arvostelussa: Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001)

Tällä kertaa on aika siirtyä Disney-aiheista hieman erilaisiin tunnelmiin. Sain vuoden alussa luettua loppuun J. R. R. Tolkienin klassikon, Hobitti eli sinne ja takaisin, ja sitä kautta aloin kiinnostumaan enemmän Keski-Maasta. Tällä kertaa kiinnostus painottui kuitenkin elokuvia kohtaan. Ne ovat tunnettuja ja saaneet lähes poikkeuksetta erinomaisia arvioita. Trilogian ensimmäinen osa, Sormuksen ritarit (Lord of The Rings: The Fellowship of the Ring) saapui ensi-iltaan vuonna 2001, eikä elokuvasarja ole menettänyt suosiotaan. Fantasiaelokuvien ystävänä tuntuikin aivan väärältä, etten ollut vieläkään nähnyt yhtäkään niistä lukuun ottamatta pätkiä sieltä täältä. Tilanne oli korjattava nopeasti! Ajattelin ensin katsovani vain ensimmäisen osan yhtenä viikonloppuna ja seuraavan osan joskus muutaman viikon päästä, mutta kuinkas kävikään? Katsoin kaikki kolme elokuvaa kahdessa päivässä. Tämä kenties antaa jo hieman osviittaa sille, mikä mielipiteeni niistä oli.

Monia vuosia sitten vaatimattomaan hobittien kansaan kuuluva Bilbo Reppuli koki elämänsä seikkailun. Matkan varrella hän sai käsiinsä sormuksen, joka tekee käyttäjänsä näkymättömäksi. Sormus osoittautuu kuitenkin olevan paljon muutakin kuin vain näkymättömäksi tekevä, avulias taikaesine. Bilbo vanhenee, ja hän antaa sormuksen nuorelle Frodolle. Frodon vaaralliseksi tehtäväksi tulee palauttaa vaarallinen ja koko Keski-Maan kohtaloa uhkaava sormus tuhottavaksi synkkään Mordoriin. Mukaan vaarallista ja suurta tehtävää suorittamaan lähtevät tämän paras ystävä Sam ja kaksi muuta hobittia Pippin ja Merri, salaperäinen Aragorn, taitava sotilas Boromir, haltioiden kansaan kuuluva Legolas, Gimlin-kääpiö sekä tietysti mahtava Gandalf-velho.

Taru sormusten herrasta-trilogia sijoittuu tietysti Keski-Maahan. Elokuvan maisemat ovat peräisin Uudesta-seelannista. Keski-Maassa asuu monia kansoja ja erilaisia olentoja, kuten pienikokoisia ja tavallisesti hyvin vaatimatonta elämää eläviä hobitteja, tarunomaisia haltijoita ja suuria velhoja. Maan historia on luotu kiehtovasti, ja monilla kansoilla on edelleen kaunaa kantavia suhteita toisiinsa. Myös eri olentojen asuinpaikat ovat mukavan erilaisia. Hobittikylä on hyvin vaatimaton, kun taas esimerkiksi haltijoiden palatsi on suuri ja näyttävä.

Tarinan päähenkilö on hobitti Frodo Reppuli (Elijah Wood). Frodo on elänyt muiden hobittien tapaan koko elämänsä tutussa ja turvallisessa Konnussa. Yhtäkkiä ilmaantuva valtava vastuu ja vaarallinen matka kohti tuntemattomia alueita ei siis tule iloisena yllätyksenä. Frodo on kuitenkin ainoa, joka pystyy viemään sormuksen Mordoriin. Yksi elokuvan kiinnostavimpia puolia on ehdottomasti Frodon muuttuminen matkan aikana. Aluksi hän on neuvoton ja epävarma, mutta matkan aikana hahmo tulee askel askeleelta päättäväisemmäksi ja kypsemmäksi. Frodo on päähenkilönä hyvin samaistuttava, sillä hän ei suinkaan ole heti seikkailuun lähtiessään urhea ja kaiken taitava sankari, vaan tavallinen ja epävarma hobitti, jonka kohtaloksi on osoittautunut pakon edessä valtava vastuu. Frodo onkin lempihahmoni koko elokuvasta samaistuttavuisuutensa ja hahmokehityksensä ansiosta.
Sormuksen Frodolle luovuttava Bilbo Reppuli (Ian Holm) esiintyy myös elokuvassa muutamaan otteeseen, vaikkei hän lähdekään itse seikkailulle mukaan. Bilbo tuntuu heti hyvin samankaltaiselta kuin Hobitti-kirjassa. Hän on vaatimaton, ehkä hieman höperö ja todella sympaattinen hahmo. On myös pelottavaa nähdä, kuinka sormus alkaa vaikuttaa myös häneen. Tämä tekee taikasormuksesta yhä voimakkaamman oloisen. On pelottavaa nähdä, kuinka edes sormusta aiemmin ajattelematta käyttänyt Bilbo ei mahda sen houkuttavalle ja uhkaavalle voimalle mitään.

Frodon kanssa tiiviisti yhdessä kulkee tämän paras ystävä ja puutarhuri Samvais "Sam" Gamgi (Sean Astin) Sam on hyvin lojaali, ja hän toimii myös usein tukena ja rohkaisijana ystävälleen. Toisaalta matka on kuitenkin suuri askel myös Samille, joten rohkaiseminen on molemminpuolista. Sam on usein optimistinen, ja hän on tosiystävä, jollaisen jokainen kaipaa rinnalleen. Hahmo on Frodon tapaan myös inhimillinen omine haasteineen.
Samin ja Frodon lisäksi Konnusta lähtevät matkaan erottamattomat hobittiystävykset Pippin (Billy Boyd) ja Merri (Dominic Monaghan). Kaksikko on mukava energiapakkaus, jotka joutuvat kuitenkin usein myös ongelmiin. Pippin ja Merri saavat usein hymyn huulille, mutta heillä on myös selvästi haikeammat hetkensä. He tuntuvatkin oivalta lisältä ryhmään, sillä he tuovat usein iloa, mutta heillä on kuitenkin myös oikea merkityksenä tarinassa, eivätkä he jää näin tuntumaan turhilta.

Hobittien rinnalla elokuvan hahmoista päällimmäisenä jää mieleen tietysti vanha ja mahtava velho Gandalf Harmaa (Ian McKellen). Gandalf on selvästi hyvin voimakas ja viisas, ja hän toimiikin korvaamattomana apuna useissa tilanteissa. Lisäksi hahmo on hyvin lämminhenkinen, ja hänestä on helppo pitää. Gandalfilta löytyy lisäksi humoristiset hetkensä, jotka saavat pitämään hahmosta vieläkin enemmän.
Matkaan mukaan lähtevät myös haltijoiden kansasta ylväältä ja hyvin asialliselta vaikuttava Legolas (Orlando Bloom) sekä tämän viholliskansaan eli kääpiöihin kuuluva Gimlin (John Rhys-Davies). Hahmot ovat hyvin vastakohtaisia, ja onkin hauska seurata heidän välillään vallitsevaa jatkuvaa pientä kilpailua. Tästä huolimatta välittyy kuva, että sisimmässään he oikeasti viihtyvät toistensa seurassa, vaikkeivät kumpikaan sitä myönnä.

Erilaisten taruolentojen lisäksi Keski-Maassa on myös runsas määrä ihmishahmoja. Suurimpaan rooliin heistä pääsevät aluksi hyvin salaperäiseltä vaikuttava Aragorn (Viggo Mortensen) sekä uljas ja tunnetusta suvusta tuleva Boromir (Sean Bean) Aragorniin tutustutaan tarinan edetessä jatkuvasti lisää, ja hän on hahmona hyvin kiinnostava. Aragorn on myös hyvin rohkea ja huomattavasti hobitteja määrätietoisempi alusta asti. Boromir on Aragornin tapaan hyvin urhoollinen, mutta muuten hän vaikuttaa tämän vastakohdalta. Hän on huomattavasti Aragornia ylpeämpi ja myös pessimistisempi. Erityisen kiinnostavaksi hahmo tulee, kun sormuksen vaikutus alkaa heijastua häneen. Boromir alkaakin tuntua hiljalleen arvaamattomammalta, eikä katsojana enää ole varma, luottaisiko hahmoon täysin vai ei.

Elokuvan ainoina naishahmoina toimivat haltijoihin kuuluva Galadriel (Cate Blanchett) sekä lordi Elrondin (Hugo Weaving) tytär Arwen (Liv Tyler) Galadriel on kiehtova hahmo, josta löytyy myös mystisyyttä. Arwenista en sen sijaan yhtä paljon pidä, sillä hahmo jää yksinkertaissti melko tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi, vaikka hänestäkin löytyy omat kiinnostavammat puolensa. Lordi Elrond jää elokuvassa vielä melko vieraaksi, mutta hän vaikuttaa kiinnostavalta hahmolta, josta haluaisi tietää lisää.

Taru sormusten herrasta-elokuvien pääpahis on Sauron, kaiken pahan alku ja juuri, joka aikanaan loi valtasormuksen. Sauron on hyvin kiehtova pahis, sillä hahmo ei ole mikään henkilö, vaan jättimäinen, torninsa huipulla sijaitseva liekehtivä silmä. Sauronia ei juuri elokuvassa näy, mutta tämän olemassaolo on jatkuvasti esillä uhkaavana. Sauron on yksinkertaisesti todella mielenkiintoinen ja salaperäityytensä vuoksi uhkaava pahis. Koska Sauron ei itsessään ole henkilöhahmo, hänellä on käytössään kätyreitä. Näistä eniten esillä on Saruman-velho (Christopher Lee), joka tottelee Sauronin käskyjä ja aiheuttaa sormuksen viejille toinen toistaan haastavampia esteitä ja ongelmia. Saruman on mainio pahishahmo, joka välittää mainiosti Sauronin pahuutta. Hahmo on jatkuvasti todella päättäväinen toimissaan. Lisäksi hän on myös järjestelmällinen ja juonikas, mikä ei helpota päähenkilöiden matkaa pätkääkään.

Sormuksen ritarit on todella kaunista katsottavaa. Monet erikoistehosteet näyttävät edelleen hyvältä, vaikka aikaa on ehtinyt kulua jo 19 vuotta. Toki kehityksen huomaa, ja esimerkiksi osa digitaalisesti luoduista eläinhahmoista näyttää jonkin verran nykyaikaa epäaidommilta. Tämänkin kuitenkin huomaa vain, jos asiaan alkaa itse kiinnittää huomiota. Sotakohtaukset sen sijaan ovat erittäin näyttäviä nykyäänkin, eikä aika ole tehnyt niille mitään. Armeijat ovat valtavan kokoisia, ja taisteluista välittyy niiden tuoma rasitus ja paine. Lisäksi maisemat ovat aivan omaa luokkaansa. Valtavat vuoristot, synkät luolat ja avarat aukiot ovat upeaa katseltavaa. Erityisesti mieleen jäivät uljaat ratsukot, jotka laukkaavat täyttä vauhtia taianomaisissa maisemissa.

Juoneltaan Sormuksen ritarit on erinomainen fantasiaseikkailu, eikä siitä oikeastaan keksi valitettavaa edes yrittämällä. Elokuva pohjustaa sormuksen tarinan hyvin, ja sen vaikutus tulee kiehtovasti esiin. Lisäksi hahmot esitellään osuvasti, ja kaikki päähenkilöt tulevat hyvin tutuiksi. Myös sivuhahmot ovat erittäin hyviä. Heistä on helppo pitää, mutta moniin heistä jää vielä paljon salaisuuksia, joiden toivioo selviävän jatko-osissa. Hahmot ovat myös moniuloitteisia ja helposti samaistuttavia. Huumori toimii, mutta ei peitä alleen herkempiä kohtauksia. Erityisen hienoa on jatkuva tarunomainen tunnelma, joka on onnistuttu tuomaan kirjan Keski-Maasta elokuvamuotoon. Vaikka hahmoja on suhteellisen paljon, pysyy paketti jatkuvasti hyvin kasassa.

Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit on ehdottomasti yksi onnistuneimpia näkemiäni fantasiaelokuvia. Sen parhaita puolia ovat kiinnostavat ja samaistuttavat hahmot sekä jatkuvasti otteessaan pitävä juoni. Elokuva toimii oivana alkuna seikkailulle, ja sen jälkeen on pakko nähdä jatko-osa (kyllä, itse katsoin siis samana päivänä myös Kaksi tornia...). Tarina sisältää syvällisempiä kohtauksia, mutta myös sopivassa suhteessa mukavaa huumoria. Erityisesti jännityksen luomisessa on onnistuttu hienosti. Taistelukohtaukset ovat erityisen näyttäviä, ja elokuvan ympäristö on todella mahtava. Ilmassa on jatkuvasti tarunomainen tunnelma sekä salaperäisen Sauronin uhka. Sormus on koko ajan tarinan keskiössä, ja sen vaikutus hyviinkin hahmoihin on kiehtovaa seurattavaa. Hahmokehitys on hienoa. Erityisesti Frodo muuttuu epävarmasta yhä määrätietoisemmaksi, mutta kehitettävää löytyy vielä paljon jatkoa varten. Sormuksen taustatarina kerrotaan myös selkeästi. Kaiken kaikkiaan Sormuksen ritarit on täysosuma, ja suosittelen ehdottomasti kaikkia fantasiaelokuvista vähääkään pitäviä tutustumaan siihen. Toisaalta voisin suositella sitä myös heille, jotka eivät yleisemmin ole fantasiasta tai elokuvatrilogioista välittäneet - se voi yllättää positiivisesti!

5/5