arvostelussa: Aladdin (1992)

Tänne on tullut nyt paljon Marvel-painotteista postausta, joten voisi olla aika siirtyä vaihteeksi Disney-klassikoiden pariin. Aladdinin uusi versio saapuu pian elokuvateattereihin, ja luultavasti menen sen uteliaisuuttani katsomaan. Muistin virkistykseksi katsoin alkuperäisen Aladdinin muutama päivä sitten kaveriporukalla, ja nyt luvassa onkin arvostelu tästä todellisesta klassikosta.

Aladdin saapui elokuvateattereihin vuonna 1992, ja se on 31. Disney-klassikko. Se kuuluu kenties Disneyn tunnetuimpiin elokuviin. Tarina perustuu Tuhannen ja yön tarinoissa esiintyvään satuun Aladdin ja taikalamppu. Ainakin osa elokuvan kohtauksista on varmasti lähes kaikille tuttuja, vaikkei koko elokuvaa olisi tullut koskaan katsottua läpi.

***

Kuvitteellisessa Lähi-itään sijoittuvassa Agraban kaupungissa asuva nuori Aladdin elättää itsensä varastelemalla ruokansa ja asuen kadulla apina-ystävänsä Abun kanssa. Köyhän kaupungin reunalla kohoaa palatsi, jossa rikkaat elävät elämää, josta Aladdin unelmoi. Palatsissa asuva prinsessa Jasmine taas tuntee olevansa linnansa vanki, unelmoiden Aladdinin elämän vapaudesta ja rajattomuudesta.

Aladdinin viettäessä tavallista elämäänsä, pahoja suunnitelmia hautova Jafar tajuaa tarvitsevansa tätä omien suunnitelmiensa toteutumiseen. Hän saakin järjestettyä Aladdinin ongelmiin, mutta tiukassa paikassa Aladdin saa käsiinsä taikalampun ja käyttöönsä kolme toivomusta. Olisiko hänellä nyt mahdollisuus elää unelmoimaansa elämää?

**

Aladdinin päähenkilö on... (rumpujen pärinää)... Aladdin! Aladdin on päähenkilönä varsin onnistunut. Mikään herra täydellisyys ei ole kyseessä, sillä Aladdin joutuu varastelemaan torimyyjiltä joka päivä ruokaa ja tekee elokuvassa muitakin virheitä. Tämä tekee hahmosta samaistuttavamman ja luo elokuvalle myös sanomaa esimerkiksi aitoudesta. Aladdin tuntuu elokuvassa nopeasti tutulta ja tarinaa on kiinnostavaa seurata hänen kauttaan.

Palatsissa asuva Jasmine asettaa vastakohtaiset lähtökohdat rikkaasta eämästä haaveilevalle katujen kasvatille. Jasmine on asunut palatsin tilojen sisässä koko elämänsä, ja hänen isänsä aiheuttaa tyttärelleen paineita tuomalla sulhasehdokkaita, jotka tytär hylkää kerta toisensa jälkeen. Isällä on kuitenkin syynsä, sillä Agraban lakien mukaan prinsessan tulee mennä naimisiin ennen 18. syntymäpäiväänsä. Jasmine on hyvin temperamenttinen, itsenäinen ja oman arvonsa tunteva, muttei ylimielinen. Hän ei halua mennä naimisiin pakosta vanhahtavan lain takia, vaan omasta tahdostaan sitten, kun oikealta tuntuva tulee kohdalle. Myös Jasmine on onnistunut hahmo ja, hänelle on onnistuttu luomaan selvä persoonallisuus. Aladdin ja Jasmine toimivat myös mukavasti yhdessä ollen kiinnostavasti erilaisia, mutta omaten lopulta myös paljon yhteisiä arvoja.

Ihmeiden onkaloon piilotetussa lampussa asuu lampun henki, jolla on tarjottavanaan kolme toivomusta (joihin tosin sisältyy muutama rajoitus). Vaikka Aladdin ja Jasmine ovat toimivia hahmoja, on Henki elokuvan suola. Henki on hauska ja vauhdikas, mutta myös elokuvan juonen kannalta merkittävä hahmo. Aladdinin ja Hengen välille syntyy myös elokuvassa mielenkiintoinen ja vahva ystävyys. Hengen jutut iskevät kaiken ikäisiin lapsista aikuisiin, ja on mainittava, että mainiot ääninäyttelijät ottavat hahmosta kaiken irti. Englanninkielisessä versiossa hahmoa ääninäyttelee Robbie Williams ja suomenkielisessä Vesa-Matti Loiri. Molemmat versiot ovat hyviä, mutta itse katson elokuvan aina suomenkielisenä nimen omaan Loirin takia.

Pahiksen roolissa Aladdinissa toimii Jafar. Jafar kuuluu Disneyn parhaiden pahis-hahmojen joukkoon juurikin aidon pahuutensa ja pelottavuutensa ansiosta. Hahmo on hyvin taitava juonittelija, ja luonteeltaan julma.

Muita elokuvassa esiintyviä hahmoja ovat Aladdinin ahne lemmikkiapina-Abu, Jasminen lemmikkitiikeri Rajah, Ihmeiden onkalosta löytynyt, avulias Taikamatto, Jasminen hyväntahtoinen ja hieman höperö isä sekä Jafarin apurina toimiva Jago-papukaija.

Aladdin on musikaali. Elokuva alkaa laululla Arabian Nights/Arabian yöt, joka auttaa virittäytymään Agraban tunnelmaan. One Jump Ahead/Askel edellä-laulun aikana esitellään Aladdin ja katsojalle myös selviää syy, miksi hänen täytyy varastaa. Elokuvan kolmas laulu on Hengen esittämä vauhdikas kappale Friend Like Me/Ei kaveria parempaa. Kappaleessa hän esittelee Aladdinille mahdollisuuksia, mihin toivomuksia voisi käyttää. Tämä on kenties suosikkikappaleeni koko elokuvasta, sillä se on hyväntuulinen ja Loiri on eläytyy rooliin mahtavasti. Neljäs laulu on Prince Ali/Prinssi Ali, jossa Aladdin kulkee kohti palatsia komea paraati mukanaan. Elokuvan viimeinen laulu on romanttinen ja tarttuva A Whole New World/Se on kuin yö, jonka aikana Jasmine ja Aladdin matkustavat yötaivaalla taikamaton kyydissä. Tästä kappaleesta pidän hieman enemmän englanninkielisenä, ja kappale on Ei oo kaveria parempaa-kappaleen vierellä toinen lempikappaleeni elokuvasta. Aladdinin kaikki laulut ovat onnistuneita. Ne vievät tarinaa eteenpäin ja niitä on miellyttävä kuunnella. Lauluja on elokuvassa sopivasti. Aladdinissa on paljon kohtauksia ilman lauluja, mutta laulut värittävät tarinaa ja tuovat taianomaisen tunnelman, johon on helppo heittäytyä.

 Aladdin on perinteinen piirretty, ja pidän elokuvan piirtotyylistä. Se on Disney-elokuvalle hyvin

tyypillinen, ja hahmot näyttävät sopivan mielikuvituksellisilta ja ilmeikkäiltä. Visuaalisesti erityisen hienoja kohtauksia ovat Ihmeiden onkalolle saapuminen sekä kohtaukset, joissa lennetään lentävällä matolla.

Aladdin herättää katsojassa hyvin monipuolisesti erilaisia tunteita. Aidosti hauskoja kohtauksia tuovat esimerkiksi vauhdikas Henki, katkera Jago sekä timanteista unelmoiva Abu. Toisaalta elokuvassa on myös haikeita kohtauksia esimerkiksi silloin, kun hahmoilla on ryppyjä rakkaudessa tai ystävyydessä. Jännitystä elokuva tuo myös mukavasti läpi elokuvan. Aladdinin seikkailuntäyteinen pääjuoni pitää tiukasti otteessaan, ja siinä on sopivasti vauhdikkaita sekä rauhallisia kohtauksia. Jafar luo kieroudellaan mukaan mielenkiintoisia juonenkäänteitä.

Aladdin kuuluu kirkkasti Disney-klassikoiden parhaimmistoon. Hahmot ovat sopivan erilaisia, ja heistä jokaiselle on luotu selkeästi oma persoonallisuutensa. Myös hahmojen väliset suhteet rakentuvat mukavasti läpi elokuvan. Elokuvan musiikki on viihdyttävää ja tuo elokuvaan tunnelmaa sekä kuljettaa juonta eteenpäin. Vaikka elokuva aiheuttaa tunteita suuntaan ja toiseen, pidän sitä yleisesti melko hyvän mielen elokuvana, sillä elokuvan huumori saa aina hyvälle tuulelle, ja fantasiaseikkailu saa nopeasti ajatukset kauas oman elämän stressistä. Aivan täysiä pisteitä en kuitenkaan halua antaa, sillä jotenkin Aladdin ei silti ole aivan lempielokuvani Disneylta, vaikka se korkealla sijalla onkin. Pidän itse synkemmän sävyisistä elokuvista, ja Alddin jää minulle astetta liian kevyeksi katselukokemukseksi. Aladdin on kuitenkin kiistatta yksi parhaista Disney-klassikosta, ja jokaisen kannattaisi katsoa se ainakin kerran elämässään.

4.5/5