tiistai 25. elokuuta 2020

arvostelussa: Eteenpäin (2020)




Onward, joka sai suomenkieliseksi nimekseen Eteenpäin on Pixarin tämän vuoden animaatioelokuva, jonka ensi-ilta oli 6,3.2020. Itselleni elokuva olikin vuoden odotetuin, koska Pixar ei yksinkertaisesti ole vielä kertaakaan pettänyt kunnolla! Elokuvalle kävi kuitenkin ajoituksen kanssa melko surkeasti, sillä sen julkaisu ajoittui juuri koronakriisin pahalle alkutaipaleelle, ja elokuvateattereita alettiinkin sulkea melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Lisäksi elokuva joko bannattiin kokonaan tai siitä sensuroitiin vuorosana elokuvassa esiintyneen seksuaalivähemmistöhahmon vuoksi useissa maissa... Koronakriisin vuoksi itsekään en lopulta toiveistani huolimatta päätynyt katsomaan elokuvaa isolta ruudulta, mutta onnekseni löysin sen vihdoin sattumalta Viaplaysta vuokrattavana!

Taiasta kiinnostuneet haltijaveljekset Iikka ja Aaro asuvat maailmassa, josta taika on kadonnut nykyajan erilaisten keksintöjen ja teknologian tehittymisen myötä kokonaan. Iikan 16. syntympäivänä veljekset saavat kuitenkin käsiinsä taikasauvan, jonka avulla he pystyvät taikomaan edesmenneen isänsä takaisin yhden päivän ajaksi. Taika ei kuitenkaan onnistu suunnitelmien mukaisesti, ja isästä tulee näkyviin vain tämän jalat. Iikalla ja Aarolla on yksi vuorokausi aikaa korjata asia ja tavata isä ennen kuin tämä katoaa takaisin tuonpuoleiseen.

Elokuvan päähenkilöitä ovat teini-ikäiset haltijaveljekset Iikka ja Aaro. Iikka on veljeksistä nuorempi ja myös epävarmempi ja ujonpuoleinen. Aaro taas on veljensä vastakohta ja vauhdikkaampi persoona. Veljeksistä välittyy heti kuva, että he tuntevat toisensa läpikoitaisin ja viettävät mielellään aikaa yhdessä. Molemmat hahmot ovat omalla tavallaan kiinnostavia, ja heihin haluaa mielellään tutustua lisää. Lisäksi veljeksistä tulee esiin uusia puolia, ja he kehittyvät elokuvan aikana. Iikkaa ja Aaroa ääninäyttelevät itselleni parhaiten Marvel-elokuvista tutuiksi tulleet Tom Holland ja Chris Pratt, ja on pakko erikseen mainita, että nämä sopivat täydellisesti rooleihinsa! Lisäksi he toimivat hyvin yhdessä, joka tuo oman lisänsä veljesten suhteeseen.



Veljesten lisäksi matkalle päätyy tietysti näiden isä - tai no, puolet hänestä. Vaikka isästä on näkyvissä vain jalat, eikä hän näin ollen pysty esimerkiksi puhumaan tai edes viestimään käsillään, on myös hänestä tehty taitavasti oma hahmonsa ja persoonansa! Hahmo tuo elokuvaan tietysti useita huvittavia hetkiä, mutta lisäksi hän tuo myös koskettavampia hetkiä. Veljesten isä vaikuttaakin mahtavalta henkilöltä, jonka on helppo uskoa olleen hieno persoona myös elinaikanaan.

Muita elokuvan sivuhahmoja ovat mm. veljesten äiti, kentauri konstaapeli Kopukka sekä sankariteoista ravintolatöihin siirtynyt taruolento Mantikori. Sivuhahmot toimivat myös hienosti ja heistä kaikki on kirjoitettu onnistuneesti. Yksikään sivuhahmo ei jää yksinomaan humoristiseksi tai synkäksi hahmoksi, vaan kaikista löytyy sekä syvällisempää että kevyempää puolta.

Eteenpäin nappasi matkaansa välittömästi sen yksityiskohtaisen ja mielenkiintoisen maailman sekä samaistuttavien hahmojen ansiosta. On jotenkin aina mielenkiintoista huomata, miten nykyaika siirtyy myös animaatioelokuviin ja kuinka esimerkiksi erilaiset älylaitteet alkavat vilahdella elokuvissa yhä enemmän. Älypuhelimia hyödynnettiin lisäksi ainakin vuoden 2014 Big Hero 6:ssa ja vuoden 2016 Zootropoliksessa, ja jotenkin en osaa kuvitellakaan miten paljon ne vielä tulevat näkymään elokuvamaailmassa. Lisäksi ideaa nykyajasta on käytetty kiinnostavalla tavalla yhdistämällä se taruolentojen maailmaan. Samaistuttavista hahmoista minuun teki nopeasti vaikutuksen epävarma ja hermostunut Iikka, jossa näin heti itseni yläasteikäisenä! Iikka yrittää kaikkensa sopiakseen joukkoon, kun taas Aaroa ei jaksa enää kiinnostaa lainkaan mitä muut hänestä miettivät.



Juoneltaan Eteenpäin on myös nappisuoritus. Se onnistuu herättämään tunteita laidasta laitaan, ja lisäksi juoni etenee juuri oikeaa tahtia. Tarina ei kiirehdi liikaa, jolloin se ehtii herättää tunteita ja ajatuksia, mutta se kuitenkin etenee jatkuvasti niin, ettei seikkailu jää missään vaiheessa tylsäksi! Erityisesti kuolemaa on käsitelty todella kauniisti. Sitä ei pidetä erityisen synkkänä ja pelottavana asiana, mutta tärkeän henkilön poismeno näkyy kuitenkin kaikkien tämän läheisten elämässä jollakin tavalla. Vaikka tapahtumasta on jo ehtinyt kulua aikaa ja kaikki ovat sopeutuneet tilanteeseen, pysyy muisto läheisestä aina mukana.

Lyhyesti sanottuna Eteenpäin on jälleen tuttua Pixar-laatua. Viihdyin elokuvan parissa erinomaisesti, ja elokuva jätti myös mietittävää sen loppumisen jälkeen. Parhaita asioita elokuvassa ovat sen hyvin kirjoitetut hahmot ja moniuloitteinen ja tunteisiin vetoava juoni. Lisämaustetta tuovat kuitenkin kiinnostava ympäristö ja siellä asuvat erilaiset taruolennot. Seikkailu nappaa täydellisesti mukaansa stressin keskeltä, ja elokuvan jälkeen alkaa taas itsekin haaveilemaan jonkinlaisesta tarunomaisesta seikkailusta.

4/5


postauksen kuvat osoitteesta https://www.imdb.com/title/tt7146812/mediaviewer/rm1039643137

2 kommenttia:

  1. En tiedä oonko ainoa, joka ajattelee tällä tavalla, mutta mun mielestä tää elokuva oli tavallaan poikaversio Frozenista. En tiedä kuuluuko sen olla niin, mutta oli miten oli. Tässä elokuvassa hahmot oli monipuolisia ja jokaisella oli tärkeä rooli. Mun mielestä elokuvien huonoimmat hahmot on ne hahmot, joilla ei ole merkittävää roolia ja joihin ei syvennytä ollenkaan elokuvan aikana. Eteenpäin elokuvasta on vaikea ja jopa mahdotonta valita huonoa hahmoa. Katoin kyseisen elokuvan teatterissa. Yleensä Disney ja Pixar klassikoiden edellä näytetään joku lyhytelokuva, mutta tän elokuvan edellä sitä ei nähty. Ei sillä, että asia ois häirinnyt mua, mutta ihmettelin vaan. Katoin tän elokuvan suomenkielisenä. Mä en ikinä halua tietää ääninäyttelijöitä ennen kun oon nähnyt elokuvan. Yritän elokuvaa katsoessa arvata hahmojen ääninäyttelijät. Selvitän ääninäyttelijät vasta sitten kun oon nähnyt elokuvan. Tästä elokuvasta mä tunnistin tosi vähän ääninäyttelijöitä. Monien hahmojen suomenkielinen ääninäyttelijä oli joko uusi tyyppi tai joku, jonka ääntä mä en tunnistanut. Siitä tulikin mieleen, että mä en tunnistanut Aaron suomenkielistä ääninäyttelijää. Vois luulla, että mä oisin tunnistanut sen, sillä tää tyyppi on ollut ja on myös tulevana syksynä mukana yhdessä tosi-tv-ohjelmassa, jota mä oon katsonut paljon. Ja Aaron ääninäyttelijä on siis Riku Nieminen. Sama homma tapahtui myös Ihmeperhe kakkosen kohdalla. Eveliinan ääninäyttelijä on Krista Kosonen, enkä mä tunnistanut sen ääntä. Toisaalta mä mietin silloin, että Eveliinan ääni kuulostaa jotenkin tutulta,mutta en vaan saanut päähäni kenenkään henkilön nimeä sillä hetkellä. Ei siitä sen enempää. Elokuvan loppuratkaisu oli yllättävä. En todellakaan ois osannut arvata, että Iikan ja Aaron etsimä juttu löytyy just sieltä mistä se löytyi. Elokuvassa oli muutenkin yllättäviä juonenkäänteitä. Niin ja muuten. Oonko mä ainoa, jonka mielestä Iikka näyttää smurffin ja Harry Potterin yhdistelmältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana toi kuvailu miltä Iikka näyttää :D Mutta tosi kinnostava havainto, en oo ees osannut verrata Frozenia ja tätä! Tosin nyt kun asiaa ajattelee niin kyllänän Eteenpäin menis hyvinkin Frozenin poikaversiosta! Hauska myös tuo tapa arvuutella ääninäyttelijöitä. Itellekin tulee usein just tollanen että joku kuulostaa tutulta, mutta jotenkin ei silti saa päähänsä kuka sen näyttelijä vois olla.

      Poista

Parannettavaa, kehuttavaa, kysyttävää? Asialliset kommentit parantavat aina päivää!