistaan vasta marraskuussa. Ilmeisesti elokuva esittelee ainakin uuden fantasiamaailman omine otuksineen, mikä riittää jo itselleni tässä kohtaa nostamaan innostusta :D. Elokuvasta on julkaistu vain yllä oleva konseptikuva, mikä näyttää mielenkiintoiselta! Tuntuu hassulta odottaa innolla jotakin, mistä tiedän tässä kohtaa näin vähän, mutta minkäs teet! 

 

2. Dr. Strange in the Multiverse of Madness

  



Marvelin Dr. Strange in the Multiverse of Madness herätti kiinnostukseni jo viime vuonna, kun elokuvasta alkoi tippua lisää tietoa ja MCU:n monet uudet elokuvat viittasivat siihen. Marvelin uusista sarjoista omaksi suosikikseni noussut WandaVision teki Wandasta yhden suosikkihahmoistani, ja elokuvassa Wanda tullaan ilmeisesti näkemään Dr. Strangen kanssa. Tämä kuulostaa jo valmiiksi mahtavalta parivaljakolta, enkä osaa edes kuvitella millainen näiden hahmojen välinen dynamiikka tulee olemaan. Multiversumi on myös ideana aina ollut kiehtova, ja Marvel on jo nyt hyödyntänyt tätä ideaa oivallisin tavoin.  

 

1. Spider-Man: Across the Spider-Verse - Part One

 Olen yleensä todella huono päättämään mistään, mutta vuoden odotetuimman elokuvan valitseminen ei tällä kertaa tuottanut vaikeuksia! Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018) saattaa lukeutua jopa kaikkien aikojen lempielokuvieni joukkoon, ja olen vain kasvattanut omaa innostustani pelaamalla uusinta Spider-Man: Miles Morales-peliä PlayStationilla... Ensimmäisen osan animaatio on kerta toisensa jälkeen upeaa katseltavaa, enkä malta odottaa että pääsen sukeltamaan takaisin siihen sarjakuvamaailmaan.  Myös elokuvan hahmot jättivät syvän jäljen, ja tuntuu mahtavalta saada nähdä heidät uudestaan. Ensimmäisen osan traileri ei todella esittänyt elokuvaa yhtä erityisenä kuin se todellisuudessa oli, mutta toisen osan traileri palauttaa suoraan ensimmäisen osan tunnelmiin ja herättää mielenkiinnon heti. Kysymys kuuluu, miten minun on tarkoitus jaksaa odottaa lokakuuhun asti?

ensimmäisen osan arvostelun voit lukea tästä  

 

Oikein hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!